Hei! Olen 23-vuotias, naimisissa 29-vuotiaan mieheni kanssa, meillä on oma asunto, miehellä on hyvä työpaikka minulla opiskelut loppusuoralla ja kaikin puolin elämä on hyvällä mallilla.
Olemme alkaneet miettiä perheenlisäystä mutta tästä kuulutuaan suurin osa sukulaisista ja kavereista tyrmää ajatuksen heti. Kehotellaan nauttimaan elämästä ilman lapsia niin kauan kun mahdollista, matkustelemaan, juhlimaan ja nukkumaan pitkään.
Tuntuu että arvot on vähän rempallaan monella, myöhään nukkuminen ja bailaaminen tuntuu olevan tärkeämpää kuin oma perhe.
Ajatuksia?
Olemme alkaneet miettiä perheenlisäystä mutta tästä kuulutuaan suurin osa sukulaisista ja kavereista tyrmää ajatuksen heti. Kehotellaan nauttimaan elämästä ilman lapsia niin kauan kun mahdollista, matkustelemaan, juhlimaan ja nukkumaan pitkään.
Tuntuu että arvot on vähän rempallaan monella, myöhään nukkuminen ja bailaaminen tuntuu olevan tärkeämpää kuin oma perhe.
Ajatuksia?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Työpaikat ja koulutus oli kummallakin ja tontti ostettuna silloin kun tulin raskaaksi.
Naimisiin mentiin 8kk ennen raskauden alkua.
Olin juuri sopivan ikäinen (siis omasta mielestäni) äidiksi 25 vuotiaana, mieheni on minua 3 vuotta vanhempi.
Olimme ehtineet olla ja mennä tarpeeksi ja aika vauvalle oli sopiva.
Nyt 30-kymppisenä olen erittäin tyytyväinen siihen, että eka lapsi tuli silloin kun tuli! Sitä jaksaa paljon paremmin nuorempana kuin jos vasta yli 30-kymppisenä aloittelee lasten hommaamista. Monet tuttuni jotka ovat yli 30-kymppisenä saanut lapsensa valittavat usein väsymystään. (Ei ole yleistys).
Minä olen nyt ruvennut NAUTTIMAAN elämästä, lasten myötä. En koe heitä esteenä millekään mitä haluan tehdä tai kokea, ehkä hidasteena vaan :). Elämä oli erilaista nautintoa ennen lapsia. Nyt se tuntuu syvemmältä.
Eiköhan se aika lapsille ole juuri silloin kun itse tuntee olevansa kypsä ja valmis vanhemmaksi!
Olen jopa kuullut kateellisia kommentteja siitä, että sain ekan lapsen "niin nuorena"! Kommenttien sanojat ovat edelleen lapsettomia ja pitävät vapauttaan tärkeämpänä. Mutta... olemme erilaisia!
Minä olin 21v. kun tulin raskaaksi, ehdin juuri täyttää 22v, kun poika syntyi. Mieheni on 29v, meillä myös oma asunto ja töitä riittää molemmilla niin paljon kuin jaksaa tehdä. Mitä kauemmin odottaa, sitä tottuu äkkiä liikaa siihen "kaksistaan" olemiseen, pitkään nukkumiseen ym. Viis kavereiden mielipiteistä, itse tiedät mitä haluat ja mihin olet valmis. Lapsi tuo ehdottomasti sisältöä elämään ja se on rikkaus. Onnea, mitä ikinä päätätkin tehdä. =)
22-vuotias kun esikoisemme syntyi, mieheni 28. Yhtään en ole päätöstäni katunut enkä vapauttani kaipaillut.Ei voisi vähempää kiinnostaa ainainen bailaus tms. Mutta noinhan se nykyään on, ainakin tuntuu että harva sitä koti- ja perhe-elämää enää arvostaa.Ja lapset, nehän on juhlimisen tiellä. Päätös on kuitenkin teidän eikä kenenkään muun.
Kun lapset on eikä koskaan saa enää nukkua pitkään tai olal vaan vapaalla, voi tulla ikvä hetkeksi sitä lapsetonta elämää kun sai itse päättää omista menemisistään :D sitä ne varmaankin yrittävät sanoa. Mutta mihinkään siitä ei pääse että harva on tilanteeseensa täysin tyytyväinen, mutta kaikki on aina järjesteltävissä. Lapsi ei vie mitään pois, kaikki mahdollinen on mahdollista myös alpsen kanssa, pienellä vaivannäöllä.
Se on oma vapaa-ajan kaipuu joka heillä puhuu, enemmän kuin kommenttina teidän tilanteeseenne. veikkaa minä.
***