Juon ilooni

Olen siitä ihmeellinen elävä, että jos tapahtuu jotain todella mukavaa, silloin juhlistan sitä muutamalla juomalla...

Kauheaa, nyt on maanantai ja olen juonut kaksi vajaata lasillista punaviiniä ja yhden oluen...eikä taida jäädä tähän. Otan vielä pari pulloa olutta (kolmosta). Syy: maksoin juuri viikon etelänmatkan, eli ihania hetkiä on edessä.

Juomiseni muuten: melkein joka perjantai pullo punaviiniä. That´s it. En juo siis humalaan kuin yhtenä päivänä viikosta. Tissuttelua en harrasta, paitsi siis tänään, ilon takia. Toivottavasti en tule kauheaan känniin.

Miltäs kuulostaa? Olenko vaarassa?
19879
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Minä otan kanssa joskus pullolisen viiniä iloon tai joskus suruunkin,ja ei minun elämä ole siihen kaatunut.
Ei tässä elämässä niin hirveästi ilon aiheita ole ja jos joskus on minullain vara ostaa edullinen viini pullo,tasan sen teen.
Turha on tuollaisesta huolta kenenkään kantaa.
Nautin kun saan olla yksin käydä saunassa ja rauhassa katsoa telkkua ja juoda viiniä.
Näitä hetkiä ei usein ole,viikot töissä ja huolehdin yksin lapset ja kodin.
Kerran kuussa lapset ovat viikonlopun mummolassa ja se on minun aikaa.
Turha on kenenkään moralisoida sitä aikaa mitä saan yksin olla.Otan viiniä tai sitten en.
Kerran me täällä eletään joten nauti sinäkin elämästä ja hyvää matkaa sitten kun etelään lähdet.

Äänestä
  • Olen siis ap. Kiitos vastauksestasi. Olen nyt juonut kaksi pulloa kolmosta. Aion lähteä musiikkikirjastoon hakemaan Irwinin levyn, jossa on Las Palmas.

    Onhan se vähän kornia, lähteä nyt Las Palmasiin. Se on näitä köyhän iloja. Vaikka en minä nyt niin köyhäkään ole, mutta harvoin viitsii tuhlata rahojaan ulkomaanmatkoihin. Tiedän kyllä, mitä saan tästä kiittää.

    Elikkäs kiitos H&M, Lidl ja karppaus elämäntapana! (Siis karppaus sen takia, että jopa HM:n vaatteet näyttävät hyvältä hoikassa kropassa:-))))) Olen siis nainen ;-)

    Äänestä

  • toinen sinun juomisistas välitä, senkun juot niin paljon kun jaksat,jokainen elää omaa elämäänsä ja vain omaansa

    Äänestä

Kyllähän se on hiljaa tosi, jotta kaikilla meillä jotka tänne näpyttelemme on joko itsellä tai ympäristössä jotain mietityttävää alkoholin suhteen.

Ei se viina kato kenet se ottaa. Se kaikki tulee vaan niin pikkuhiljaa ja salakavalasti. Kun huomaa, että yksin on kivointa juoda ja fiilistellä joku ongelma on silloin tunnetasolla.
Jos vielä pikku hiprakassa levyjä kuunnellessa ajattelee, että ei kellään varmaan ole näin kivaa kuin mulla niin ollaan joa aika syvällä suossa.

ALKOHOLI ON SILLOIN ONGELMA KUN SE KYSEENALAISTETAAN, JOKO JUOJAN ITSENSÄ TAI JONKUN MUUN TOIMESTA!

Hyvää matkaa ja nauti lämmöstä ja kylmistä oluista!!! Elämä on nastaa!

Äänestä
  • Olen siis ap. Kävin siellä musiikkikirjastossa ja lainasin niitä Irwinin levyjä.

    Mennessä aattelin poiketa jonnekin pubiin, mutta äklötti. Onhan sentään maanantaipäiväkin.

    Nyt olen kotona ja katson niitä levyjä. Kyllä oli Antti komea nuorena, todella komea. Ja fiilistelee upeasti Las Palmas -biisissä.

    Ostin muuten myös viinipullon. Ei oikein tee mieli korkata. Itsellä laskuhumalaa pukkaa.

    Odottelen miestäni töistä. Hän muuten pyysi mua lainaamaan tän Las Palmasin. En halua olla ihan naamat kun hän tulee. Taitaa jäädä mun juominen tähän...laitan jotain syötävää.

    Hitsi. On teillä juopoilla kanttia juoda! Ette yhtään ajattele muita perheenjäseniä?!

    Äänestä

  • jiahhahaa kirjoitti:

    Olen siis ap. Kävin siellä musiikkikirjastossa ja lainasin niitä Irwinin levyjä.

    Irwin täräytti sen paskat housuissaan ja kaali sekaisin. KE.Alatalo kertoi jossain telkkarihaastatteluissaan ett. I: oli niin pahahtavalata haiskahtava että mimmi pyysi uuteen pöytään. Alis toki pohjoosenmiehenä teki sen.

    'Paljonkohan eritteitä mahtuu varsisaappaisiin???

    On olemassa erilaisia "perheenjäseniä". mä oon ja sä et. Siis jotenkin aateltuna.

    =DW=

    Äänestä

  • jiahhahaa kirjoitti:

    Olen siis ap. Kävin siellä musiikkikirjastossa ja lainasin niitä Irwinin levyjä.

    Mennessä aattelin poiketa jonnekin pubiin, mutta äklötti. Onhan sentään maanantaipäiväkin.

    Nyt olen kotona ja katson niitä levyjä. Kyllä oli Antti komea nuorena, todella komea. Ja fiilistelee upeasti Las Palmas -biisissä.

    Ostin muuten myös viinipullon. Ei oikein tee mieli korkata. Itsellä laskuhumalaa pukkaa.

    Odottelen miestäni töistä. Hän muuten pyysi mua lainaamaan tän Las Palmasin. En halua olla ihan naamat kun hän tulee. Taitaa jäädä mun juominen tähän...laitan jotain syötävää.

    Hitsi. On teillä juopoilla kanttia juoda! Ette yhtään ajattele muita perheenjäseniä?!

    Ap täällä. hehkuttelin aikani noita Irwinin kappaleita, surkeaa kontrastia toi Rentun ruusu. Alun perin niin komea ja karismaattinen Antti Hammarberg vajosi noin syvälle...pahalta tuntuu.

    Juon nyt kupin kahvia ja nautiskelen pari palaa suklaata miestäni odotellessa.

    Juomasaldoni: 2 lasia punaviiniä ja 3 kolmosolutta. Kännissä olen, mutta pikkuhiljaa selviämässä. Ei tee mieli ottaa enempää. en siis taida olla alkoholisti...huh huh, onneksi. Söinkin ihan kunnon aterian äsken. Täytyy pitää itsestään huolta, kukaan muu ei sitä tee. Nyt on ihan hyvä olo. Tosin ne juomat olis saanu jäädä juomatta. Mut sainpa vähän fiilistelllä. Oikeesti ei tee mieli enää ottaa. Ja se on ihan hyvä juttu.

    Äänestä

  • jiahahan kirjoitti:

    Kerro meille aamulla, saitko lopun iltaa oltua ottamatta?

    Kuinka riemuissaan ukkosi oli kotiin tullessa, kun olit tillintallin.

    2 lasia punaviinia ja kolme kolmosolutta ja kännissä? Taidat ollakkin joku 13vuotias 35 kiloinen rääpäle..

    Äänestä

  • jihaaaaaaa kirjoitti:

    2 lasia punaviinia ja kolme kolmosolutta ja kännissä? Taidat ollakkin joku 13vuotias 35 kiloinen rääpäle..

    voi sua...mikäköhän suakin vaivaa oikeasti?

    Äänestä

tuon tyylinen. Sain heti tekstistäsi tunteen "Haetaanpa hyväksyntää"

Täti kuoli taannoin ja ei viinaan. Sille tuli juuri kaikki nuo mielenterveys ongelmat ja sit se tappo ittensä. Kerran se huusi yksillä synttäreillä että "mitä vittua tei kaikki kyttäätte mua!!!?" Ja sit se paino meneen...

