fibromyalgiaa

hei. olen 23v mies jolla diagnosoitu selkärankareuma vuonna 2001. kipuja ollut jo nuoresta saakka ja isälläni on ollut sairaus 40v, joten sairaus on tuttu jo pienestä saakka. asustelen oulussa ja saanut reumapuolelta todella hyvää hoitoa, mutta kaikenlaisia lääkkeittä on kokeiltu salazopyrinistä metatreksaittiin ja tänä vuonna oli vuorossa biologiset lääkkeet sekä useita tulehduskipulääkkeitä on kokeiltu, eikä helpostusta ole saanut paljon. kipuja minulla on kantapäästä niskaan saakka, melkein joka puolella kroppaa. välillä vähän enemmän ja vähän vähemmän. kipu paikat on kuitenkin erilaiset kuin isälläni, jolla jo sairaus mennyt jo loppuun saakka. yhdessä lääkärinlausunnossa ja oli laitettu että kaikki oireet eivät sovi selkärankareumaatikolle ja kysymysmerkki fibromyalgialle. se on minua jäänyt kaihertamaan ja minua kiinnostaisi että olisiko minulla fibromyalgia selkärankareumanlisäksi eli millaisia oireita fibromylagiaan kuuluu?
1466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

tiedotonpoju kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu