näkijä

hei
kiitos vastauksesta,onneksi jumala on rakkaus,sen huomasin äsken tuolla maailmalla ja uskon että hän kuljettaa minua paremmin kuin te ennustajat,kannatavat vaikka minulla lyhyt piuha käsissä onkin ,ehkä silläkin tarkoituksensa,ja tällä tiellä jota kuljen ja ehkä se rakkauskin vielä koskettaa minua jotta ymmärrän asian oikean laidan,aina kaikille ei ole jaettu niitä elämän kortteja niin hyvin että osasi niin mallikkaasti elää,lapsuudesta asti on menty harhaan(kasvatus),niin eihän sitä sitten kovin eheä voi aikuisenakaan olla,mut se siitä,kiitti vastauksesta muistan sinua rukouksessa,illalla.

***lumihiutale*** kirjoitti:

hei
kiitos vastauksesta,onneksi jumala on rakkaus,sen huomasin äsken tuolla maailmalla ja uskon että hän kuljettaa minua paremmin kuin te ennustajat,kannatavat vaikka minulla lyhyt piuha käsissä onkin ,ehkä silläkin tarkoituksensa,ja tällä tiellä jota kuljen ja ehkä se rakkauskin vielä koskettaa minua jotta ymmärrän asian oikean laidan,aina kaikille ei ole jaettu niitä elämän kortteja niin hyvin että osasi niin mallikkaasti elää,lapsuudesta asti on menty harhaan(kasvatus),niin eihän sitä sitten kovin eheä voi aikuisenakaan olla,mut se siitä,kiitti vastauksesta muistan sinua rukouksessa,illalla.

Siunausta sinulle!
Samalla maailmanmatkalla me kaikki olemme, välillä kaikki on sumussa, mutta onneksi välillä kirkastuukin.
Itsekin olen käynyt pitkän tien ennen uskoon tuloani. Lapsuuden perua on jonkinlainen arkuus
tarttua tilanteisiin. Ja siinä Jumala kyllä yrittää parhaansa. Yllyttää ja yllyttää rohkeammaksi, ja minä sen kun mietin.
Ja sitten parikymppisenä ehdin kyllä muutamassa vuodessa rikkoa itsekin itseäni niin, että
siinä kyllä Jumalalla korjaamista on riittänyt ja riittää.
Harvoin oikeastaan olen Jumalan olemassaoloa epäillyt, mutta toinen asia onkin sitten ollut,
olenko halunnut noudattaa Hänen tahtoaan. Siinä pistin periaatteessa pitkään hanttiin jatkuvasti ja välillä vieläkin, vanha aatu eli se meidän
hanttiinpaneva sielumme kun ei aina Jumalan hengen korkeuksissa kulje.
Mutta pääasia on tie suunta, kohti Jumalaa ja
kohti taivasta. Olisi mukava kirjoitella enemmänkin.
Siunausta sinulle!

***lumihiutale*** kirjoitti:

hei
kiitos vastauksesta,onneksi jumala on rakkaus,sen huomasin äsken tuolla maailmalla ja uskon että hän kuljettaa minua paremmin kuin te ennustajat,kannatavat vaikka minulla lyhyt piuha käsissä onkin ,ehkä silläkin tarkoituksensa,ja tällä tiellä jota kuljen ja ehkä se rakkauskin vielä koskettaa minua jotta ymmärrän asian oikean laidan,aina kaikille ei ole jaettu niitä elämän kortteja niin hyvin että osasi niin mallikkaasti elää,lapsuudesta asti on menty harhaan(kasvatus),niin eihän sitä sitten kovin eheä voi aikuisenakaan olla,mut se siitä,kiitti vastauksesta muistan sinua rukouksessa,illalla.

Jatkan vielä.
Tiedätkö, missä tilanteessa itse tulin uskoon?
Olimme avioliitossa niin kertakaikkiaan umpikujassa, etten jaksanut enää.
Silloin aloin miettiä, että parhaan tyttökaverini äiti jaksoi miehensä kanssa, vaikka tämä oli tosi
vaikea tapaus. Tiesin, että hän sai voimansa Jumalalta. Siinä tilanteessa annoin periksi koko yli kolmikymmenvuotisesta ylpeydestäni huolimatta ja pyysin Jumalata apua, etsiydyin uskovien yhteyteen. Puolisen vuotta oman ratkaisuni jälkeen mieheni tuli myös uskoon.
Pääsimme vähällä, monesti kypsyminen kestää paljon kauemmin.
Toisaalta lähtöpisteemme (perimä, vanhempien teot, omat töppäilymme) oli niin matalalla,
että siinä on kyllä Jumala saanut toisenkin kerran tiellemme uusia pohjia vaihtaa, kun se on ollut pelkkää hyllyvää suota. Mutta Hän on jaksanut meidän kanssamme, koska Hän on rakkaus.
Joskus, kun elämässä itsellä tai muilla on ollut vaikeaa, Jumala on muistuttanut entisestä työpaikastani. Siellä johtajalla oli naistuttavuuksia vaikka kuinka. Hänen vaimonsa oli samassa työpaikassa ja nuorempana ja kiivaampana oli joskus kiikuttanut autostaan löytämiä punaisia tanssikenkiä miehen ja silloisen tyttöystävän eteen ja koko työyhteisön kuullen sitten kysynyt, kenen kengät olivat. Vuodet menivät, tyttöystävät vaihtuivat,
välillä joku heistä jo luuli voittavansa ja jätti oman miehensä. Mutta lopulta vaimo kuitenkin veti pitemmän korren. Tulivat eläkevuodet, vuodet mökillä kaukana tyttöystävistä. Jäljellä olivat vain seesteiset vuodet, vaimo, kaksi poikaa ja lapsenlapset. Suku säilyi yhtenäisenä.
Aina ei käy näin hyvin, mutta silti kannattaa yrittää, katsoa ylös silloin kun on vaikeaa.
Tuntuu, että varsinkin silloin, kun ollaan tuossa 40 -50:n kieppeillä, yksinäisille naisille tulee joku hirmu hinku löytää mies elämänsä iltaan. Ei siinä silloin paljon katsota, onko mies
naimisissa tai onko hänellä kasvatettavanaan monta lasta, jotka tarvitsevat pitkään vielä isää. Tämä aika vain on sellainen, itsekäs.
Jumala on silti ikuinen. Hän rakastaa ,kaiken sumun yläpuolella on aina kirkas taivas.
Siunausta sinulle!