yleisöä?

kuinkahan monella on ihastuksen kanssa sellainen tilanne, että teillä on katsojia? ..jatkuvasti ympärillä.. ja jotka mahdollisesti ovat seuranneet teitä koko ajan ja "tietävät koko tarinan" ?

Itselläni kävi näin toistamiseen, ensimmäisellä kerralla meitä seurattiin, tajusin myöhemmin.. tiesivätköhän kaikki muut paitsi minä hänet varatuksi.. Ja toisella kerralla en toivonut, että juuri kukaan huomaisi. (tuo ensimmäinen jotenkin saattoi vaikuttaa) eikä varmaan heti huomannutkaan.. mutta jossakin vaiheessa se tuli kuitenkin ilmi.. Toisaalta, sitten kerran ilman yleisöä.. alan punastella, kun edes mainitsin sen. (ainoastaan puhuimme)

Samantapaisia ..tapauksia?
181231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

on aina, jotka kiinnostuneena seuraa tilannetta. Hankkisivat oman elämän sen sijaan. Joskus ottaa päähän oikeesti, kun niiden muiden (yleisön) takia antaa tilanteen junnata paikallaan.

Äänestä
  • sellainen järkevää, elää toisten ehdoilla? Ei mun mielestä ainakaa.

    Äänestä

  • että miksi välittää siitä, mitä muut ajattelevat?
    Aina ei voi kaikkea saada, mutta eihän se silti tarkoita, että menettäisi kaiken/ystävät.

    Kyllä uskon myös tuohon, että joku voi kiinnostuneena seurata tilannetta ja ihmetellä, miksi tuo ei näe sitä, mitä me muut näemme (esim. yleisö).

    Äänestä

  • mielenkiintoista? kirjoitti:

    että miksi välittää siitä, mitä muut ajattelevat?
    Aina ei voi kaikkea saada, mutta eihän se silti tarkoita, että menettäisi kaiken/ystävät.

    Kyllä uskon myös tuohon, että joku voi kiinnostuneena seurata tilannetta ja ihmetellä, miksi tuo ei näe sitä, mitä me muut näemme (esim. yleisö).

    no et sinä ihan noin sanonut, mutta noista väitteistä kehitin eteenpäin ajatusta.

    Ps. Ehkä on parempi ettei yleisöä enää tule...
    poistun tästäkin teatterista.

    Moi.

    Äänestä

  • mielenkiintoista? kirjoitti:

    no et sinä ihan noin sanonut, mutta noista väitteistä kehitin eteenpäin ajatusta.

    Ps. Ehkä on parempi ettei yleisöä enää tule...
    poistun tästäkin teatterista.

    Moi.

    Oikeesti katsokoon, en välitä niistä.

    Äänestä

  • -ko? kirjoitti:

    Oikeesti katsokoon, en välitä niistä.

    Koska luulin tunnistaneeni sinut (nainen) ja ajattelin heti, että miten voit ajatella noin. Eikö ne tapaamiset pitäis tapahtua muualla eikä yleisellä paikalla, siis kahden kesken. Tai sitten ei pitäisi todellakaan antaa muiden häiritä.

    Äänestä

  • mielenkiintoista (n) kirjoitti:

    Koska luulin tunnistaneeni sinut (nainen) ja ajattelin heti, että miten voit ajatella noin. Eikö ne tapaamiset pitäis tapahtua muualla eikä yleisellä paikalla, siis kahden kesken. Tai sitten ei pitäisi todellakaan antaa muiden häiritä.

    työssä kohtaamastani henkilöstä. Tottakai varsinaiset tapailut pitäis muualla tapahtua..

    Äänestä

..työkaverit voisivat olla vähemmän uteliaita..kiva olla,kun tuntuu ettei saa mitään järkevää sanotuksi,kun posket alkaa heti kuumottaa,kun Hän saapuu...:)

Äänestä
  • onneksi on talvi, että edes ulkona viilenee ne posket:)

    Äänestä

  • tiedän tunteen kirjoitti:

    onneksi on talvi, että edes ulkona viilenee ne posket:)

    ..sen sanoa joka pystyy lähtemään siitä ulos..:)

    Äänestä

sormellaosoittelu on kyllä jo liioiteltua :(

Äänestä
  • nauraa? Kummallista.

    Äänestä

olisi yleisöä..... niin kyse olisi korekintaan siitä , että kaikki muut ovat huomanneet välillä olevan sähköä. Minä en ainakaan viellä ole kunnolla suostunut hyväksymään asiaa... Joku vaan kyseli minulta että mitä mieltä olin kyseisestä henkilöstä enkä osannut sanoa muutaku kun, että aika ärsyttävä :)

Äänestä
  • *aika ärsyttävä*. Noh, ei kuulostanut ihastuneen puheilta:( Minä kun taas tahollani kehun häntä...

    Äänestä

  • tosiaan noin kirjoitti:

    *aika ärsyttävä*. Noh, ei kuulostanut ihastuneen puheilta:( Minä kun taas tahollani kehun häntä...

    mutta ihmiset on erilaisia.

    Äänestä

  • tiedetään :) kirjoitti:

    mutta ihmiset on erilaisia.

    voi..Voihan tuo ärsyttäväkin kohteliaisuus olla.

    Äänestä

  • tosiaan noin kirjoitti:

    *aika ärsyttävä*. Noh, ei kuulostanut ihastuneen puheilta:( Minä kun taas tahollani kehun häntä...

    sillon puun takaa.....Enkä ollut oikei nkunnolla tajunnut tapahtunutta :) Moka mikä moka
    Anteeksi @->- n>m

    Äänestä

  • minkäs sille kirjoitti:

    voi..Voihan tuo ärsyttäväkin kohteliaisuus olla.

    taas joo kyllä se kannattaa ottaa kohteliaisuutena..... Totta puhuen komea symppis taitaa olla jä välillä tuntuu olevan ärsyttävä kun ei vaan mielestä unohdu. Välillä kun näen niin on jotenkin kylmän oleinen niin sekin ärsyttää

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuli vain mieleeni kirjoitti:

kuinkahan monella on ihastuksen kanssa sellainen tilanne, että teillä on katsojia? ..jatkuvasti ympärillä.. ja jotka mahdollisesti ovat seuranneet teitä koko ajan ja "tietävät koko tarinan" ?

Itselläni kävi näin toistamiseen, ensimmäisellä kerralla meitä seurattiin, tajusin myöhemmin.. tiesivätköhän kaikki muut paitsi minä hänet varatuksi.. Ja toisella kerralla en toivonut, että juuri kukaan huomaisi. (tuo ensimmäinen jotenkin saattoi vaikuttaa) eikä varmaan heti huomannutkaan.. mutta jossakin vaiheessa se tuli kuitenkin ilmi.. Toisaalta, sitten kerran ilman yleisöä.. alan punastella, kun edes mainitsin sen. (ainoastaan puhuimme)

Samantapaisia ..tapauksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu