Ollaan poikaystävän kanssa oltu yhdessä 2 vuotta ja nyt mietin että mikä mulla on koska nykyään kun olen hänen kanssaan niin tuntuu kuin omat tunteeni häntä kohtaan olisivat jotenkin kuolleet tai jotain outoa niille on käynyt. Pidän kyllä hänestä todella paljon ja en haluaisi että tämä loppuu nyt tähän.
Mitkään kosketukset, suutelu tms eivät tunnu enää miltään (samalta kuin itse koskettaisi itseään) eli ei hyvältä eikä huonolta ja se tässä oikeastaan eniten harmittaakin. Kun ei nauti läheisestä yhdessä olemisesta niin tulee olo ettei kaikki nyt ihan mene oikein. Pelkään ettei tilanne enää muutu. Se on mennyt tähän pisteeseen vähitellen, viimeiset n.4kk ovat kuitenkin olleet pahimmat. Muuten on mennyt ihan hyvin, luottamuskin kasvanut jo vahvaksi. Isompia riitojakaan ei koskaan ole ollut ja poika on muutenkin juuri sentyyppinen, etten parempaa osaisi kuvitellakkaan.
En ymmärrä miksi näin on tapahtunut ja nyttenkin on aika surullinen olo tämän vuoksi. Kysyisinkin nyt teiltä että onko normaalia että näin käy ja meneekö se sitten ohi joskus? Tähän taitaa silti olla mahdotonta vastata yleisesti mutta onko kukaan edes nyt/joskus elämässään ollut samassa tilanteessa ja onko siitä selvitty?
Olemme siis molemmat 19 vuotiaita ja tämä on ensimmäinen seurustelusuhde kummallekin. Niin ja seksiä ei vielä olla kokeiltu, muuten kyllä kosketeltu toisiamme joka paikasta ja sekään ei siis tuntunut hyvältä minusta. Siksi olenkin myös miettinyt että jos olenkin lesbo? toisaalta tunnen kyllä seksuaalista halua häntä kohtaan eli vaikea uskoa tähänkää. Mutta miksen sitten tunne enää mitään? Ehkä ei vain sovita toisillemme tai sitten olen jotenkin tunnevammainen?
Mitkään kosketukset, suutelu tms eivät tunnu enää miltään (samalta kuin itse koskettaisi itseään) eli ei hyvältä eikä huonolta ja se tässä oikeastaan eniten harmittaakin. Kun ei nauti läheisestä yhdessä olemisesta niin tulee olo ettei kaikki nyt ihan mene oikein. Pelkään ettei tilanne enää muutu. Se on mennyt tähän pisteeseen vähitellen, viimeiset n.4kk ovat kuitenkin olleet pahimmat. Muuten on mennyt ihan hyvin, luottamuskin kasvanut jo vahvaksi. Isompia riitojakaan ei koskaan ole ollut ja poika on muutenkin juuri sentyyppinen, etten parempaa osaisi kuvitellakkaan.
En ymmärrä miksi näin on tapahtunut ja nyttenkin on aika surullinen olo tämän vuoksi. Kysyisinkin nyt teiltä että onko normaalia että näin käy ja meneekö se sitten ohi joskus? Tähän taitaa silti olla mahdotonta vastata yleisesti mutta onko kukaan edes nyt/joskus elämässään ollut samassa tilanteessa ja onko siitä selvitty?
Olemme siis molemmat 19 vuotiaita ja tämä on ensimmäinen seurustelusuhde kummallekin. Niin ja seksiä ei vielä olla kokeiltu, muuten kyllä kosketeltu toisiamme joka paikasta ja sekään ei siis tuntunut hyvältä minusta. Siksi olenkin myös miettinyt että jos olenkin lesbo? toisaalta tunnen kyllä seksuaalista halua häntä kohtaan eli vaikea uskoa tähänkää. Mutta miksen sitten tunne enää mitään? Ehkä ei vain sovita toisillemme tai sitten olen jotenkin tunnevammainen?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minulla on aivan sama ongelma. Minulla tämä on aika paha; en näe hyviä puolia poikkiksessani ja järkevintähän minulla olisi tietystä erota, mutta minua kiristetään.
Voi olla, että rakastat häntä, vaikka mikään ei silti tunnu miltään... Voi olla, että kaipaatte jonkinlaista piristystä ja uutta elämäänne? On myös mahdollista kokeilla päiviä, jolloin ette tapaisi toisianne, jolloin saisit olla rauhassa ja mietiä omia tunteitasi. Vaikea sanoa.
