Olen iltatöissä 5 päivää viikossa, sen lisäksi suoritan päivällä koulussa muutamia kursseja. Tunteja ei ole paljoa, olen joutunut kursseja pudottelemaan pois jaksamisen takia. Muuten asia olisi ok, mutta meillä on sellainen kurssi, jossa tiimityönä suoritetaan eräs projekti. Tiimikokoontumisia on 3-4 kertaa viikossa.
Olen tullut kokouksiin silloinkin, kun ne ovat olleet omalle aikataululleni todella huonoja. Olen kaikki illat poissa, joten jos joudun koululla istumaan 2-3 tuntia kokouksen jälkeen odottamassa, että pääsen tunneille, se on ollut pois siitä ajasta, jonka muut viettävät telkkarin ääressä. Mutta se on ollut ok, koska olen yrittänyt panostaa tiimiin ja että tehtävä saataisiin kunnialla hoidettua.
Edellisessä kokouksessa kuitenkin kävi niin, että yllättäen meillä olikin palaveri opettajan kanssa. Tästä ei ollut mulle kerrottu mitään, en osannut siihen valmistautua. Ja koko palaverin tarkoitus oli haukkua ja syyllistää mua? Opettaja korosti sitä, että olin ollut poissa paljon vapaaehtoisilta tunneilta, jotka ovat illalla ja jolloin olen töissä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö olisi perehtynyt kurssin materiaaliin ja panostanut projektiin. Tunnithan olivat _vapaaehtoisia_.
Päällimmäinen syy haukkumiselle oli se, että en ole kuulemma tehnyt yhtä paljon töitä kuin muut. Mikä ei tietystikään ole totta. Mua syytettiin siitä, että olin lähtenyt kotiin/töihin, vaikka mulle oli tiimin puolelta ilmoitettu, että voin lähteä. Mua jopa syytettiin siitä, että olin käynyt oppitunneilla, samoilla kuin tiimin muut jäsenet!? Olin ihan äimänkäkenä, enkä osannut puolustautua.
Olen asioita nyt ehtinyt vähän miettiä, ja olen tullut siihen tulokseen, että tämä ainoa tiimiläinen, joka mua selvästi haukkui, ei halua, että otan kunniaa hänen tekemistään laskelmista (joihin tarjosin hänelle apua useamman kerran, mutta sitä ei otettu vastaan). Kunniaa en niistä haluakaan, ne on väärin tehty joka tapauksessa :P ja olen niitä joutunut jälkeenpäin korjailemaan. Mulle ei myöskään lähetetä tiimin sisäisiä sähköposteja enää, tämä luonnollisesti on haitannut, koska en ole voinut tietojen puutteessa tehdä tehtäviäni tulostettavaan kuntoon. Asiasta huomautin 3 viikon ajan, vasta palaverin jälkeen sain nämä tiedostot tiimin neutraalilta jäseneltä.
Olen helposti taipuvainen burn-outiin, en työn suhteen, mutta nimenomaan koulun kanssa, koska otan liikaa stressiä, enkä pysty käsittelemään sitä. Tähän asti oli mennyt ihan hyvin, mutta nyt on alkanut kuppi taas kaatua. Mulla on ollut kolme päivää aikaa korjata virheet, joita muut on tehnyt 3 viikossa. En ole voinut aikaisemmin niihin puuttua, koska en ole tiedostoja saanut käsiini pyynnöistä huolimatta. Siksi jouduin tekemään tietoisen ratkaisun ja hylkäämään ja kumoamaan suurimman osan muiden päätöksistä, koska niiden oli perustuttava mun tekemään työhön, johon ne eivät enää valitettavasti sovi.
Tänään olisi taas ollut tunti (tai se vissiin alkaa kohta), mutta en mennyt. En ole nukkunut kunnolla, en ole syönyt, en pysty ajattelemaan muita asioita ja olen itkuinen ja masentunut. Opettajan kanssa ajattelin kahden kesken vielä jutella ja ilmoittaa oman näkökantani asiaan. Olen monta kertaa ajatellut vain heittää hanskat tiskiin ja jättää muut tiimiläiset siihen kuseen, jota ovat alleen liruttaneet. Meidän tiimimme kun on niin pieni, että ilman mua he eivät välttämättä pysty koko projektia toteuttamaan. Voisin käydä kurssin myöhemmin, paremman tiimin kanssa (tämän huonommaksi kun ei enää päästä).
Olen kuitenkin tehnyt älyttömästi töitä tiimin eteen, tuhlannut aikaani kokouksissa ja oikeasti panostanut. Koko projektin ideakin oli mun kehittelemäni. Siinä mielessä en haluaisi lähteä, mutta toisaalta vaihtoehtona se kutkuttaa. Projektia on jäljellä vielä n. 6 viikkoa, enkä tiedä, jaksanko sitä, jos se on tätä, että jokaisen vapaahetkeni kulutan tehtävään ja korjaan sotkut muiden perästä. Olin ajatellut pyytää opettajalta sitä, että tämä arvioisi mun numeroni vain mun tekemäni työni pohjalta, ei tiimin pohjalta, kuten on periaatteessa tarkoitus. Tällä tiimiläiset uhkasivat mua, ovat varastaneet mun tekemiäni asioita omiin nimiinsä yms.
En nyt oikein tiedä, edes mitä enää selitän :) Mies sanoo, että pitäisi kestää loppuun asti, enkä luovuttajatyyppiä tavallisesti ole. Nyt vain tekee mieli sanoa, että älkäähän, kaverit, soitelko mulle enää, enkä töitäni lähetä teille, tehkää ite. Mutta toisaalta, 6 viikkoa ja ei ikinä enää uudestaan. Tätä on kuitenkin tehty jo pari kuukautta.
Kyllähän mä tiedän, että se, joka muita äänekkäimmin osoittelee, on se, jolla ei ole puhtaita jauhoja pussissa. Ärsyttää vaan, kun olen ollut reilu ja joustava, ja tällä tavalla mut palkitaan. Syytellään, syyllistetään, vihjaillaan, eikä mitään voida ilmoittaa henkilökohtaisesti mulle vaan puhutaan selän takana ja opettajalle. Ja minä kuulen nämä asiat sitten maikalta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.