Taas tuli leima

Kävin aamupäivällä katsastuttamassa vanhan ja uskollisesti palvelleen kanttiladani. Ja niin siinä kävi, että taas tuli leima. Katsastusmies ei löytänyt ajoneuvostani mitään huomauttamisen aihetta. Hän vieläpä totesi koeajolenkin tehtyään, että pääseehän sitä näköjään kerran päivässä ajamaan ihan oikealla autollakin.

Hieman huvittuneena seurasin, kuinka vieressä 10 vuotta tuoreemmalle Toyotalle tehtiin vikalistaa. Pohjassa oli jo mm. ruostevauriota. Tälle toverille suosittelisin myös vaihtamista Ladaan, niin leima tulee ongelmitta vielä vuosien kovan ajon jälkeenkin.
11454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Sienikeittoa ei suositella syötäväksi joka päivä.
Älä ainakaan mene Ladan rattiin nautittuasi yliannoksen.
Hallusinaatiot ovat vaarallisia.

Äänestä

kerropa inssin nimi. Tuttu inssi nimittäin kiroaa usein katkerasti jos joku käy vanhoja Ladoja katsastamassa. Sen mielestä ne olisi jo uutena pitänyt laittaa ajokieltoon hengenvaarallisina kapistuksina eikä ne nyt lahoina romuina ole siitä ainakaan parantuneet.

Äänestä

Miksiköhän yksikään katsastusmies ei aja Ladalla?
Minä nimittäin tunnen ja tiedän näitä kollegoja aika paljon, mutta Ladoilijoista en ole koskaan kullut.
Meidän tulee olla ystävällisiä ja palveluhenkisiä nykyään. Kehuin tuossa juuri Puntoaan näyttäneelle ladyllekin, että ihan kelpopelihän se tämäkin on; auton viran ihan mallikkaasti hoitaa.

Hylkäys- ja vikatilastoissa Lada ei kyllä kovinkaan pääse loistamaan, toisin kuin tuo toinen mainitsemasi merkki. Mutta kylläpä ihan kannattaa täälläkin kertoa, jos Ladastasi ei huomauttamistasi löytynyt, onhan se kuitenkin sen verran harvinaista. Onneksi olkoon!

Äänestä
  • Autoalan asiantuntijat hyvin usein valitsevat autokseen juuri Ladan. Ladakuskit toisinsanoen usein ovat melkoisia autoasiantuntijoita, jotka itse korjaavat ajokkinsa. Toista se on länsiräppänöiden kanssa, ne viedään kalliiseen riistohuoltoon. Ladalla autoilevat toverit ovat usein paljon autoilevia, ja erittäin laatutietoisia tiellä liikkujia. Olen huomannut, että yllättävän monella myös autoalan koulutus.

    Äänestä

  • Ladailijamiekkonen kirjoitti:

    Autoalan asiantuntijat hyvin usein valitsevat autokseen juuri Ladan. Ladakuskit toisinsanoen usein ovat melkoisia autoasiantuntijoita, jotka itse korjaavat ajokkinsa. Toista se on länsiräppänöiden kanssa, ne viedään kalliiseen riistohuoltoon. Ladalla autoilevat toverit ovat usein paljon autoilevia, ja erittäin laatutietoisia tiellä liikkujia. Olen huomannut, että yllättävän monella myös autoalan koulutus.

    Jos erehtyy Ladan ostamaan joutuu sitä myös itse korjaamaan. Korjaamossahan Ladaan menisi omaisuus alta aikayksikön. Autoalan ammattilaista ei kotikorjaajasta silti tule. Todelliset ammattilaiset eivät osta Ladan kaltaisia epäautoja.

    Äänestä

  • Ladailijamiekkonen kirjoitti:

    Autoalan asiantuntijat hyvin usein valitsevat autokseen juuri Ladan. Ladakuskit toisinsanoen usein ovat melkoisia autoasiantuntijoita, jotka itse korjaavat ajokkinsa. Toista se on länsiräppänöiden kanssa, ne viedään kalliiseen riistohuoltoon. Ladalla autoilevat toverit ovat usein paljon autoilevia, ja erittäin laatutietoisia tiellä liikkujia. Olen huomannut, että yllättävän monella myös autoalan koulutus.

    Miten tee se itse-mies korjaa 5 vuoden takuulla olevaa ladaa? Autoltahan menee takuu pois sen siliän tien. Vanhoja ladoja voi ehkä korjatakin itse halvalla, mutta uudet joutuvat saman "riistohuoltojärjestelmän" piiriin. Eli uudet ladat ovata kalliita ajaa ja ylläpitää. Uuden Ladan ostaminen on siis täysin järjenvastainen teko.

