Mikä on teidän mielestä sopiva ikä saada ensimmäinen lapsi? Miksi?
Oma äitini sai minut 22-vuotiaana(mielestään liian nuori), veljeni 26-vuotiaana(sopiva) ja siskoni 33-vuotiaana(mielestään liian vanha)
Montako lasta teillä on/haluaisitte ja miksi?
Oma äitini sai minut 22-vuotiaana(mielestään liian nuori), veljeni 26-vuotiaana(sopiva) ja siskoni 33-vuotiaana(mielestään liian vanha)
Montako lasta teillä on/haluaisitte ja miksi?
Vastaukset 16
Vanhimmat
minä tulin äidiksi paria kuukautta vaille 23 vuotiaana. toinen lapsi syntyi kun olin 25 ja nyt odotan kolmatta ja toivottavasti myös viimeistä ja se syntyy kun olen 27.
mun mielestä on tyhmää kysyä mikä on sopiva ikä äidiksi..kun jokainen meistä on nii erillaisia.
mutta jos suoraan multa kysytään niin ehkä sopivin ois tuossa 22-30 välillä.
Sain ekan 21-vuotiaana. Olin täysin valmis ja jo pitkään asunut mieheni kanssa yhdessä ja olimme olleet yhdessä useita vuosia. Myöhemmin olen vain iloinnut aikaisesta aloituksestamme.
Olen silti huomannut, että monet eivät ole siinä iässä vielä lähellekään valmiita vanhemmiksi! Riippuu kovasti elämänvaiheesta. Itse olin jo 18-vuotiaana juhlimiset juhlinut, siis jokaviikonloppuiset sekoilut. Mutta keskiarvona sanoisin, että eka lapsi pitäisi mielestäni tehdä viimeistään ennen n. 28 ikävuotta. Jos ekan lapsen saa yli kolmekymppisenä, se mullistaa elämää aivan liiaksi, koska vanhemmat ovat saattaneet elää jo 10 vuotta kahdestaan, ja tottuneet ikuisuuden menemään ja tulemaan miten vain ja pitää toisensa kokonaan ominaan. Vauvan tulo siihen keskelle on uskomaton stressi. Lisäksi lapsen saannissa nuorena on se etu, ettei biologinen kello tikitä vielä pitkään aikaan, joten seuraavien lasten saannilla ei ole kiire. Ja nuori toipuu raskaudesta ja synnytyksestä HUOMATTAVASTI paremmin kuin yli kolmekymppinen.
Mulla on yksi lapsi, toka tulossa ihan aluillaan (jee just sain tietää) ja haluaisin ainakin vielä kolmannen. Itselläni on vain yksi siarus ja musta se oli liian vähän.
Olen samaa mieltä edellisten kanssa, että riippuu ihmisestä, milloin on kypsä vanhemmaksi. Toiset nuorempana toiset vähän vanhenpana, jotkut ei ehkä koskaan.
Jos kuitenkin jotain pitäisi sanoa ehkä siinä 26-27-vuotiaana. On jo vähän ehtinyt nähdä maailmaa. Nuorempana tietysti jaksaa paremmin ja lasten saanti ei enään ole mikään itsestäänselvyys kun ikää alkaa tulla lisää.
Vaikea kysymys !
Minulla on "vain" yksi poika ja sain sen "vasta" 33 vuotiaana, täytin itse asiassa 34 vuotta kun poika oli alle kuukauden ikäinen.
Pidän ko. ikää sopivana minulle, sillä aikaisemmin itse asiassa en "halunnut" lapsia ..... ja pakko myöntää että jonkun aikaa meni ennen kuin odotus tärppäsi.
Mutta jos saisin elää elämäni uudestaan niin tekisin varmasti ensimmäisen aikaisemmin, sillä vaikka poikaani rakastan niin välillä tämä on aika raskasta ja kun tuolla päässäni nyt soi se aikakello, eli jos toisen vielä haluaisin niin ikäero ei voi tulla kovin suureksi. Jos olisin tehnyt aiemmin niin itse en pitäisi lapsilla 5 vuoden ikäeroakaan huonona.
Niin, siskoni on vain minua 5 vuotta vanhempi ja hänellä on 20 v tyttö, 17 v poika ja 8 v poika ..... (ja minulla siis 9,5 kk poika).
