Hei!
Big Brotherin tulevien viikkojen kuvio tulnee olemaan varsin selkeä.
Seuraavaksi pudotettaneen Mia, joka ei saa kansalta sympatioita. Hanne ja Olli pelaavat samaan pussiin ja tahtovat Karista nopeasti eroon. Kari ja Jani ovat seuraavan viikon kandidaatit joista Kari varmaan saakin lähteä. Kun neljä on jäljellä tulee lähdön vuoro Janille ja niinpoä kolme viimeistä talossa olijaa ovat: Olli, Hanne ja Sari!
Olli joka on ylivoimaisesti "avarin" tyyppi joutuu muuttamaan profiiliaan loppusuoralla ja omaakin täydet mahdollisuudet voittoon.
Älyllisesti kolme parasta olisivat Olli, Hanne ja Jani, mutta Janin "tasaisuus" ei tunnu herättävän äänestäjiä, niin kannustamaan kuin tuomitsemaankaan.
Sari on hieman samaa kaliberia, ei herätä suuria tunteita, vaikka viehättävä tyttö onkin. Olli taas saa anteeksi sellaisia asioita, jotka ajaisivat muut miehet poikkeuksetta talosta.
Mira poistaminen talosta oli mielenkiintoinen juttu, koska Mira tuntui ottavan tuon leikin turhan vakavasti. Nyt jäljellä olijat ovat kaikki ihan rentoja, joista järkyttävän huono itsetunnon omaava Mia on seuraavaksi liipasimella.
Odotan innolla loppusuoraa, väitän BB:n voittajaksi Ollia.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Toivottavasti Olli ei ole voittaja..Vaikka oikeastaan nyt on jo ihan sama kuka voittaa. Mielestäni Olli ei ansaitsisi voittoa. Aluksi pidin Ollista, mutta en pidä paskanpuhujista ja ihmisistä, jotka kuvittelevat itsestään liikoja. Ollista on tullut esiin aika narsistisia piirteitä..
.., Ollista on hieman tullut hieman "liian suuri ego", mutta annan sen anteeksi Ollille, koska hän on kokonaisuutena ollut talon innostavimpia ja toisia kunnioittavimpia asukkeja. (tähän tarkoitan vain talon sisällä tapahtuvat asiat, en pk-huoneen puheita).
Olli on kuitenkin reilu, vaikka hyvin tajuaakin että 50.000 euroa on tarjolla. Samalla kannattaa muistaa, että se on jokaisen siellä olijan motiivi. Vihassa, kilpailussa ja rakkaudesshan ovat kaikki asiat sallittuja, joten....
Mutta tulevat viikot voi vielä paljon muuttaa ihmisten suosiota, itse liputan kuitenkin Ollin puolesta kaikkine pikku vikoineenkin.
Menee jo vitsin puolelle sanoa sitä selän takana juoruajaa ja manipuloijaa reiluksi. Ei Ollilla ole mahdollisuuksia voittoon, on omalla tavallaan huvittava, mutta kieroilullaan ja vastenmielisellä olemuksellaan tulee saamaan liikaa miinuksia.
Ollin ihan pihalle asti. Kiitos ja näkemiin!
Olen kyllä sitä mieltä että Olli on varsin reilu kaveri. Hän ajattelee aina myös muiden parasta ja omalle minälleenhän meistä kukaan ei voi habituksellisesti juurikaan:)
Ollin epäitsekkyys on ylitsevuotavaa talossa, vain Jani pääsee lähelle. Muut talolaiset ovat itsekkäitä ihmisiä, jotka taatusti asettavat oman edun toisten edun edelle.
Siinä mielessä todellakin pidän Ollia reiluna ja kaiken lisäksi hän on ylivoimaisesti porukan paras innovoija ja seuramies.