Toivottavasti tulee hyviä vastauksia muilta ihmisiltä. :)
Piristys elämään voisi olla hyvä idea. Nykyäänkin jokainen päivä ja jokainen tapaaminen hänen kanssaan menee lähes samalla kaavalla. Keksisi vain mitä uutta tässä voisi tehdä. Kaavoja on vaikea muuttaa, varsinkin niin että molemmat pitäisivät muutoksesta.
Näemme myös joka päivä viikossa joka on ehkä vähän liian usein. Olemme koittaneet tuotakin että oltaisiin vähän aikaa erossa. Se kyllä auttoi vähän aikaa mutta vain pari päivää ja sen jälkeet asiat olivat samalla mallilla ellei huonommin. Sekin aika kun olin yksin oli vaikeaa ja yksinäistä koska minulla ei ole lainkaan kavereita.
Kiitos vastauksesta, se helpotti oloa hieman
Olen kokenut saman tilanteen. Seurustelin jo jonkin aikaa ja huomasin kumppanissani monia hyviä puolia, opimme tuntemaan toisemme jo melko hyvin ja huomasin että hän todella ymmärtää minua.
Mutta nämäkään tunteet eivät pelastaneet minua siltä, etten vain yksinkertaisesti ollut tyytyväinen elämääni sillä tavoin. Yritin olla ajattelematta asiaa, koska se oli hyvin vaikea asia jonka ajatteleminenkin sattui.
Muutamia viikkoja kului "oivallukseni" jälkeen ja kyllä poikaystävänikin huomasi jonkin muuttuneen. Siinä vaiheessa kun asian todella tunnustin itselleni, olin tavallan hyvin vihainen omille tunteilleni ja itselleni. Mutta aikani asiaa miettissä tajusin ettei asiassa oikeastaan ole kuin yksi vaihtoehto, jota vain en ole halunnut tunnustaa. Erosimme lauantaina. Oloni ja mieleni on paha. Mutta tiedän että ratkaisu oli oikea...
Kuulostipas surulliselta tilanteesi. Voimia sinulle paljon.
Pelottaa että minullakin on sama edessä. Minäkin ensin yritin olla ajattelematta asiaa mutta nyt tuntuu etten enää kestä. Vielä koitan uskotella itselleni että jotain tapahtuu, kyllä tämä tästä mutta kokoajan sekin usko hiipuu. En osaa edes kuvitella elämääni yksin ja tuntuu etten sitäkään kestäisi.
Olen myös miettinyt että pääsenkö tästä koskaan? Jos ei kerran noinkaan hyvän tyypin, joka poikaystäväni on kanssa onnistu niin miten voisi kenenkään muunkaan kanssa.
Minäkin olen vihainen tunteilleni. Miksei hän muka kelpaa minulle, kaiken pitäisi olla hyvin muttei kuitenkaan ole.
Se pahin alkuhuuma on jo tuossa vaiheessa laantunut, siitä se varmaankin johtuu. Mutta jos te keran ette ole kokeilleet seksiä (tarkoitatko seksillä siis yhdyntää?), niin miksette kokeilisi sitä? Se saattaa tuoda lisää ytyä suhteeseen, jos haluaa jatkaa yhteiseloa saman kumppanin kanssa.
Hyvin mahdollista, kuitenkin todella harmittaa miettiä että tässäkö se nyt sitten oli? Enkö enää koskaan saa kokea sitä hyvänolon tunnetta joka tulee toisen kosketuksesta?
Seksistä, (yhdyntää siis tarkoitin) luultavasti pian kokeilemmekin mutta en usko että sekään kovin hyvältä tuntuisi koska esim. sormetus ja nuoleminenkaan eivät tuntuneet. Se ei ainakaan voi olla normaalia vai voiko? Tai sitten tuo johtuu kokemattomuudesta
Mitä teette usein yhdessä (joka on muuttunut kaavamaiseksi)?
Tässä on eräs linkki (älä ihmettele osoitetta ja vauvoja, niihin ei tarvitse kiinnittää huomiota), siellä on jotakin aihetta:
http://www.helistin.fi/?page=9853186
Siellä on hyviä otsikoita vasemmalla reunalla. :)