Minun mielestäni pieni ikäero lasten välillä ei ole huono juttu :) Itselläni on kaksi lasta hyvin lyhyellä ikäerolla ja alun "hankaluuksien" jälkeen arki sujuu paremmin kuin kuvitella voisi! Lapset ovat pienestä asti leikkineet uskomattoman pitkiä aikoja keskenään, heillä on hauskaa yhdessä eikä kavereiden kaipuu ole sellainen, että joka päivä tai edes joka viikko pitäisi olla kavereiden luo tulossa tai menossa. (Asumme maalla ja molemmat ovat pieniä koululaisia, poikia kumpikin.)Lisäksi perheen yhteiset menot on helpompi suunnitella, kun kumpikin lapsi tykkää samoista jutuista ja samanlaiset asiat onnistuvat. (Elokuvat, uimahallireissut yhdenkin aikuisen kanssa, hiihtoretket, laskettelu, lautapelien pelaaminen jne...) Että rohkeasti vaan lyhyellä ikäerolla esikoiselle kaveria tekemään :)
Olen oikeasti samaa mieltä sinun kanssasi ja olinkin ajatellut että jos lapsia joskus teemme niin pienellä ikäerolla, mutta itse olin rehellisesti sanottuna aivan sekaisin 2-3 ensimmäsitä kuukautta .... jopa ajattelin että olen tehnyt "elämäni virheen", mutta eihän se sitä tietenkään ollut, mutta rehellisesti sanottuna oikeasti pelkään sitä alkua ja jaksamistani. Vaikka tavallaan toisen kanssa vähän tietää mitä tuleman pitää, vaikka sitten vauvat olisivat ihan erilaisia. En olisi oikeasti tiennyt mitä äiteys on ja kuinka raskastakin se voi olla, mutta kuinka suuri rakkaus voi syntyä pieneen ihmiseen. Toivotan sinulle hyvää jatkoa !
mä olin melkeen 23 ku sain esikoisen ja melkeen 24 ku toinen syntyi. naimisiin menttin kolmea kk:tta ennen esikoisen syntymää.
ite olin valmis äidiksi, olisin ollut jo paljon aiemmin, mutta siinä mielessä hyvä, etten saanut aiemmin lapsia, niin kerkesin viettää sitä "huoletonta" elämää ihan tarpeeksi.
tietenki sitä nykyäänki ois kiva mennä aina joskus, mut kyllä mä nautin tästä perhe-elämästä, enkä päivääkään vaihtais pois. niin ja haluaisin neljä-tai viis lasta. mutta kolmatta aletaan yrittämään vasta vuoden, pari päästä.
Olin 25 juuri täyttänyt ku esikoinen syntyi - nyt lapsia on 6. Vanhin siis 16 ja nuorin juuri täytti 3.
Itselleni 25 oli sopiva ikä, aikaisemmin ei edes tullut mieleen ;o)
adoptoitu vaiko biolapsi?
Ekaa (kolmas raskaus) odottelen, ikää nyt 25 ja välillä tuntuu, et liian aikaisin kiirehdin äidiksi.
Adoption kohdalla taidan olla reilusti 30 ja risat.
Minä oli 20v kun lapsen sain. Lapsesta olin haaveillut koko ikäni. Odotusaikanani rakensimme talon. Olimme olleet 3v yhdessä ennen lasta.
Jätin pillerit sitten pois ja ihanan lapsen saimme.
Yhä edelleen saan kuulla kuinka olen liian nuori ja kuinka meille varmaan sattui ikävä vahinko.
Lastani luullaa oman äiti lapseksi jos satumme samaan paikkaan. Olen onnellinen lapseni kanssa. Minulle oikea ikä oli 20v.
Mä sain ekan 30v (tokan 32v) ja mulle se oli ehdottomasti täydellinen ajotus. Halusin viettää kunnon bailunuoruuden, seikkailin, elin päivän kerrallaan, pidin hauskaa. Sen jälkeen maistui perhe-elämä mainiolta ja jaksoi hoitaa lapsensa kotona, ei ollut kiire minnekään, malttoi keskittyä äitinä olemiseen ihan eri tavalla mitä olis nuorempana.
Mutta yli 40v alkaa olla jo liian vanha!
Olisin halunnut kolmannen, mutta avioero ehti ensin. Yksin ei ole hyvä olla. Kaksi on minimi. Mutta siitä olen onnellinen että on tyttö ja poika.
22-vuotiaana, toisen 24-vuotiaana ja kolmannen 28-vuotiaana. Neljäs saattaa joskus tulla, mutta toistaiseksi toivottavasti ei. Yleispätevää sopivaa ikää ei ole, riippuu tilanteesta, mutta jos lapsen jo nuorena haluaa, niin mielestäni ei kannata odottaa vain siksi, että ei ole vielä riittävän vanha (jos on parisuhde kunnossa ja täysi-ikäinen tietysti). Toisaalta, jos vauvakuume iskee vasta vanhempana, niin sitten vain kokeilemaan. Kaikki iät on hyviä ja vauvat on ihania.
Nuorena vauvan saamisessa on oikeesti paljon etuja ja niin on vanhempanakin saamisessa.
Mikä ihme tekee 33 vuotiaasta naisesta LIIAN VANHAN???
Päinvastoin, hänellä on mitä todennäköisemmin paljon enemmän annettavaa lapselle kuin tytöllä joka oli itsekin lapsi hetki sitten!
