Oletteko kertoneet kavereillenne anoreksiastanne? Miten ovat suhtautuneet? onko helpottanut omaa oloa/parantumista?
ysteistä
kyselisin
6491
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
en ole kertonut enkä aikeissa kertoa. heille se olisi pelkkää brassailua ja menettäisin ne.
>heille se olisi pelkkää brassailua ja
>menettäisin ne.
Herää. Tosiasiassa pelkäät sitä, että kaverisi yrittäisivät auttaa sinua ja saada sinut syömään. Sitähän itse pelkäät yli kaiken; ruokaa.
Syömishäiriöistä ihmista pitää auttaa ja antaa myötätuntoa. Syömishäiriö on sairaus. Miten sairaudella brassaillaan? Vai brassaileeko mielenterveyspotilaat? Hekin ovat useimmissa tapauksessa terveempiä kuin ihminen, joka yrittää tappaa itsensä nälkälakkoon.
mä kerroin mun entiselle poikaystävälle sen jälkeen, ku ei siis enää seurusteltu. se vähä kyseli ja kannusti yrittään parantuu. sillo halusinki parantua. nyt se ei oo enää tarkotuksena. en oo hänen kanssaan enää tästä jutellu, ku ei niin paljoo tuu enää pidettyä yhteyttä..
joku aika sitte kerroin myös nykyselle poikaystävälle ja se helpotti oloo ihan älyttömästi! ihanaa ku ei tartte esittää mtn. ei oo pakko syödä sen läsnäollessa vaan peitelläkseen tätä.
poikaystävän tiedustellessa en osannu vastata, miten kauan aion tätä jatkaa, mutta lupasin, että pysyn terveenä. liian pitkälle en tätä aio viedä. sovittiin myös niin, ettei se ala mua vahtimaan ja sanoin, etten kertonu tätä siks, että tahtosin yrittää sysätä sille vastuun yrittää parantaa minua. tämän asian takia ei saa myöskään tulla mtn turhia riitoja.. kysellä saa ja vähä huomautella, mutta ei mtn väkisin käännyttämisiä, koska niiden seuraukset ei oo koskaan hyvät..niinku varmaan tiedätte.
huippua saada tukea rakkaimmalta ihmiseltä ja ihanaa, ku saa jutella, jos tarttee.
kavereille en oo kertonu. enkä aiokaa. mä tiiän, että ne ei ymmärtäs. joskus aikoinaan (pari vuotta ennen, ku ite sairastuin) seurattiin yhden ystävän sairastamista ja sillo muiden suhtautuminen tähän sairauteen tuli selväks..ei mkn hirveen kiva asenne:
>huippua saada tukea rakkaimmalta ihmiseltä ja
>ihanaa, ku saa jutella, jos tarttee.
Hienoa tukea poikakaverisi antaa! Ei välitä terveydestäsi ja antaa sinun jatkaa itsesi tuhoamista.
Etkö itse auttaisi kaveriasi, jos hän kertoisi, että hän sairastaa tautia joka vie hänet vuoden sisällä sairaalaan? Olisitko hiljaa? Kysynpä vaan?
Mieleltäään sairaat ihmiset (kuten anorektikot) eivät tajua omaa tilaansa. Kuten eivät monet muutkaan psyykkisesti sairaat ihmiset. Muitten ihmisten velvollisuus on tällöin auttaa heitä.
kyl sen huomaa, millon asioista puhuu sellanen, joka ei asiaa ymmärrä.
tiesitkö, että anoreksiasta on olemassa hyvin monia eri versioita? mä oon sairastanu tätä 3 vuotta ja koko ajan oon tiedostanu tilani täydellisesti. en oo kertaakaa ollu niin sairaalloisissa mitoissa, että se ois vaikuttanu mun fyysiseen terveyteen (tiedän, koska käyn 2x vuodessa lääkärillä muiden terveyteeni liittymättömien kokeiden takia. siellä kuitenkin tehdään kaikki kokeet, jotka kertovat myös terveydentilani.) mieleltäni tunnustan olevani sairas. tiedän sen. tiedän, että anoreksia on sairaus, joka on ihmisen päässä. tajuan oman tilani erittäin hyvin.
mutta mä siis myös syön. en tosin niinku "normaalit" ihmiset, mutta pysyn silti hengissä. ja just nimenomaan poikaystäväni kanssa syötyäni en edes koe huonoo omaatuntoo. se jos mikä, on parasta tukea!
huomaa, ettet tiedä anoreksiasta yhtään mitään.
>mutta mä siis myös syön. en tosin niinku
>"normaalit" ihmiset, mutta pysyn silti hengissä.
Eräällä ystävälläni on skitsofrenia, ja hänkin 'pysyy' hengissä. Luulenpa, että hän voi paljon paremmin kuin te nälkälakkolaiset.
Toinen tapaus on taas työkaverini lapsi, joka sairastaa anoa ja viiltelee itseään, voih:(