tässäpä tarinani!
Olen 35 v 3 lapsen äippä lapset 11v tyttö (helppo lapsi pienenä nyt murrosikä alkaa ja ei näytä helpolta) 10v tyttö(käyty perheneuvolassa usein ie löydy valtaviin raivon puuskiin muuta syytä,kuin,että tyttö reakoi väsyneenä ja uusissa tilanteissa voimakkaasti ja tunteella).5 v poika(valtava uhma muistuttaa keskimmäisen lapsen oireita).äitinä olen nyt puhki.Oma lapsuuteni oli rankka äitini hallitsi minua kaikessa(en ollut muka koulussa tai missään riittävän täydellinen)ja jouduin aina passaamaan häntä(olen ainoa lapsi )isä oli paljon töissä.äidillä oli suhteita ja näin kaiken.nyt vanhempana tajusin että äitini on narsistinen luonne häiriö.kaikki oireet täsmäävät.hän vieläkin määrää ja komentaa.minä hermostun ja huudan aina kun lapset tappelee.päätä alkaa särkeä.mies on aivan ihana.Meillä on yhteinen yritys eli työskentelemme myös yhdessä,tosin mieheni on myös paljon iltaisin töissä.mutta autaa koti töissä.haluisin puhua jollekkin,aikani kun ei riitä neuvola käynteihin.onko ketään jolla on samanlaisia kokemuksia narsistisen luonne häiriön läheisenä olosta tai jolla on ollut vaikea lapsuus joka nyt tunttuu myös omassa kasvatuksessa?
Olen 35 v 3 lapsen äippä lapset 11v tyttö (helppo lapsi pienenä nyt murrosikä alkaa ja ei näytä helpolta) 10v tyttö(käyty perheneuvolassa usein ie löydy valtaviin raivon puuskiin muuta syytä,kuin,että tyttö reakoi väsyneenä ja uusissa tilanteissa voimakkaasti ja tunteella).5 v poika(valtava uhma muistuttaa keskimmäisen lapsen oireita).äitinä olen nyt puhki.Oma lapsuuteni oli rankka äitini hallitsi minua kaikessa(en ollut muka koulussa tai missään riittävän täydellinen)ja jouduin aina passaamaan häntä(olen ainoa lapsi )isä oli paljon töissä.äidillä oli suhteita ja näin kaiken.nyt vanhempana tajusin että äitini on narsistinen luonne häiriö.kaikki oireet täsmäävät.hän vieläkin määrää ja komentaa.minä hermostun ja huudan aina kun lapset tappelee.päätä alkaa särkeä.mies on aivan ihana.Meillä on yhteinen yritys eli työskentelemme myös yhdessä,tosin mieheni on myös paljon iltaisin töissä.mutta autaa koti töissä.haluisin puhua jollekkin,aikani kun ei riitä neuvola käynteihin.onko ketään jolla on samanlaisia kokemuksia narsistisen luonne häiriön läheisenä olosta tai jolla on ollut vaikea lapsuus joka nyt tunttuu myös omassa kasvatuksessa?
Vastaukset 1
Vanhimmat
sinne sulle! itselläni 1 lapsi joka vielä taapero, oon yksinhuoltaja, ilman tukiverkkoa paitsi lapsen isä käy viikoittain, joka on kiva, muttei juuri helpota kotielämää, joskus pääsen ulos ja se on varmaan pelastanut nupin,
mutta tunnistan jotain kertomuksestasi, lähinnä sen miten lapsen syntymän jälkeen olen konkreettisesti tajunnut miten oma lapsuus ja vanhemmat vaikuttaa siihen miten itse olen lapseni kanssa...olen usein kireä, ärtyisä ja epärationaalisen vihaine (myös lapselle) niinkuin minullekin oltiin. ja olen vakuuttunut että lapsi, joka ammentaa kaikkensa minusta, reagoi sen mukaan millainen itse olen...ajoittain itken sitä miten huono äiti olen, kun sydämani niin rajattomasti rakastaa tätä lasta, joka kääntyy vain ja aina minun puoleeni kun tarvitsee suojaa, kiitosta, hellyyttä , fyysistä läheisyyttä turvaajne! meillä kyllä paljon myös nauretaan ja hellitään ja suukotellaan ja rakastetaan ja kehun lasta kaikesta (koska itseäni ei juuri kehuttu vaan aina kritisoitiin joten tiedän ettei se ole rakentavaa vaan tuhoavaa ja lannistavaa) tarhassakin sanoivat vanhempainillassa ettei nyt kaikesta tarvii kehua, mutta minä kehun!!! en halua että lapseni IKINÄ kyseenalaistaa arvoaan ja kykyjäänb kuten itse vieläkin teen.
no,sorrun siis jopa tarpeettomaan huutamiseen miltei päivittäin ja joskus jopa läpsäsen (ei niin että sattuisi, mutta kuitenkin) päälaelle vaikka en lainkaan hyväksy tällaista...itse sain kotona remmiä, kovia satuttavia luunappeja ja tukkapöllyä. pari kertaa jopa avolitsarin poskelle(se on kova 10-vuotiaalle tytölle, kun isä on yli 90 kiloinen)
tänään just tätä mietin ennen kun luin tämän kirjotuksen. ajattelin että heti kun tarvittvan toimeentulon, mene psykoterapiaan, koska en halua että nämä alitajuiset mallit koko ajan pulpahtelevat tilanteissa esiin. mutta tärkeintä on että pitää vaan pinnistää äärimmilleen tsemppiä ja yrittää relata, yrittäää, muistaa nittä äitejä jotka eivät hermostu, vaan pysyvät rauhallisina, täytyy yrittää muuttaa se arki vähän vähemmän kireaksi, löytää toinen asenne...en tiedä miten tulen onnistumaan,
se kai oli viestini, että täytyis pyrkiä tiedostamaan ne syy-yhteydet omaan lapsuuteen ja sitten poistamaan se käytös joka sieltä johtuu.