Kolmekymppinen nainen on varmaan jo oppinut mitä on vastuu ja velvoitteet, on elänyt sen verran että nuoruuden kokemukset ovat jo koettu ja mitä todennäköisemmin on enemmän sinut itsensä kanssa kun mitä kaksikymppinen on.
Itse olen kyllä alle kolmenkymmenen ja odotan parasta aikaa ensimmäistä lastani joten, responssini ei liity omaan ikääni.
Olen yksinkertaisesti vain sitä mieltä että
"elä OMA elämäsi ja ennenkaikkea nuoruutesi ennenkun hankit lapsia"
Sain ensimmäisen lapsen 27 vuotiaana sitten koin väkivallan avioliitossa, avioeron, uuden suhteen ja syövän. Nyt olen 37 ja odotan toista lasta. En tunne olevani liian vanha vaan oikeastaan nyt vasta osaan nauttia odotuksesta yms ilman paineita mistään ulkonäkö, bailaus yms epäolennaisesta. Sitä paitsi minulla on toinen innokas odottaja mukana eli isoveli 9 vuotta joka kovasti odottaa uutta siskostaan. Itsekin sain pikkusiskon ollessani 11 vuotta.
Elämä menee harvoin niin kun suunnitellaan ja osaampa olla ainakin iloisempi tästä päivästä kun en kuollutkaan ja odotan jopa vauvaa. Sitäpaitsi ei meistä kenestäkään ole tuomitsemaan ketä on oikeassa iässä tai jopa sitä kuka ansaitsee vauvan..
Me eletään vain kerran.. valitettavasti ja on niin paljon koettavaa sillä koskaan ei tiedä milloin polku katkeaa..
Anneli
minä sain 17 vuotiaana esikoiseni ja 34 vuotiaana kuudennen ja uskoakseni viimeisen lapsemme.pärjäsin ihan hienosti esikoisen ja kaikkien siinä välissä olevien lasteni kanssa mutta se on pakko myöntää että tästä viimeisestä prinsessasta osaa jollain lailla nauttia jotenkin eri tavalla kuin näistä nuorempana saaduista lapsista en siis tarkoita mitenkään sitä että en olisi nauttinut kaikista mutta jotenkin vaan tähän vanhemmalla iällä saatuun lapseen suhtautuu jotenkin rrilailla tätä tunnetta on vaikea selittää niin että sen ymmärtäisi..mutta ehkä joku muu jolla on samanlaisia kokemuksia tietää mitä tarkoitan..kaikkea hyvää kaikille äideille ja iseille.
Kronologisen iän lisäksi ihmisellä on monta ikää: subjektiivinen, fyysinen, sosiaalinen jne. Joku voi fysiikaltaan olla 30-vuotiaana paremmassa kunnossa kuin toinen 20-vuotiaana. Toisella voi olla ammatti, työpaikka, asunto ja vakaa parisuhde jo 20-vuotiaana, jollakulla ei koskaan. Jotkut ovat vastuuntuntoisia jo nuorena, toiset kasvavat vastuuseen vasta lapsenlapsien myötä, jos silloinkaan.
Eli minusta ei ole oikeaa kronologista ikää esikoisen saamiseen. Oleellista olisi se, että on valmis kantamaan vastuuta siitä pienestä ihmisestä ja kykenevä tarpeen niin vaatiessa joustamaan ja tinkimään omasta mukavuudesta. Olisi hyvä, jos on saanut kokea mielestään nuoruuteen kuuluvat asiat riittävässä määrin. Jollakin nuoruuteen kuuluu juhlimista, toisella matkustamista, kolmannella aikaa vieviä harrastuksia. Jollekulle riittää se laajuus, millä näitä asioita ehtii tehdä lasten kanssa. Perhetilanteen tulisi myös minun mielestäni olla selkeä, jotta lapsi ei joudu kokemaan jatkuvaa epävarmuutta tai isoja muutoksia läheissuhteissaan koko ajan. Haittaa ei ole siitäkään, jos on jotenkuten taloudelliset asiat kunnossa. Suurituloinen ei tarvitse olla, mutta tulee tulla toimeen sillä mitä tienaa. Ja ennen kaikkea täytyy olla uskallusta yrittää, vaikka kaikki edellämainitut asiat eivät olisikaan ihan täydellisesti ;-). Elämä kun kuitenkin tuo muutoksia tullessaan.
Itse sain esikoiseni 30-vuotiaana. Haaveilen toisesta lapsesta sitten joskus, kun koemme, että aika on kypsä. Nyt haluan antaa tälle pikkuiselle (3kk) parhaat eväät elämään, mikä meidän perheen tilanteessa tarkoittaa sitä, että yksi vaippaikäinen riittää. Hyväksyn myös sen, että emme ehkä sitä toista (biologista) lasta saa, jos fysiologinen ikä tulee vastaan eli ei tärppää enää.