millon helpottanut?

Minulla on 5kk vanha poika ja päivät ja yöt ovat melkoista hullunmyllyä. En saa päivisin mitään tehdyksi ja väsyttää välillä melkoisesti.

Kysyisinkin milloin lastenhoito on alkanut helpottamaan? Siis minkä ikäinen lapsi on ollut silloin?
7710
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jokaisessa lapsen ikäkaudessa vaikeutensa. Varmaan helpottuu,, kun muuttaa pois kotoa, joten opettele elämään vastuullisen vanhemman roolissa seuraavat 18-20 vuotta.

Äänestä

ja niin päivät kuin yöt alkoivar rauhoittua siinä 8 kk iässä. kun vauva sai jo 5 kertaa päivässä kunnon ruokaa ja maidot päälle, niin yötkin rauhoittui ja päiviin tuli selvä rytmi. ja mitä tarkemmin tuosta rytmistä piti itse kiinni, sen aurinkoisemmaksi ja helpommaksi vauva tuli =)

voimia sinulle, kyllä se siitä helpottaa! vaikka meillä sitten vajaa 1 -vuotiaana alkoikin korvakierre päälle, eli kaikkenaan en saanut nukkua lähes kahteen vuoteen kuin parin tunnin pätkiä, niin kyllä se päivä vielä tulee että löytyy se molemmille hyvä rytmi =)

Äänestä

Muistan hyvin kuinka se alku oli raskasta ja meillä sitten helpotti siinä 5 kk iässä. Minusta tähän mennessä "ihaninta" aikaa on ollut siitä 5 kk - 8,5 kk, mutta nyt on uusi hullunmylly aika ..... kaikki tuo oppiminen ja "kitinä", jotenkin nyt tuntuu itsestä taas vähän raskaalta .... kun perässä on oltava koko ajan eikä siis viihdytä ollenkaan. Öisin sitten harjoitellaan niitä uusia taitoja ja heräillään välillä 4 krtaa/tunnissa. Myöskään rattaissa ja liikenteessä ei oikein viihdytä kun se istuminen on tylsää. Poikani siis 9,5 kk. Mutta jokainen on yksilönsä ja oppiminen tulee eritahtia, mutta minusta tuo liikkuminen ei helpota asiaa.

Äänestä

Muistan, että molemmista lapsista helpotti oma väsymys siinä puolen vuoden iässä aika paljon ja selvästi 1v jälkeen!

Äänestä

juu ei helpota ollenkaan sitä mukaa vaan enemmän hommia ja ym ym kun lapsi kasvaa...meillä 5 lasta ja 7v vanhin..

Äänestä
  • Toisaalta vauva-aikaan liittyvä väsymys ja touhu on ihan erilaista kuin isomman lapsen kanssa. Toki joka ikäkauteen liittyy omat "murheensa"(ja onneksi myös ilonsa!!!), mutta ne ovat kovin erilaisia.
    Uskoisin tietäväni (vielä 6v sen jälkeen kun nuorimmaiseni oli vauva) mitä kysyjä ajoi takaa kysyessään milloin helpottaa. Itselläni vauvat ovat olleet melko vaativaista sorttia ja minulla taas hormonit hyvin voimakkaasti sääteli olotilaa synnytysten jälkeen, joten näistä johtuva väsymys on sen tyyppistä jota en myöhemmin ole kokenut enää. Joku kirjoitti, että 6kk helpottaa jonkin verran ja 1v paljon. Omat kokemukseni ovat samankaltaisia.

    Äänestä

vuosi oli kyllä aika per¤##%%tä. Näin jälkikäteen olen miettinyt että kumma ettei miehen kanssa ero tullut, sen verran kovilla meidän parisuhteemme oli. Ja kaikki johtui oikeastaan unenpuutteesta..Mutta kun tossa ikää kyselit niin taisi se olla joskus siinä puolen vuoden tienoilla kun pikkasen alkoi helpottamaan, vuoden jälkeen kaikki onkin sitten ollut jo aika rauhallista. Tsemppiä nyt sinne ja yritä jaksaa..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuore äiti kirjoitti:

Minulla on 5kk vanha poika ja päivät ja yöt ovat melkoista hullunmyllyä. En saa päivisin mitään tehdyksi ja väsyttää välillä melkoisesti.

Kysyisinkin milloin lastenhoito on alkanut helpottamaan? Siis minkä ikäinen lapsi on ollut silloin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu