Mä oon yrittäny kaks kertaa itsaria. Ekan kerran kesällä 2002 ja toisen syksyllä 2002. Mulla on ahdistusneuroosi, mua on koulukiusattu 7 vuotta, sitten mua on seksuaalisesti hyväksikäytetty n. 6 vuotta. Oon asunu Nuorisopsykiatrian osastolla, mistä mut siirrettiin perhekotiin Keski-Suomeen ja missä mulla ei mennyt ollenkaan hyvin ja nyt asun perhekodissa Etelä-Pohjanmaalla. Kesällä mä olin riippuvainen rauhottavista ja en nukkunut ilman unilääkkeitä.
Itsemurha ei oo ainut ratkaisu vaikka ahistuneena mä ajattelin just niin. Mulla ei ollu mitään syytä elää ja olin todella yksin.
Kesällä mä viiltelin. Mun ranteet on edelleen aivan paskana ja en voi käyttää lyhythihaisia paitoja.
Sitten mä yritin vetää kurkun auki. Mulla oli semmonen leipäveitti, ei mikään paras mahdollinen. Siihen tuli onneks väliin yks perhekodin työntekijä. Ainut koko paikassa josta mä vähän pidin. Mä menin taas vähäks aikaa Nuorisopsykiatrian osastolle ja sielta takas sinne perhekotiin.
Toisella kertaa mä hyppäsin parvekkeelta. Se oli vain toises kerrokses, mutta yritin hypätä pää edellä, että niskat olis menny poikki. Mä tulin selälleni ja multa murtu monia nikamia. Meinasin halvaantua lopullisesti. Mut vietiin sairaalaan ja sairaalassa olon jälkeen mut siirrettiin toiseen perhekotiin.
Nyt mulla menee ihan ok. Käyn koulua normaalisti ja tykkään tästä perhekodista missä asun. Tuun taas toimeen perheeni kanssa ja mulla on pari kaveria.
Mä halun vaan sanoa että ei se itsari oo ratkaisu. Meillä on vain yks elämä ja vaikka on menny koko elämä huonosti niin joskus se aurinko alkaa paistamaan. Pitää oppia nauttimaan ihan pienistä asioita.
Yrittäkää jaksaa *halaus*.
Itsemurha ei oo ainut ratkaisu vaikka ahistuneena mä ajattelin just niin. Mulla ei ollu mitään syytä elää ja olin todella yksin.
Kesällä mä viiltelin. Mun ranteet on edelleen aivan paskana ja en voi käyttää lyhythihaisia paitoja.
Sitten mä yritin vetää kurkun auki. Mulla oli semmonen leipäveitti, ei mikään paras mahdollinen. Siihen tuli onneks väliin yks perhekodin työntekijä. Ainut koko paikassa josta mä vähän pidin. Mä menin taas vähäks aikaa Nuorisopsykiatrian osastolle ja sielta takas sinne perhekotiin.
Toisella kertaa mä hyppäsin parvekkeelta. Se oli vain toises kerrokses, mutta yritin hypätä pää edellä, että niskat olis menny poikki. Mä tulin selälleni ja multa murtu monia nikamia. Meinasin halvaantua lopullisesti. Mut vietiin sairaalaan ja sairaalassa olon jälkeen mut siirrettiin toiseen perhekotiin.
Nyt mulla menee ihan ok. Käyn koulua normaalisti ja tykkään tästä perhekodista missä asun. Tuun taas toimeen perheeni kanssa ja mulla on pari kaveria.
Mä halun vaan sanoa että ei se itsari oo ratkaisu. Meillä on vain yks elämä ja vaikka on menny koko elämä huonosti niin joskus se aurinko alkaa paistamaan. Pitää oppia nauttimaan ihan pienistä asioita.
Yrittäkää jaksaa *halaus*.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kyllähän se itsemurha yksi ratkaisu on. vaan huono sellainen.
Juu,paistaahan se aurinko risukasaankin =) Kiva kulla,että sulla nyt menee kuitenkin ihan hyvin.
Mun bestiksenikin puhui paljon itsarin tekemisestä kun sillä oli huono olla,mutta mä jaksoin lohduttaa sitä,vaikka se viilteli ranteitaan yms.Ystävän apu on kyllä tärkeää.Nyt mun bestiksellä kuitenkin menee todella mukavasti ja masennuksetkin on ollut kauan aikaa poissa.
Tsemppiä myös sulle!=) *hali*
Et kai oo Vihdistä???
Oon Tampereelta!
et kyllä arvaa paljon toikin autto mun kaveria hädässä sillä on ittellänsä aika mitätön ongelma jos ite aattelee mut se kärsi siitä paljon.sitä alkoi kirjaimellisesti hymyilyttää kun luki ton sun tekstin..KIITOS :)
Heh... saitko mitään kohtaa videolle? Meinaan oisit lähettänyt postissa minulle. sun 2 kerroksesta hyppääminen olisi ollut hurjan hieno nähdä.
Tarinasi on tuttu,yrityksiä muutama,kuten rakkaalla lapsellani ja sitten lopullinen nukahtaminen lääkkeen yliannostukseen ja elämä hänen kohdaltaan päättyi,turhaan ja liian varhain.Sinä onneksi selvisit,arvet ranteissa tulee ehkä vähän haalenemaan,kokeile apteekista Relaxant voideta.Turvallista elämää sinulle:)
Juu kiitoksia vaan, verorahamme menevät sun lääkärilaskuihin ja psykiatreihin.
Voi Luoja, ett ihminen voi olla itsekeskeinen...!
Kai se nyt on tosiaankin paljon parempi, että ihmishenki säilyi!!! Hitot sun verorahoista...
Ihmistä on autettava silloin kun sillä on vaikeaa... :)
"mie" oli ihan oikeassa! Suomessa on muutenkin kauheat verot... Sais tommoset viiltelijät ym. itse rahoittaa sairaalakäyntinsä, psykatrinsa, ym... Ja samoin kaikki juopot jotka joutuu ravaamaan sairaalassa ryyppäämisensä takia. Vois sitten vähentää alkoholin verotusta sekä esim. bensiinin. Jos ihminen kerran on tyhmä niin omapa on asiansa. Sitten ei varmaan kannatakaan elää.
...Vaikeuksien kautta voittoon. Kyllä sitä viillellytkin ihminen jaloilleen pääsee, mutta katkera ja pahansuopa altistuu vakavasti mahahaavalle.
Kannattaa ostaa paljolti samariinia.
Joh. 3:16 toimi minun kohdallani. Se on pettämätön juttu, suosittelen varauksetta kaikille.
Tosi hienoo et oot "selvinny" eli toisaalta oot ymmärtäny et tääl maailmas on jotain hyvääkin odottamassa... näin mä ajattelin.. se hyvä voi olla vaikka toinen ihminen... onnittelut sulle, taidat olla aika rohkee ihminen kun vielä täällä kirjotat ja oot jaksanu eteenpäin :)
hyviä jatkoja sulle! -Maria
Moikka!
Onneksi olkoon sulle!
Hyvä et menee hyvin.
Mullakin on käynyt monta kertaa itsari mielessä.
Mutta kaverit on auttanut.
Jos oot oikeesti Tampereelta, niin mä voisin ruveta sulle yheks kaveriks. Jos sua kiinnostaa niin laita mulle mailia osote on: lodestine_ @suomi24.fi
Toivon että sulla rupee menee paremmaks.
Toivotan onnea jatkossakin!!!!
Mä harhailin (kuten tavallista) ympäri nettii, luin kaikkee mahdollist ja muut vastaavaa.. Mä näin sun juttus otsikon, ni mun oli aivan pakko pysähtyy lukemaan sitä..
Mä oon ollut kans itte koulukiusattu noin 6, pian tulee täyteen 7 vuot ku lopetan yläasteen... Mä voin sanoo et mun elämäni on ollu yht helvettii viimiset kolme vuotta... Nykyään jos mul on paha olo, niin mä puran sen siihen et mä viiltelen itteeni... Tätä on jatkunu pari vuot.. Ja siit mul on jäljellä tuskaset arvet sekä ranteissa että mun mielessäni...Tää on ollut mun tapani itkeä.. Itkeä verisiä kyyneleitä...
Itsariakin ajattelen vähintään kerran viikossa,.. itseasiassa ajattelin nytkin, mut kun luin ton sun juttus, mä en voinut muuta kuin itkeä, ja miettiä mun elämääni... Mun murheeni on todella pieniä verrattuna sun murheisiisi, se paransi mun oloani vähän aikaan kun mä ajattelin,et kai mul sit on jotain elämisen aihetta, mut mä tiedän et tää tunne ei kestä kauan... "SE" tunne palaa aina..
Mä haluisin kirjotel täst jutust sun kans enemmänkin,mut jos sä vaik kirjotat mul mailia mun s-postiin, ja ilmotat mailis, ku en haluis alkaa tääl kirjottelee....
*HAlAUS "KOHTALONTOVERILLE"*
PÄRJÄILE!
Kiitos kaikille jotka ovat ymmärtäneet :) Mulle voi mailata osotteeseen: [email protected]
Ihanaa, että sulla menee taas hyvin! :) Itse en ole ikinä yrittänyt itsemurhaa, en mä ole uskaltanut. Tai en kai mä koskaan oikeasti halunnutkaan. Niin, kyllä mä sen nyt tiedän, en mä ikinä halunnut tappaa itseäni. Viime keväänä herkuttelin kuitenkin joka päivä ajatuksella. Onneksi mulla on neljä ihanaa ystävää, joihin voin luottaa ja turvata aina. Ja nyt myös maailman ihanin poikaystävä. Ja perhe. Mulla olisi ollut niin paljon menetettävää.
Ihana kuulla et voit hyvin! Elamassa on sita hyvaakin, uskon niin. Itse en ole koskaan yrittanyt itsemurhaa, mutta monesti olen sita ajatellut... vaikeimpina aikoina olen pitanyt sita ainoana vaihtoehtonani...Ajattelen, etta minun olisi parempi kuolla, kuin koko ajan satuttaa laheisiani. Mutta sitten tajuan, etta juuri itsarin tekemalla satuttaisin heita eniten! En halua heidan jotuvan miettimaan mita he tekivat vaarin, silla he eivat ole tehneet mitaan vaarin! Itseani vain voin syyttaa virheistani ja ihmettelen suuresti miten he silti kestavat olla vierellani, kaikesta huolimatta. Onneksi minulla on perheeni ja ystavani, kaikilla ei nain ole, valitettavasti. Jaksamista sulle!:)
Mä asun lastenkodissa ja se ei oo helppoo...Välillä pyörii kaiken maailman juttuja päässä ja vahvin niistä on itsari...Mun pikkusisko on mun kaa samassa lastenkodissa ja se on yrittäny itsarii todella monta kertaa....Se on masentanu mua todella paljon....Ja vaikka se on mun sisko ni en voi puhuu sille että mua alkaa ahdistaa ku se puhuu itsarista yms..sitten alan itsekkin miettimään samaa asiaa ja se ei oo kivaa...Mun pikkusisko on vasta 10 vuotta ja se ajattelee itsarii...Miten saan sen mielestä pois moisen ajatuksen?Auttakaa jos osaatte.....