Laitakaupungin

Oletteko nähneet elokuvan Laitakaupungin valot? Mitä tykkäsitte?

Minä katselin eilen. Hyvä leffa, todella, vaikkakin hyvin surullinen.
20765
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

loppuhan on suorastaan yltiötoivehikas (koska tekijä omien sanojensa mukaan on hellämielinen vanhus :-)

Ja mitä monet ovat ilmeisesti missanneet kokonaan: "En minä TÄHÄN kuole" - siis hänen fyysinen murjottuutensa ei ole mitään verrattuna henkiseen.
Mikä erottaa AK:n monista nykyisistä, on ettei hän leikkaa päähenkilöön alussa reikää ja seuraa lopun elokuvaa sen vuotamista kuiviin. (Rakastuin muuten heti tähän ihanaan snagarimyyjään).

Äänestä
  • Kyllä minä pidin. Ei se ole mitenkään liian synkkä, kyllä tuollaista on. Viimeinen kuva hyvinkin nyppää sen synkimmästä. Siellä on lisäksi aika armoton kuvaus siitä miten monet (ikävä kyllä) heti nk. kapitalisoivat pienetkin menestyksensä (mm. juurikin toisten yksinäisten kustannuksella): "Menen tyttöystävän kanssa elokuviin" ...ja miten kioskimyyjä tähän reagoi.
    Ja perversoitunut julmuus, jolla selvästi yksinäistä miestä tuossa kohdellaan: "Naisista tulossa, vai?" (tms.) Mikä on se julmuudesta saatu nautinto. Syy tälle. Kysykäämme, myös itse kukin itseltään.

    Äänestä

  • mielipiteeni unohtui kirjoitti:

    Kyllä minä pidin. Ei se ole mitenkään liian synkkä, kyllä tuollaista on. Viimeinen kuva hyvinkin nyppää sen synkimmästä. Siellä on lisäksi aika armoton kuvaus siitä miten monet (ikävä kyllä) heti nk. kapitalisoivat pienetkin menestyksensä (mm. juurikin toisten yksinäisten kustannuksella): "Menen tyttöystävän kanssa elokuviin" ...ja miten kioskimyyjä tähän reagoi.
    Ja perversoitunut julmuus, jolla selvästi yksinäistä miestä tuossa kohdellaan: "Naisista tulossa, vai?" (tms.) Mikä on se julmuudesta saatu nautinto. Syy tälle. Kysykäämme, myös itse kukin itseltään.

    Tuo "Naisista tulossa, vai" oli vielä pientä verrattuna sen rikollisporukan julmuuksiin. Kaveri joutuu istumaan linnassa, kun ei suostu vasikoimaan sitä naista.

    Linnasta hän tulee siviiliin persaukisena ja asunnottomana ja menee henkensä pitimiksi tiskaamaan. Niin eiköhän ne samat rikollismulkut satu näkemään sen tyypin siinä ravintolassa. Sitten ne kertovat hovimestarille, että kaveri on istunut linnassa, minkä seurauksena kaveri saa potkut. Niin kuin nämä rikolliset olisivat kaverin potkuista vielä jotain hyötyneet.

    Sitten kaverilla kilahtaa päässä ja hän yrittää puukottaa sen liigan päähenkilön. Tästä seurauksena pääpahis komentaa kätyreitään viemään tyypin johonkin syrjään hakattavaksi. Eikö sille nyt ole jo tarpeeksi tehty pahaa.

    Minusta tuossa leffassa ihmiset ovat epärealistisen julmia. Eivät aikuiset ihmiset ole noin pahoja toisilleen. Minun havaintojeni mukaan yksinäisiä säälitään ja usein heitä yritetään tukea, esim. pyytämällä mukaan kaljalle töiden jälkeen. Jos ei, ne ainakin jätetään rauhaan eikä naureta päin naamaa ja tehdä pilaa toisen yksinäisyydestä.

    Hyvä leffa silti. Tunteita se ainakin herätti, kuten tästä viestistä voi päätellä.

    Äänestä

  • mielipiteeni... kirjoitti:

    koulu/työpaika/muun kiusaaminen kohteksi.

    Äänestä

Siis se on nähtävissä nyt, voi siistiä. Mulla on omana Mies vailla menneisyyttä ja tuota... olen joskus leikannut sen Janne Hyytiäisen naaman lehdestä ja teipannut seinään kun oli niin komea. Ei saa kiusata.

Äänestä
  • Niin että en tiedä milloin silläkin on ensi-ilta ollut. Minäkin tykkään Kaurismäestä ja se on yksi niistä harvoista tapauksista, joiden takia suostuisin. Toki jos tietäisin asiasta jotain niin kertoisin että onko kyseessä todella olettamasi leffa ja että milloin sillä oli ensi-ilta. Me ei anna olla niitä suosituimpia kirjoittajia tällä palstalla eli me nyt vaan joudutaan kirjoittelemaan tälla lailla keskenämme. Onhan siinä se absurdi puoli että jos sä et tiedä jotain (vaikka että mikä leffa milloin missä) niin silloin mäkään en tiedä. Mutta kyllä se tästä.

    Äänestä

  • anna- kirjoitti:

    Niin että en tiedä milloin silläkin on ensi-ilta ollut. Minäkin tykkään Kaurismäestä ja se on yksi niistä harvoista tapauksista, joiden takia suostuisin. Toki jos tietäisin asiasta jotain niin kertoisin että onko kyseessä todella olettamasi leffa ja että milloin sillä oli ensi-ilta. Me ei anna olla niitä suosituimpia kirjoittajia tällä palstalla eli me nyt vaan joudutaan kirjoittelemaan tälla lailla keskenämme. Onhan siinä se absurdi puoli että jos sä et tiedä jotain (vaikka että mikä leffa milloin missä) niin silloin mäkään en tiedä. Mutta kyllä se tästä.

    Minä kirjoitin tuon avausviestin. En minäkään tiedä, milloin sillä on ensi-ilta ollut, mutta ei ihan äskettäin. Leffa on siis jo vuokralla, vuokrasin sen ja katselin kotona.

    Google ja vastaavat ovat varmaankin tätä palstaa tehokkaampi apu, jos haluat tietoa leffoista ja niiden ensi-illoista.

    Äänestä

Mieluummin vuokraankin sen kuin menen elokuvateatteriin.

Mitä muihin asioihin tulee niin älä ota henkilökohtaisesti, olin yöllä niin kyllästynyt että kirjoitin kaikkiin omiin viimeaikaisiin viesteihini itse vastauksen, jotta minäkin voin keskustella tällä keskustelupalstalla.

Äänestä
  • Niin vähän sä olet tyhmä! Ei täällä kukaan halua keskustella mistään Laitakaupungin valoista, eikä nyt ainakaan vastata mihinkään kysymyksiin! Ei tää ole mikään neuvontapiste. Ja etkö sä muuten oikeasti tiedä mikä on google?

    Ei sillä, ihan niin kuin sinäkin niin mäkin aion vuokrata sen ja katsoa sitten kotona. Sanoinko jo että tykkään pirusti Kaurismäestä?

    Äänestä

  • anna- kirjoitti:

    Niin vähän sä olet tyhmä! Ei täällä kukaan halua keskustella mistään Laitakaupungin valoista, eikä nyt ainakaan vastata mihinkään kysymyksiin! Ei tää ole mikään neuvontapiste. Ja etkö sä muuten oikeasti tiedä mikä on google?

    Ei sillä, ihan niin kuin sinäkin niin mäkin aion vuokrata sen ja katsoa sitten kotona. Sanoinko jo että tykkään pirusti Kaurismäestä?

    Ota nyt ihan rauhassa vaan. Ei täällä muutkaan ala valittamaan jos joku ei nyt satu vastaamaan johonkin heidän kirjoittamaansa keskusteluun tai kysymykseen keskustelussa. Kyllä me ymmärretään että sä olet yksinäinen ja huomionkipeä, mut ihan iisisti vaan :)

    Äänestä

  • -MikkiHiiri- kirjoitti:

    Ei kyse ollut yksittäisestä kysymyksestä tai yksittäisestä viestistä. Asia ei ole pelkästään tämän aiheen asia.

    Olen vaan täysin kyllästynyt siihen, että paljon olen viestejä -lähinnä vastauksia muille- laitellut, satsannut siihen että palsta pysyy hengissä ja keskustelu jatkuu. Vaan ei se tunnu jatkuvan, ja mä olen väsynyt kirjoittamaan tänne.

    Mua tympii se että jos joku saa hyvän keskustelun aikaan, jotkut jotka muuten eivät tänne kirjoita, ilmestyvät paikalle vittuilemaan ja kääntämään veistä haavassa.

    Se että kirjoitin itselleni ei kuitenkaan häiritse ketään. Kyse ei ole tästä elokuvasta vaan koko vitun palstasta.

    Huomionkipeä? Noo, ei ehkä aivan sitä mutta ärtynyt siihen epäsuhtaan että näen vaivaa vastaillessani uusiin viesteihin ja kirjoittaessani edes jotain itsetuhoviesteihin ja muihin lohduttomuuksiin, mutta-

    Ei täällä muutkaan ala valittaa? Totta. Toisaalta ei voi sanoa että olisin itselleni suunnatuissa viesteissä valittanut muille, vaan ennemmin FIILISTELLYT ITSEKSEKSENI, KIRJOITELLUT MILTÄ TUNTUU. Koska nimenomaan kirjoitin itselleni.

    Toisaalta riippuu vähän mistä valittaa. Täällä valitetaan milloin mistäkin. Sinäkin valitat mulle nyt että minä valitan. Olen harkinnut sitäkin, onko jotenkin oireellista, että tämän palstan porukka herää keskusteluun vasta sitten kun joku väsää ääriraflaavan jutun.

    En usko että ymmärrät kovinkaan hyvin mitä tarkoitan.

    Ehkä tietyissä asioissa ei vaan ole mitään mihin vastata. Kyllä lähes kaikkiin keskusteluihin on joku jotain vastannut. Ei kaikesta kai tarvitse aloittaa kymmenien viestien pohdiskelua?

    Äänestä

  • -MikkiHiiri- kirjoitti:

    Ehkä tietyissä asioissa ei vaan ole mitään mihin vastata. Kyllä lähes kaikkiin keskusteluihin on joku jotain vastannut. Ei kaikesta kai tarvitse aloittaa kymmenien viestien pohdiskelua?

    En puhu ollenkaan tuosta asiasta.

    Jos silti haluat inttää vastaan niin voit lukea aiheiden Yötä vasten ja Kysely yksinäisille naisille alta, mitä olen tästä palstasta ja tänne kirjoittelusta ajatellut. Kyseessä ei ole huomion puute vaan mielekkyyden puute.

    Äänestä

  • -MikkiHiiri- kirjoitti:

    Ota nyt ihan rauhassa vaan. Ei täällä muutkaan ala valittamaan jos joku ei nyt satu vastaamaan johonkin heidän kirjoittamaansa keskusteluun tai kysymykseen keskustelussa. Kyllä me ymmärretään että sä olet yksinäinen ja huomionkipeä, mut ihan iisisti vaan :)

    Itse asiassa tämähän pistää jo vähän silmään.

    Millä lailla ketään häiritsee se että keskustelen itseni kanssa? Sen pitäisi olla aika harmitonta, sillä en mitenkään voi loukata viestin vastaanottajaa! Ja mitä muuta täällä palstalla tehdään kuin valitetaan? Minä valitan myös, ihan varmasti.

    Mutta sinua häiritsee. Se onkin palstan ominaispiirre. Muuten ketään ei kiinnosta paljon mikään, mutta on kauhean kiva käydä ojentamassa ihmisiä. Saatko siitä jotain kiksejä?

