Minua huolestuttaa veljeni (raha)-asiat.
Miten veljeni käy thaimaalaisen vaimonsa kanssa raha-asioiden suhteen ja muutenkin ? Pelkään, että thai-nainen käyttää häntä rahallisesti hyväksi !
He avioituivat 2005 suht lyhyen tuntemisen jälkeen, asuvat Suomessa. Nainen on eronnut ja hänellä on kaksi lasta, jotka asuvat nyt heidän kanssaan. Veljelläni ei ole lapsia, eikä hän ole aiemmin ollut aviossa.
Heillä on velkaa jo ennestään mielestäni melkoisen paljon ja nyt havittelevat miljoonan (markan) maksavaa omakotitaloa. Laittaisivat nykyiset asunnot (toisessa vaimon hieronta-yritys, joka ei oikein toimi : asiakkaita ei
riittävästi) myyntiin ja niillä rahoilla ostaisivat omakotitalon. En tiedä, onko heillä avioehto.
Veljeni yritti jo aiemmin saada vanhempiani takaajiksi, mutta sain estettyä sen. Nyt hän yritti vanhemmiltani panttikirjaa, mutta siinäkään hän ei onnistunut. Minua huolestuttaa tietysti sekin, jos veljeni onnistuu jotenkin aiheuttamaan vanhemmillenikin rahallista haittaa.
Sukutilan kuuluu jäädä suvulle, niin onneksi ajattelee äitinikin !
Kiitos vastauksesta !

Vastaukset 1
Vanhimmat
niin kauvan kun vanhempasi eivät kirjoita papereita alle niin mitään ei tapahdu paitsi hänellä on oikeus ottaa oma osuus perinöstä jos vanhemmat suostuvat olisi hyvä olla olemassa testamentti hän vastaa omista veloistaan niin kauvan kun hänellä ei ole takaajia nään kyllä tämän avioliiton onnistuvan veljesi puolelta Rakkaudella Zonette