Negativen Jonne kärähti huorista ja tämä juttu löytyy
Iltasanomista. Vähän aikaa sitten tämä kyseinen
pelle esitteli Valo-lehdessä jotain typerää Jeesus-tatuointia ja koetti olla kiltti poju ja kaikkien kaveri. On kyllä tämä Aaronin Jonne melkoisen säälittävä kaveri kun ilotalossa täytyy
käydä saadakseen seksuaalista tyydytystä vaikka
keikkapaikkojen ympärillä pyörii laumoittain
teini-ikäisiä Negativea ihailevia kiimapilluja.
Jonne kärähti huorista!
11
2490
Vastaukset
- ei nyt mitään teinejä
saa, ne on sakko lihaa, typerys!
- Herra Huu
Jutussa ei alunperin sanottu, että Jonne olisi kärähtänyt huorista, vaan että hän menetti rahansa ilotalossa. Nyt hän väittää, että olisi todella käyttänyt kyseisiä palveluita, mutta alunperin siis puhe oli ryöstetyksi tai huijatuksi joutumisesta. Taisi olla kyseessä ns. oppirahojen maksu jonka jokainen liian humalassa ja ensimmäistä kertaa tuollaisissa paikoissa viettävä joutuu joskus maksamaan.
- realismia
Mielestäni paljon miehekkäämpää toimintaa käydä reilusti huorissa kuin että nussisi alaikäisiä fanejaan.
- niin tai näin
Kyllähän asia taitaa olla jotenkin näin:Aamulehden haastattelu,jossa Jonne antoi itsensä ns "Uskovaisille faneille" ja nyt piti saada "kovat fanit"kaikki ovat saaneet jotain!HYVÄ MANAGERI,OLET USKOMATTOMAN TEHOKAS!
- vanhabasso
Heh...jumaliste mikä juttu. Negativen manageri ilmoitti jutussa, ettei pääosanesittäjä halua tuoda juttua julkisuuteen..heh. Ei kait kukaan luule, että toimittaja sattui olemaan vahingossa yhtaikaa samassa bordellissa? Nyt asiaa sitten kuitenkin kommentoidaan. Voiko enempää laskemloidumpaa juttua olla? Taitaa levynmyynti hiukan takuta, koska halutaan "pahaa" julkisuutta. Yök, sanon mä. Ja teinit pitää pahana, hyvänä idolina, joka nostaa levynmyyntiä.
- Laksative
Samaa mieltä kuin yllä eli Haiskahtaa manageri Liimataisen markkinointikikalle, jolla saadaan taas bändiä nostettua mediaan ja aiheutettua kohua. Varmasti on TV-haastattelua talk-show ohjelmissa tarjolla kun palaavat Suomeen ja sopivasti TV-näkyvyyttä joulun levymyyntiä ajatellen ja Suomenkiertuetta. Noo sinänsä nerokasta ilmaisen mainoksen kalastelua.
Jonne todellakin kertoi Aamulehden viikonvaihde-liitteessä löytäneensä Jeesuksenkin. Toivottavasti näin vanhemmille myyty rauhoittunut ja puhdas nuorison roolimalli-visio ei vahingoitu ja lapset pääsevät edelleen katsomaan idoliaan limpparikeikoille.
- tyroneracer
Aivan kuin kyse olisi jostain laittomasta ?
Itsenäisen huoran perseeseen saa edelleen käydä tikkaamassa laillisesti ja ilman mitään omantunnontuskia.
Kyllä usean tuhannen äijän kokenut kunnon ammattihuora tietää mistä mies pitää. Kokeile joskus. - kukka
Jonne is best!!!!
- Negative olla paras!
Kukka: Kirjotit väärin se ei ole: Jonne is best.
Vaan: Jonne is the best- Minä vuan
Sitä ei kirjoiteta: Kirjotus virhe.
Vaan: Kirjoitusvirhe
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2464502Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1232949Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412712Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?781689Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1051532- 511251
- 891185
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2031054- 461017
- 591003