    Toki pistää silmään, että moneen päivään kukaan ei ole sanonut mitään mutta sitten kun alan kirjoitella itsekseni, kommenttia alkaa tulla. Että minun ei pitäisi tehdä näin? Miksi ei? Jos et tykkää niin älä lue!

    Sinä tykkäät siitä kun sinä et tykkää. Et sinä muuten olisi valittamisesta valittanut. Kohta alan puhua rumia.

    Eihän tässä nyt ketään ojenneta. Eikä se mua häiritse. Keskustele ihan rauhassa itsesi kanssa jos se hyvältä tuntuu ja siitä kiksejä saat. Eikös ole hyvä juttu kun nyt tässä kanssasi "keskustelen"? ;)

    Äänestä

  • -MikkiHiiri- kirjoitti:

    Eihän tässä nyt ketään ojenneta. Eikä se mua häiritse. Keskustele ihan rauhassa itsesi kanssa jos se hyvältä tuntuu ja siitä kiksejä saat. Eikös ole hyvä juttu kun nyt tässä kanssasi "keskustelen"? ;)

    No on se kiva jos joku laittaa jotain sellaista viestiä jossa lukee muutakin kuin että älä valita. Ja aika hienoa sulta että veemäisyydestäni huolimatta jaksoit rauhassa selvitellä. Okei, en hermostu. :)

    (Itse en olisi jaksanut selvitellä enkä pysyä rauhallisena, tässä on nyt vähän tällainen mielentila ollut. Hyvä että toisella edes säilyy maltti ja rauhallinen ote. Ei ole muuten helpoin mahdollinen asia saada mua olemaan kunnolla silloin kun olen tällä tuulella. Pisteet sulle.)

    Toivottavasti joku silti haluaa keskustella Kaurismäestä. Huokaus. Onko kohtuuton toivomus? Joku kyseisen aiheen avasi mutta oliko peräti samainen kaveri joka kertoi että voin jatkaa Kaurismäen miettimistä tonkimalla googlea?

    toisen viestin olevan? Minähän kommentoin aloittajaa, mutta
    eipä siihenkään kukaan mitään :-)

    Äänestä

  • arvelet tuon kirjoitti:

    toisen viestin olevan? Minähän kommentoin aloittajaa, mutta
    eipä siihenkään kukaan mitään :-)

    Niin kommentoit mutta siinä AK oli jonkinlainen toimintaleffakaveri. En tajua. Tietysti kun en ole kyseistä leffaa nähnyt.

    On sillä paljon väkivaltaa mutta ihan eri tavalla esitettyä kuin toimintaleffoissa. Suomi on väkivaltainen maa ja turpaan tulee; tosin ei tietenkään ole syytä pitää kaikkea sitä juuri Suomi-kuvana.

    Niin, arvelin että et tykännyt AK:sta hirveästi eli en halunnut ruveta kinaamaan, tosin tuo yksityiskohta snagarimyyjästä on mun makuun.

    Tuota, miten sanoisin tämän nätisti? Olen kyllä lukenut sen viestisi moneen otteeseen mutta minulla oli vähän vaikeuksia tekstin ymmärtämisessä.

    Eli ei se niin ollutkaan että AK olisi actionkaveri.

    kolmaskin viesti on minun.

    Viittaus nyt vaikka Tarantinon Reservoir Dogsiin (alussa ihmiseen konkreettinen reikä ja seurataan miten se siitä kuihtuu). AK:n elokuvissa päin vastoin ON lohtunsa, myös Laitakaupungin valoissa.
    Mm. siksi enimmäkseen pidän AK:n teoksista.
    Joko oikeni?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Valot kirjoitti:

Oletteko nähneet elokuvan Laitakaupungin valot? Mitä tykkäsitte?

Minä katselin eilen. Hyvä leffa, todella, vaikkakin hyvin surullinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu