Onko toiseen ihastuminen tosiaan osoite siitä, ettei nykyinen kumppani ole oikea ihminen? Ensimmäisessä suhteessani, joka kesti 4 vuotta, en ihastunut koskaan keneenkään muuhun. Korkeintaan joku saattoi herättää joskus mielenkiinnon, mutta siihen se jäi.
Nyt mennyt 2 vuotta uudessa suhteessa. Ajattelin, että meillä menee hyvin. On hellyyttä, läheisyyttä, seksiä, voidaan puhua kaikesta jne. Riitojakin on, ollaan molemmat vähän liian tunteellisia ja temperamenttisia. Lisäksi hän on ulkonäöltäänkin juuri sellainen, josta sinkkuna ollessani "haaveilin". Vaikkei se tietenkään tärkeintä ole.
Viime keväänä tapasin opiskelujen kautta erään ihmisen, johon jostain syystä miellyin. Johtuisikohan osittain siitä, että hän vaikuttaa luonteeltaan aika samanlaiselta kuin ex oli. Exää rakastin ja arvostin hyvin paljon. Kiltti, hieman ujo, jne. Kielsin tunteeni keväällä (siis eihän niitä ollut, tai ei ainakaan saanut olla), mutta nyt tämä alkaa mennä jo liian vaikeaksi. Näen hänestä unta, ensimmäisenä aamulla tulee mieleen hän...järjestän jopa aikataulujani välillä niin, että voisin törmätä häneen. Pahinta on, että hän on alkanut myös katsella minua hieman "liian pitkään".
Tiedän, etten nyt tee oikein kumppaniani kohtaan. En voi tunteilleni mitään...vai pitääkö ne vain yrittää tukahduttaa? En olisi uskonut, että joudun tilanteeseen jossa tosissaan joudun miettimään suhteen lopettamista. Kumppanini luhistuisi täysin...saan häneltä sellaista rakkautta, jota en ole ennen saanut. Tuntuu vain, etten ole sen arvoinen. Tämä ihastus on paisunut sellaisiin mittapuihin, että olo on kuin yläasteella... en koskaan ihastunut kumppaniini tällä tavoin. Ajan myötä vain kiinnyimme toisiimme, hän enemmänkin rakastui. Mitä voin tehdä, mitä kannattaa tehdä? Olo on sekava ja ahdistunut, samalla toiveikas ja..huoh!
Nyt mennyt 2 vuotta uudessa suhteessa. Ajattelin, että meillä menee hyvin. On hellyyttä, läheisyyttä, seksiä, voidaan puhua kaikesta jne. Riitojakin on, ollaan molemmat vähän liian tunteellisia ja temperamenttisia. Lisäksi hän on ulkonäöltäänkin juuri sellainen, josta sinkkuna ollessani "haaveilin". Vaikkei se tietenkään tärkeintä ole.
Viime keväänä tapasin opiskelujen kautta erään ihmisen, johon jostain syystä miellyin. Johtuisikohan osittain siitä, että hän vaikuttaa luonteeltaan aika samanlaiselta kuin ex oli. Exää rakastin ja arvostin hyvin paljon. Kiltti, hieman ujo, jne. Kielsin tunteeni keväällä (siis eihän niitä ollut, tai ei ainakaan saanut olla), mutta nyt tämä alkaa mennä jo liian vaikeaksi. Näen hänestä unta, ensimmäisenä aamulla tulee mieleen hän...järjestän jopa aikataulujani välillä niin, että voisin törmätä häneen. Pahinta on, että hän on alkanut myös katsella minua hieman "liian pitkään".
Tiedän, etten nyt tee oikein kumppaniani kohtaan. En voi tunteilleni mitään...vai pitääkö ne vain yrittää tukahduttaa? En olisi uskonut, että joudun tilanteeseen jossa tosissaan joudun miettimään suhteen lopettamista. Kumppanini luhistuisi täysin...saan häneltä sellaista rakkautta, jota en ole ennen saanut. Tuntuu vain, etten ole sen arvoinen. Tämä ihastus on paisunut sellaisiin mittapuihin, että olo on kuin yläasteella... en koskaan ihastunut kumppaniini tällä tavoin. Ajan myötä vain kiinnyimme toisiimme, hän enemmänkin rakastui. Mitä voin tehdä, mitä kannattaa tehdä? Olo on sekava ja ahdistunut, samalla toiveikas ja..huoh!
Vastaukset 2
Vanhimmat
voin sen kokemuksesta sanoa..olet tuon perusteella pohtinut asiaa varmasti monelta kantilta..ei toisen kanssa voi olla vain toisen vuoksi, meillä on kuitenkin vain yksi elämä..jos aina ajattelee ja tekee niin, ettei loukkaisi toista, niin siinä kieltää silloin itsensä ja tunteensa, onko sekään sitten oikein?
Mulla vain huomattavasti pidempi suhde takana ja kaksi lastakin siinä sivussa on siunaantunut. Ja nyt sitten olen korviani myöten ihastunut toiseen henkilöön, joka hänkin on tahollaan varattu.
Jo eronneet kaverit sanoo, että luota tunteisiisi ja ei-eronneet kauhistelee tilannetta, että älä nyt missään tapauksessa tee mitään typerää.
Ja olo on mullakin kuin jollain teini-ikäisellä: haaveilen henkilöstä koko ajan ja vatsanpohjalla on perhosia jo pelkästä ajatuksesta, että saattaisin törmätä häneen. Samalla kuitenkin oman miehen kanssa asiat sujuvat hyvin, on hellyttää ja seksikin ok, mutta kun ne perhoset puuttuu...
En ole täysin varma onko tässä nyt vain kyseessä vain, että haluan tämän tunteen, jota ei ole ollut yli kymmeneen vuoteen vai mitä tämä on. Olen vannonut sisimmässäni, että pettäjän tielle en lähde, mutta kyllä tässä nyt aika liipaisemella ollaan etenkin, jos ihastuksen kohde ottaa yhteyttä (salaa toivon, että ottaisi, mutta toisaalta en).
Ehkä tämä on ohimenevää, sillä en ole ihan kevyesti valmis heittämään roskakoriin pitkää parisuhdetta... Voi, kun olisi joku joka osaisi kertoa mitä pítäisi tehdä. Kärvistellään siis yhdessä!