Mun mielestä se on sit kamalaa kun juoppo ihminen ei ole sinut minkään eikä kenenkään kanssa tietyssä vaiheessa. Nousu humalassa suku on niin ihana ja sitä itketään kun on ollut niin hölmö ja mää rakastan teitä kaikkia. Ja parin tunnin päästä on haukkumassa omaa siskoaan ja äitiään huoraksi!

Oiken paljon vaan onnea sinulle jatkossakin.
Aika karua tekstiä kirjotin, mut kun tuli vaan sellainen deja vu...

Äänestä
  • Voi saatana, kun totta puhut.

    Kauanko tämäkin kestää?

    Äänestä

  • karu on totuus kirjoitti:

    Voi saatana, kun totta puhut.

    Kauanko tämäkin kestää?

    en jatkanut juomista siitä eteenpäin.

    Mieheni tuli kotiin, soitimme sen Las Palmasin, hän söi ja sitten katselimme tv:tä.

    Ihan normaali ilta, mutta mulla ei ollut erityisen hyvä olo. viime yöllä näin tosi erikoisia unia, oikein outoja.

    Olen siis kotosalla siksi, että olen nyt lomalla. En oikein ymmärrä, miksi seuraan tätäkin palstaa...jotenkin vain pelottaa sellainen elämä, jossa alkoholi saisi yliotteen. Nyt ei tekisi mielenikään juoda mitään alkoholipitoista. Käyn kohta kirjastossa ja lenkillä.

    Äänestä

  • jahahaha kirjoitti:

    Annan neuvon sinulle älä lue tätä palstaa liian usein,täällä on näitä ns raivo raittit jotka moralisoivat jokaiseen kirjoitukseen.Ovat nyt olevinaan hyviä ihmisiä juotuaan ensin vuosi kymmeniä.
    Kirjoitan siksi koska siskoni rupesi juomaan tämän palstan takia,kysyi neuvoa ja eräs vakio tyyppi vastasi todella törkeästi.
    Ole sinä vahvempi ja tsemppiä.ja hyvät lomat taidat lähteä miehesi kanssa.

    Äänestä

  • raitis nainen kirjoitti:

    itsestään.

    juomaan tämän palstan takia....Vetää aika hiljaseks....
    Luoja auttakoon ketä sitten oletkin..

    Sekopää!

    Äänestä

  • rupesi kirjoitti:

    juomaan tämän palstan takia....Vetää aika hiljaseks....
    Luoja auttakoon ketä sitten oletkin..

    Sekopää!

    että aina se syy löytyi. Itse kuitenkin jouduin viinan kurkkuuni kaatamaan. Raittiina näen asiat selvemmin kuin juovana aikanani. Ei siskosi kannata ottaa viinaksia minun eikä kenenkään muunkaan juttujen takia, ellei hallitse alkoholinkäyttöään.

    Äänestä

  • kokenut kirjoitti:

    Mä aloin ryyppäämään perjantaina, kun tuntu, että talkkari nauro mulle, kun vein roskia ulos. Tai sit sillä oli vaan hauskaa luntaluodessa. Vielä siltä hymy hyytyy! Niin multakin, viinat alkaa olla vähissä ja pakko mennä pihalle ja kauppaan. Toivottavasti se on hiekottanut kunnolla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

jiahahan kirjoitti:

Olen siitä ihmeellinen elävä, että jos tapahtuu jotain todella mukavaa, silloin juhlistan sitä muutamalla juomalla...

Kauheaa, nyt on maanantai ja olen juonut kaksi vajaata lasillista punaviiniä ja yhden oluen...eikä taida jäädä tähän. Otan vielä pari pulloa olutta (kolmosta). Syy: maksoin juuri viikon etelänmatkan, eli ihania hetkiä on edessä.

Juomiseni muuten: melkein joka perjantai pullo punaviiniä. That´s it. En juo siis humalaan kuin yhtenä päivänä viikosta. Tissuttelua en harrasta, paitsi siis tänään, ilon takia. Toivottavasti en tule kauheaan känniin.

Miltäs kuulostaa? Olenko vaarassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu