Minulla on hyvä ystävä, jonka kanssa jaoimme paljon asioita sinkkuna ollessani. Tämä ystäväni on seurannut sittemmin "pariutumistani" ja ollut aina puolestani onnellinen. Hän on itse edelleen sinkku.
Minulle ja miehelleni tulee kohta vauva ja heti raskauden alussa pyysin ystävääni tulevalle lapsellemme kummiksi ja hän suostui kyynelsilmin. Oli tosi otettu.
Tämän jälkeen ystävyytemme on jotenkin viilentynyt. Asumme eri paikkakunnilla, joten näemme harvemmin, mutta olen yrittänyt pitää yhteyttä soittelemalla ja meilitse. Minua on alkanut ärsyttämään se, että yhteydenottoa ei tule juuri koskaan hänen puoleltaan, vaan on tosi yksipuolista. Jos en ota yhteyttä, en kuule hänestä pitkiin aikoihin mitään.
Viimeksi nähdessämme ja usein mm. puhelimessa keskustellessamme saan kuulla häneltä tosi ikäviä kommentteja raskaudestani, mm. kasvavasta mahasta jne. Tiedän, että hänkin haluaisi löytää hyvän miehen ja perustaa perheen, ja olenkin AINA hänelle ollut olkapäänä ja ystävänä tarpeen tullen. Hän näyttäisi olevan jotenkin todella katkera ja kateellinen minun tilanteestani...
Valitettavasti minusta ei enää tunnut siltä, että haluaisin häntä kummiksi, mutta voiko moista enää perua...??? En olisi ikinä uskonut ystäväni muuttuvan raskauden myötä näin etäiseksi.
Syy ei voi olla siinä, että touhottaisin raskaudestani niin, että muu elämä unohtuisi, vaan yritän nimenomaan aina jutella kaikesta muustakin kuin raskaudesta. Kyselen hänen elämästään, töistä, miesjutuista jne. Sekin tavallaan tuntuu jo pahalta, että huomaa joutuvansa välttelemään keskustelunaihetta, joka on tällä hetkellä minun elämässäni tärkeintä..
Onko kellään vastaavia kokemuksia? Pelkään, että se on ystävyydellemme viimeinen niitti, jos nyt ilmoittaisin peruvani kummiksi pyynnön.
Minulle ja miehelleni tulee kohta vauva ja heti raskauden alussa pyysin ystävääni tulevalle lapsellemme kummiksi ja hän suostui kyynelsilmin. Oli tosi otettu.
Tämän jälkeen ystävyytemme on jotenkin viilentynyt. Asumme eri paikkakunnilla, joten näemme harvemmin, mutta olen yrittänyt pitää yhteyttä soittelemalla ja meilitse. Minua on alkanut ärsyttämään se, että yhteydenottoa ei tule juuri koskaan hänen puoleltaan, vaan on tosi yksipuolista. Jos en ota yhteyttä, en kuule hänestä pitkiin aikoihin mitään.
Viimeksi nähdessämme ja usein mm. puhelimessa keskustellessamme saan kuulla häneltä tosi ikäviä kommentteja raskaudestani, mm. kasvavasta mahasta jne. Tiedän, että hänkin haluaisi löytää hyvän miehen ja perustaa perheen, ja olenkin AINA hänelle ollut olkapäänä ja ystävänä tarpeen tullen. Hän näyttäisi olevan jotenkin todella katkera ja kateellinen minun tilanteestani...
Valitettavasti minusta ei enää tunnut siltä, että haluaisin häntä kummiksi, mutta voiko moista enää perua...??? En olisi ikinä uskonut ystäväni muuttuvan raskauden myötä näin etäiseksi.
Syy ei voi olla siinä, että touhottaisin raskaudestani niin, että muu elämä unohtuisi, vaan yritän nimenomaan aina jutella kaikesta muustakin kuin raskaudesta. Kyselen hänen elämästään, töistä, miesjutuista jne. Sekin tavallaan tuntuu jo pahalta, että huomaa joutuvansa välttelemään keskustelunaihetta, joka on tällä hetkellä minun elämässäni tärkeintä..
Onko kellään vastaavia kokemuksia? Pelkään, että se on ystävyydellemme viimeinen niitti, jos nyt ilmoittaisin peruvani kummiksi pyynnön.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mitä jos odottaisit vauvan syntymään asti... Katso miten ystäväsi suhtautuu kun lapsi on konkreetisesti olemassa, voihan olla että lapsettomalle ihmisille raskauteen suhtautuminen on vähän ongelmallista. Omat ystäväni ainakin jälkeenpäin kertoivat että eivät oikein tienneet mistä puhua, kun eivät itse tiedä raskaudesta oikeastaan mitään, ja sitten ajattelivat että mua taas ei kiinnosta sinkkujen jutut, tai että tulisin jotenki surulliseksi kun en itse päässyt menemään samalla lailla kuin he. Lapsen synnyttyä suurin osa ystävistä palasi aktiiviseen yhteyden pitoon.
Kummithan tarvitsee nimetä vasta sitten kun ristiäiset on ajankohtainen tilaisuus, eli sinulla on vielä aikaa. Ja koska teillä tuntuu ainakin olleen läheiset välit, niin voithan aina kysyä miksei hän pidä enää yhteyttä, kertoa omista tunteistasi...
voi johtua siitä, että hän olettaa, että kun sinulle ja miehellesi on nyt tärkeää viettää aikaa yhdessä ja valmistautua ekan lapsenne tuloon, niin hän ei halua tulla "väliin" eikä uskalla ottaa ollenkaan yhteyttä? tai ehkä hän haluaa antaa sinulle tilaa, kun arvelee, ettei sua enää kiinnostaisi hänen sinkkukuulumisensa? tai hänkin haluaisi miehen ja perheen eikä kestä katsoa onneasi, sekin on mahdollista.
Ei syynä välttämättä ole kateus. Itse olen tilanteessa jossa paras ystäväni on raskaana.
Itse olen muuten aivan samassa tilanteessa kuin hän, ainut ero on tuo perheenlisäys. Toki sitä on meillekin suunnitteila jossain välissä. Eli sikälli ajatus ei ole vieras. Minua ei vaan yksinkertaisesti jaksa kiinnostaa kaikki vauva/raskaus jutut. Ei siinä mitään että välillä puhuttais noista, muuta kun ei sen kanssa voi enään jutella mistään ilman että jossain vaiheessa hän ottaisi raskauden tms. puheen aiheeksi.
Ei raskaana olevan voi vaan olla vaikea ymmärtää kaiken maailman itkuja ym hössötyksiä. Näin sivusta seuranneenna tuntuu myös siltä ihan kuin itse ihminen, nainen olisi kadonnut ja enään on jäljellä vain raskaana oleva "ruumis" näin kärjistettynä.
Eli näin ei raskaana ollessa on vaikea ymmärtää tuota raskaana olevan ajatuksen juoksua, tuntuu välillä ettei tuntisi "vanhaa kaveria". Ehkä joskus tulevaisuudessa ymmärrän kun olen itse raskaana, nyt se on ajoittain aika vaikeaa.
En ole myöskään aina niin varma onko hyvä pyytää kavereita kummiksi. Joskus olemme meinaan kaverini kanssa humalapäissämme sanoneet että pyydämme toisiamme kummeiksi. En ole enään yhtään varma haluanko ystäväni lapsen kummiksi. Ehkä haluan pitää hänet ystävänä, enkä sekoittaa siihen mitään kummilapsi juttuja. Ehkä pelkona on se että tuo itse ystävyys siitä kärsisi.
No tässä oli vain omia pohdintojani...
Tekstin luettua on helppo ymmärtää, miksi ystäväsi ei enää pidä yhteyttä.
Tuli ihan samat fiilikset, että tuo aloittaja ei tippaakaan kunniota sitä ystäväänsä ja hänen elämän tilannettaan, vaan tuputtaa omaa "erinomaisuuttansa" toiselle, vaikka täällä ehkä muuta väittää.
Itse olen huomannut elämässä saman. Olen tosin naimisissa, joten oma tilanteeni ei ole tuollainen, mutta muita ihmisiä seuraamalla lähipiirissä huomasin vastaavan jutun. Eräs raskaana oleva nainen koko ajan vaan puhuu itsestään ja tuputtaa niitä omia perheasioitaan toisilleen niin että jokaisella tulee jo korvistakin niitä ja jos jostain muusta yrittää puhua niin sitä ei kiinnosta ja se suuttuu, kun "häntä ei kuunnella".
Minulla oli vuosikausia hyvä "ystävä", muutamaa vuotta itseäni vanhempi. Kun aloin seurustelemaan mieheni kanssa, niin kuulin kautta rantain aivan ihmeellisiä juttuja. Mm. ystäväni epäili ettei minulla miestä ollutkaan, kun en ensimmäiseksi mennyt viemään miestäni hänelle näytille. No, tulkitsin sen vaan jonkinlaiseksi katkeruudeksi, koska hän oli jo vuosia etsinyt tosissaan itselleen täydellistä miestä, siinä kuitenkaan onnistumatta.
Noin vuosi seurustelumme alkamisen jälkeen hänkin löysi itselleen miehen (josta on kyllä jo eronnut) ja tilanne tasoittui.
Kun sitten aloin odottamaan ensimmäistä lastamme, niin mielessäni pyöri koko ajan toisillemme teinivuosina tehty lupaus: Kun saamme ensimmäisen lapsen niin toinen on ehdottomasti kummi. Tämä ystäväni on hyvin traditionaalinen ja oli aina ylpeä noudattaessaan etikettiä ja kaikkea muutakin "oikeaa".
Niinpä sitten pyysin häntä kymmenen vuotta sitten kummiksi ja hän lupautui (puhelimessa) lähes hartaan tunnelman vallitessa. Suunnitteli ja hehkutti miten mahtavaa se olisi.
MUTTA: Kiitos sinulle "kummi", joka et vaivautunut saapumaan edes ristiäisiin. Et ole kymmenen vuoden aikana saanut itsestäsi sen vertaa irti että olisit edes tullut katsomaan kummilastasi. Ei kortteja ikinä, ei soittoa, ei minkäänlaista huomionosoitusta...
T: Naiivi äiti
PS: Onneksi lapseni ei tiedä sinusta, syyttäisi välinpitämättömyydestäsi todennäköisesti itseään.
PPS: Yritin poistaa "kummin" pois kirkonkirjoista, mutta ei onnistunut koska kummi ei ole vahingoittanut lastani.
ja elämä sen mukana. Joskus erittäin rakkaat ihmiset jäävät elämäntilanteiden muuttuessa, aina ei ystävyys jatku, niinkuin on suunnitellut.
Neuvoksi sanoisin, että ota kummius puheeksi ystäväsi kanssa, varmista vielä, onko hän todella kiinnostunut lapsesta. Mielestäni siihen kuuluu myös innostuminen ystävän raskaudesta ja voinnista, eikä hänen sinkkunaisen miesjutut. Tottakai molempien asioita pitää puhua, mutta raskaus on kuitenkin naisen elämän isoimpia asioita!
Jos jo tässä vaiheessa tuntuu "väärältä" tai asia mietityttää, on ehkä parempi pitää ystävyys ystävyytenä ja kummit vaikka sukulaisina. Koska kummius voi olla todella suuri rasite, mikäli siitä ei ole innostunut. Ystävyys jos katkeaa, siinä menee kummius myös.
Nosta kissa pöydälle, sano, että sinua vaivaa asia ja haluaisit siitä puhua. Voit vedota raskauteen ja hormoneihinkin, kerrot asian niinkuin se on.
Parempi avoimuus kuin pitkäaikainen kyräily.