Arvostuksesta

Millaisia ominaisuuksia tai seikkoja Sinä arvostat/arvostaisit kumppanissasi?

Oletko huomannut että nykyisin arvostaisit erilaisia asioita ihmisessä kuin nuorempana?
442339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

kumppanissani on USKOLLISUUS. Eikä se ole muuttunut mikskään sit nuoruusvuosienkaan ajalta.

Äänestä
  • uskollisuuden, onko se sitä ettei fyysisesti hyppää vieraaseen syliin? Ajatteletko uskollisuudesta samoin kuin nuorempana?

    Äänestä

  • Taikis.N kirjoitti:

    uskollisuuden, onko se sitä ettei fyysisesti hyppää vieraaseen syliin? Ajatteletko uskollisuudesta samoin kuin nuorempana?

    fyysisesti etupäässä, sillehän ei voi mitään, jos on tunteita jotakin kohtaan, mutta jää sille tasolle sitten.
    No näin vanhempana tietty syvällisyys uskollisuuteen, mihin kuuluu rakkauden osoitukset.

    Äänestä

  • Etkös juuri sinä aloittanut poistetun aiheen jossa kerroit saaneesi Tallinnassa tippurin josta et ollut kertonut puolisollesi?Siis hänenkö pitää olla uskollinen sinulle muttei päinvastoin?

    Äänestä



  • Arvostaako hän Tallinnasta hankkimaasi tippuria josta kerroit täällä?

    Äänestä

Nuorempana ulkonäkö oli tärkeämpi kuin nyt. Jos nyt lompakko on paksu, se on aika hyvä plussa. Vielä parempi, jos naisen ja miehen lompakot olisivat yhtä paksuja.

Äänestä
  • Sinulla on paksu lompakko?

    Äänestä

  • olen huomannut itsessäni, ulkonäölle ei enää pane niin suurta arvoa. Lompakoitten samanpaksuudesta voisi ajatella että arvostaa tasavertaisuutta.?

    Äänestä

  • Juniperus kirjoitti:

    Sinulla on paksu lompakko?

    helppo on lempeä pyytää, kerjääjää....*

    Äänestä

Kun on puolet vuodesta pois kotoa ,sinne kotiin on jäätävä sellanen hellapoliisi et se huusholli on pystys kun tulee takas.
Eli luottamus on älyttymän tärkee

Äänestä
  • molemminpuolinen luottamus on varmasti yksi suhteen kantavimpia voimia. Kun jompikumpi kumppaneista tekee työtä jossain kauempana tuo luottamuksen tärkeys korostuu entisestään.

    Äänestä

ominaisuuksia, nyt ja ennenkin:

- rakkaus, uskollisuus
- toisen huomioiminen
- äly
- huumorintaju
- yhteenkuuluvuuden tunne

Äänestä
  • vallankin se että huumorintajut ovat samankaltaiset...luksusta arjessa :)

    Äänestä

  • Taikis.N kirjoitti:

    vallankin se että huumorintajut ovat samankaltaiset...luksusta arjessa :)

    ainakin melkein aina. Samanlaiset huumorit kyllä yhdistävät paremmin, kuin monet muut tekijät.

    Nyt on pakko alkaa katsomaan Sheikkiä, vuodelta 1921, olisiko Rudolph Valentinolla mitään mahiksia, tuskinpa ainakaan minun suhteeni.

    Äänestä

että voi luottaa toiseen ja tietää toisen luottavan itseensä ja kykenee olemaan sen luottamuksen arvoinen. Se on ollut tärkeää myös nuorempana. Tärkeää on myös se, että (muistaa) osoittaa sen, että välittää.

Äänestä
  • miten osoitat kumppanille sen että välität? Onko se kukkia, kaunis sana, aamupusu...??

    Äänestä

  • Taikis.N kirjoitti:

    miten osoitat kumppanille sen että välität? Onko se kukkia, kaunis sana, aamupusu...??

    joskus kukkia, joskus hartiahierontaa ennenkuin toinen ehtii pyytää, joskus toisen lempiruuan valmistus viikonloppuna (tiskauksineen) yms.

    Äänestä

vastaan että molemminpuolinen luottamus ja sitä samaa ootan myös ystäviltäni.
Ennen sitä kai silloin nuoruudessa katsottiin aikalailla sitä kumppanin ulkonäköö ja vasta sitte luonnetta, mutta kyllä niien piti kumpikin sitten olla samassa persoonassa. heh!

Äänestä
  • on kaiken a ja o. Ihmistä, kehen ei voi luottaa, ei voi pitää ystävänä. Ja kun johonkin ihmiseen luottaa, pitää myös itse olla toisen luottamuksen arvoinen. Molemminpuoleinen luottamus on suurimpia asioita mitä ihminen voi saavuttaa. Sen rinnalla jää Liliusten miljoonapalkatkin varjoon.

    Äänestä

  • mies_vm56 kirjoitti:

    on kaiken a ja o. Ihmistä, kehen ei voi luottaa, ei voi pitää ystävänä. Ja kun johonkin ihmiseen luottaa, pitää myös itse olla toisen luottamuksen arvoinen. Molemminpuoleinen luottamus on suurimpia asioita mitä ihminen voi saavuttaa. Sen rinnalla jää Liliusten miljoonapalkatkin varjoon.

    aina sitä ole. Olen kyllä samaa mieltä viestisi kanssa, siis sinun. :))

    Äänestä

  • ex-Goldie65 kirjoitti:

    aina sitä ole. Olen kyllä samaa mieltä viestisi kanssa, siis sinun. :))

    hyvin harvat sitä täysin ovat. Ja kun sellaisen ihmisen löytää niin se on kuin lottovoitto.

    Äänestä

  • nuorena odotuksetkumppania kohtaan hiukka epärealistisiakin ja ylimitoitettuja? :)

    Luottamus näyttääkin nousevan monella tärkeimmäksi arvostuksen kohteeksi.

    Äänestä

kun pässin munan - eikun tuota, sellaisen itseään- ja puolisoaan arvostavan, kiltin, itsenäisen, erilaisista elämän ilmiöistä kiinnostuneen, kuuntelevan - ja puhuvan...ja, ja, ja...niin helppohan se on luetella mitä m i n ä haluan/haluaisin..:/

Äänestä
  • ominaisuuksia otit esille. Ken osaa antaa oikealla tavalla arvoa itsellensä, häneltä onnistuu luonnostaan muös toisen arvostaminen.

    Harmi vaan että aina haluamiset ja reaali eivät olekaan yks yhteen :/

    Äänestä

Arvostan sitä, että osaa antaa tilaa/vapautta tarvittaessa toiselle. Mun mielestä on myös tärkeää, että ei yritä väkisin muuttaa kumppaniaan mieleisekseen, koska se olisi valhetta. Tärkeää on myös luotettavuus.

Kyllä vain, nuorempana arvosti toisenlaisia asioita, nykyään taas erilaisia. En nyt osaa eritellä niitä tähän yhtäkkiä.

Äänestä
  • aikuistumista...eikö olekin tuo, ettei yritä muokata toista mieleisekseen. Muistan miten itse nuorena parikymppisenä ajattelin (ex-miehestäni) että kyllä hän siitä muuttuu kunhan vakiinnutaan :) Lienen alitajuisesti ajatellut muuttavani toisen paremmin itselleni sopivaksi....eihän se niin voi mennä.

    Äänestä

Sillä ei niin tuntunut olevan väliä.

Nyt"arvostan"kädentaitoja,avarakatseisuutta,
symppis ja huumori luonnetta.

Äänestä
  • voi miten aidolta ja lämpimältä tuo kuulostaakaan. Tuo jos mikä lienee ominaisuus jolle ei nuorempana niin hirveästi osannut arvoa antaa?

    Äänestä

juttua..Luotettavuus,rehellisyys,inhimmillisyys, ja se,että ei ole itsekäs...

Yksi asia mitä nuorempana pidin ulkonäköä tärkeämpänä,oli yleinen siisteys ja puhtaus...:)

Äänestä
  • Puhtaus on vieläkin tosi tärkeää,eli se ei ole muuttunu miksikään...:)

    Äänestä

  • kukaan ollut vielä maininnutkaan, siisteyden arvostamista. Henkilökohtaisen hygienian vaaliminen osoittaa kunnioitusta partneriaan kohtaankin ja meille naisille se taitaa olla aika itsestäänselvyys, niin myös useimmille miehille....

    Äänestä

  • Taikis.N kirjoitti:

    kukaan ollut vielä maininnutkaan, siisteyden arvostamista. Henkilökohtaisen hygienian vaaliminen osoittaa kunnioitusta partneriaan kohtaankin ja meille naisille se taitaa olla aika itsestäänselvyys, niin myös useimmille miehille....

    ei ole niin karmeeta,ku ukko haisee ku sontatunkio...kärpäset vaan puuttuu..:/

    Äänestä

Ihmisen luonnetta. Voi olla taloa ja mantua. Voi olla olematta, mutta jos ei osaa kuin sammakoita päästellä suustaan. En jaksa kauaa katsella.
Ihminen joka saa mielihyvää toisten mollaamisesta, ei ole arvostusta ansainnut.

Äänestä
  • niitä ihmisiä jotka nauttivat mollaamisesta. Sellainen ihminen on todella pieni. Ystävällinen reilu käytös sensijaan saa aikaan samanlaisen vastareaktion yleensä.

    Äänestä

ovat aina kyssäreitä,etkö voisi kertoa omnan kantasi jo aloituksessa vai oletko myötäsoutaja?

Äänestä
  • jos aiheeni ja kysymykseni aiheuttavat sinulle närästystä. Se vain on tyylini käsitellä aiheita, olen kiinnostunut kanssakirjoittajien mielipiteistä.

    Entiedä viestisi poistamisen syytä, en ole nähnyt sitä.

    Äänestä

enää "valitsisi" miestään ulkonäön perusteella....luulisin..

Äänestä
  • että jos viisikymppisenä vielä ulkonäön perusteella kumppania etsii, niin aika heikolle on henkinen kasvu jäänyt :)

    Äänestä

  • Taikis.N kirjoitti:

    että jos viisikymppisenä vielä ulkonäön perusteella kumppania etsii, niin aika heikolle on henkinen kasvu jäänyt :)

    mitä mahtaa enää löytää - puolin ja toisin :))
    En malttanu kun tuli heti mieleen :DD
    Meinasin lukea tuon sinun että 'heikolle on mahikset jääny' ?!?

    Äänestä

  • sirinna* kirjoitti:

    mitä mahtaa enää löytää - puolin ja toisin :))
    En malttanu kun tuli heti mieleen :DD
    Meinasin lukea tuon sinun että 'heikolle on mahikset jääny' ?!?

    realisti kannattaa olla - vilasta sitä omaakin ulukonäkköö välillä :)

    Äänestä

häntä (edelleen) niin 'värillisten lasien' lävitse, että tunnen hänen olevan kokonaisuus, joka tekee minut ehjäksi ja antaa virtaa ja voimia elää tässä ja nyt.

Varmaankaan ulkopuolisen on vaikea uskoa, että aivan tavallinen nainen voi olla jotain "elämää suurempaa" hehkua ylläpitävä 'yli-ihminen', mutta niinhän se on, että rakkaus pitää negatiiviset asiat vain pieninä ja elämään lisäarvoa antavana mausteena, jota ilman kaikesta hyvästäkään ei pystyisi nauttimaan ja huomaamaan kuinka 'hyvän' elämää saanut elää ja mitä voi vielä edelleen kokea.


jk.Ei me vaimon kanssa olla mitään sen kummempia, kuin mitä kuka tahansa pari, joka elää ja antaa toisen elää vapaana ja omista mieltymyksistään nauttien, mutta kuitenkin jakaa ilot ja surut keskenään ja rakastaa toista myös vikoineen kaikkineen ihmisenä,puolisona,äitinä, isänä,siis, kokonaisuutena.

Äänestä
  • kuvastuu syvä rakkaus ja arvostus kumppaniasi kohtaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Taikis.N kirjoitti:

Millaisia ominaisuuksia tai seikkoja Sinä arvostat/arvostaisit kumppanissasi?

Oletko huomannut että nykyisin arvostaisit erilaisia asioita ihmisessä kuin nuorempana?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu