kapakassa käydessä? Mie katoin pussiin äsken ja näytti että eilen meni 1200euroa juomisiin.
Nooh oneksi ei köyhän kohalle sattunut.
Ohhoh, palaako teillä yleensä paljon rahaa
6
1176
Vastaukset
- Tosiasia
Että uittomiehet hankkivat roimasti. Ei kait kuitenkaan niin paljon, etä on varaa niitä viellä poltella.
- Mies Savosta
Tukkijätkilä ei ole yleensäkään rahaa ole ollut ja siksi he joutuvat istumaankin päivät pitkät majanpadon päällä kaiken vapaa-aikansa ja soittamaan haikeita sävelmiä käsintehdyllä Kuopiolaisella mandoliinilla, jossa on mandoliinin käsiosa tehty liittämällä kaksi leipälapiota liimaamalla yhteen ja kieliosa vanhoista Sapkon hajoinneista puumailoista, jotka takaavat valmistajan mukaan kauniin maagisen herkyyden soidessaan savolais-venäläisiä sulosävelmiä Pietarin pontikkakeittämöiltä.
Mandoliini soi jopa niin kauniisti käsissäni, että kaikki majavat istuvat sylissäni kuunnellen hartaudella taivaallista esitystäni vaipuneena horrokseen, kuopiolaismiehen vesistellessä rannalla vaipuuneena syvään hypnoosiin 10 kilon trasselipussi läpeensä kosteana ja kyynelkanavien virratessa jopa Tenojokea nopemmmin.
Ainostaan Savorulesin ripeän toiminnan ansiosta säästyttiin kaakonmäen ruutanalammen paisumukselta, kun hän kaivoi 30 metriä leveän ojan kaivinkoneella majanpadon ohi, ettei kyynelvirta murra majanpatoa siellä istuessani ja vie mennessään minun veneveistämöäni ja telakkaani, missä valmistetaan puisia soutelukelpoisia peruna- ja mansikka laatikkoja kelluvine öljynporauslauttoineen!!- Häpydiskäpydis
SavoRULES:n uusin nikki on Tukkijätkä. Tyyli paistaa heti läpi kuin myös sanankäyttö. Luuli poika ettei kukaan huomaisi. No, pojulla on niiiiiin paljon opittavaa vielä elämästä. Eihän siellä navetan vintillä oikein maailmaa näe, pelkkiä vanhoja Jalluja vain. : DDDDD
Häpydiskäpydis kirjoitti:
SavoRULES:n uusin nikki on Tukkijätkä. Tyyli paistaa heti läpi kuin myös sanankäyttö. Luuli poika ettei kukaan huomaisi. No, pojulla on niiiiiin paljon opittavaa vielä elämästä. Eihän siellä navetan vintillä oikein maailmaa näe, pelkkiä vanhoja Jalluja vain. : DDDDD
Otatko jotain lääkettää harhaisiin kuvitelmiisi?
Nykyinen lääkkeesi "kärpässienet" eivät tuo toivottua tulosta.
- meni enemmän
lällällää, helikopteri kyyti helsinkiin 4400euroa, viinat tarjosin koko yöklubille illan, meni 5000euroa, limusiiniajelu naisten kanssa söi peräti 1300euroa ja toisena iltana melkeimpä samat ja tänään sitten helikopteri kyyti takaisin, eli 4400euroa sekin :)
- lisään
äskeiseen että ajattelin ens viikon loppuna ottaa revanssin kun oli niin hyvä reissu, suosittelen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591174Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11840Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795- 53634
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83603Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33537Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45532Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501