    Äänestä

  • Art kirjoitti:

    Alle 5 vuotta vanhaa Ladaa ei tarvitse korjailla. Kulumisesta johtuvia pikkuvikoja voi alkaa ilmetä siinä 200 000 kilometrin nurkilla, jos silloinkaan. Jos ostat uuden Ladan, niin silloin ei paljon vikoja tarvitse murehtia. Jos tuote ei olisi niin pirun hyvä, niin ei siihen 5 vuoden takuuta myönnettäisi. Tietäisit varsin hyvin, kuinka vähävikainen auto Lada on, jos joskus hankkisit sellaisen menopeliksesi. Rahaakin säästyisi...

    niin Ladaa ei pysty millään pitämään ajokunnossa 5v/200tkm ilman että takakontissa on aina asentaja ja tilillä varattuna parin Ladan hinta korjauksia varten.

    Äänestä

  • Ladailijamiekkonen kirjoitti:

    Alle 5 vuotta vanhaa Ladaa ei tarvitse korjailla. Kulumisesta johtuvia pikkuvikoja voi alkaa ilmetä siinä 200 000 kilometrin nurkilla, jos silloinkaan. Jos ostat uuden Ladan, niin silloin ei paljon vikoja tarvitse murehtia. Jos tuote ei olisi niin pirun hyvä, niin ei siihen 5 vuoden takuuta myönnettäisi. Tietäisit varsin hyvin, kuinka vähävikainen auto Lada on, jos joskus hankkisit sellaisen menopeliksesi. Rahaakin säästyisi...

    Tässä on nyt havaittavissa pieni ristiriita edelliseen vistiisi, jonka tulkitsin sitten että nimenomaan Lada-kuskien pitää olla autoasiantuntijoita, ja osata itse korjata ajokkinsa; nyt sitten kumoatkin tavallaan tämän väitteesi? Siis kerrotko vielä miksi Lada-kuskin on välttämättä oltava autoasiantuntija, ja ehdottomasti osattava korjata Ladaa niin tienpäällä kuin tien reunallakin?

    Minä olen huomannut, että aika harvassa tapauksessa Ladailijamiekkosilla on minkäänlaista koulutusta...

    Äänestä

  • Ladailijamiekkonen kirjoitti:

    Alle 5 vuotta vanhaa Ladaa ei tarvitse korjailla. Kulumisesta johtuvia pikkuvikoja voi alkaa ilmetä siinä 200 000 kilometrin nurkilla, jos silloinkaan. Jos ostat uuden Ladan, niin silloin ei paljon vikoja tarvitse murehtia. Jos tuote ei olisi niin pirun hyvä, niin ei siihen 5 vuoden takuuta myönnettäisi. Tietäisit varsin hyvin, kuinka vähävikainen auto Lada on, jos joskus hankkisit sellaisen menopeliksesi. Rahaakin säästyisi...

    puhua potaskaa. Minulla meni romuttamoon 2 Ladaa joilla oli ajettu 120 000 ja 130 000km. Kori ja tekniikka loppu. "Länsiräppänöille" moiset kilometrimäärät vastaavat vasta kunnollista "sisäänajoa".

    Äänestä

  • Ladailijamiekkonen kirjoitti:

    Alle 5 vuotta vanhaa Ladaa ei tarvitse korjailla. Kulumisesta johtuvia pikkuvikoja voi alkaa ilmetä siinä 200 000 kilometrin nurkilla, jos silloinkaan. Jos ostat uuden Ladan, niin silloin ei paljon vikoja tarvitse murehtia. Jos tuote ei olisi niin pirun hyvä, niin ei siihen 5 vuoden takuuta myönnettäisi. Tietäisit varsin hyvin, kuinka vähävikainen auto Lada on, jos joskus hankkisit sellaisen menopeliksesi. Rahaakin säästyisi...

    Voi näitä "asiantuntijoita", joksi itsesi tunnut lukevan. Kun päivittäin joutuu näitä "viattomia" Ladoja korjaamaan, niin tuollainen valehtelu lähinnä naurattaa. Kenen etuja luulet tuollaisella väärän tiedon levittämisellä ajavasi? Yhä harvempi ostaa jatkossakaan Ladaa, mutta tuolla tavalla toimimalla niitä ostajia on yhä vähemmän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_7628749 kirjoitti:

Kävin aamupäivällä katsastuttamassa vanhan ja uskollisesti palvelleen kanttiladani. Ja niin siinä kävi, että taas tuli leima. Katsastusmies ei löytänyt ajoneuvostani mitään huomauttamisen aihetta. Hän vieläpä totesi koeajolenkin tehtyään, että pääseehän sitä näköjään kerran päivässä ajamaan ihan oikealla autollakin.

Hieman huvittuneena seurasin, kuinka vieressä 10 vuotta tuoreemmalle Toyotalle tehtiin vikalistaa. Pohjassa oli jo mm. ruostevauriota. Tälle toverille suosittelisin myös vaihtamista Ladaan, niin leima tulee ongelmitta vielä vuosien kovan ajon jälkeenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu