"Todellinen, oikea parannus taas ei itse asiassa ole mitään muuta kuin katumista ja hätää eli peljästystä synnin tähden, mutta kuitenkin sen ohessa evankeliumin ja synneistäpäästön uskomista, että synti on anteeksiannettu ja armo Kristuksen kautta ansaittu. Tämä usko taas lohduttaa ja rauhoittaa sydämen. Sitten pitää myös seurata muutoksen ja sen, että synnistä luovutaan -- " (Augsburgin tunnustus 12)
Juuri näin vl-kristillisyys opettaa parannuksesta.
Juuri näin vl-kristillisyys opettaa parannuksesta.
Vastaukset 12
Vanhimmat
maituu kuitenkin VAIN EDELLEEN, eikä halua luopua siitä, esim. korjata asioitaan lähimmäistensä kanssa että sopu ja rakkaus palautuu vaikkapa perheen sisälle, niin OIKEA KATUMUS ELI PARANNUS ei ole tapahtunut !!
Vai miten sinä ymmärrät tämän asian?
noinhan opettaa koko luterilaisuus ja katolilaisuus, ortodoksisuus että rippi on suuri armolahja ja synninpäästö on tärkeä. Sanamuodollahan ei ole väliä, niin moni vl sanoo. Siksipä synnit voi antaa anteeksi kuka vain kristitty ja papit. Ei tarvitse olla vl. Koska Pyhä Henki on kaikilla kristityillä jo tullut kasteessa ja se kasteen vaikutus kestää koko elämän ajan. Sakramenttien välityksellä armonvälineet välittävät Pyhän Hengen kaikille uskoville.
ei usko, kasteella ei ole mitään merkitystä. Pitää tehdä parannus ja uskoa evankeliumi, jotta pääsisi takaisin kasteen armoon. Uskon voi kieltää myös jumalattomalla elämällään.
Katumusta ja peljästystä synnin tähden, se on mielen muutos halu tehdä parannus..Sen nyt vaan voi tehdä muutenkin kuin että vl saarnaa synnit anteeksi. Katsos kun Jumala puhuttelee ketä haluaa. Parannuksen tehnyt uskoo, että synnit ovat anteeksi. Se on se keskeinen, että uskoo että synnit ovat anteeksi ja uskoo.
Se on jännä, että vl:t uskovat että kukaan muu ei voi parannusta tehdä millään tavalla ellei joku vl saarnaa syntejä anteeksi.
jotka eivät ole vanhoillislestadiolaisia, mutta jotka uskovat lapsesta kuolemaansa saakka. Koko elämän ajan uskovat. Minnekä se Pyhä Henki heiltä häviäisi, jos koko elämänsä ajat ovat uskovaisia? Ei se Pyhä Henki häviä. Usko tekee sen, että ihminen uskoo.
Ei riitä peljästys ja häpeä eikä evankeliumin ja synneistäpäästön uskominen veeällille, pitää kuulla päästön sanat veeällältä.
pitää kuulla oikealta Jumalan lapselta.
ja Jeesuksen mukaan kaikki kristityt jotka uskovat Häneen ovat Jumalanlapsia. Siinäpä se, kun vl:t uskovat olevansa ainoita Jumalan lapsosia.
mukaan jokainen, joka sanoo hänelle Herra Herra ei pääse taivasten valtakuntaan. Ei jokainen, joka sanoo itseään kristityksi ole kristitty. Ei Lutherkaan hyväksynyt harhaoppisia.
Luther muuten sanoo Huonepostillassa, että oikea Kristuksen seurakunta on sellainen, jossa sanotaan, että ei ole Kristus muualla kuin meidän keskuudessamme.
jotenkin siihen tapaan, tai ainakin antaa ymmärtää, että hänen lampaitaan on muuallakin. Täytyy kuitenkin muistaa Raamatun monet vääristymät ja vaillinaisuudet. Vl:lla on elämässään ja opissaan paljon erotteluja aiheuttavia, vanhatestamentillisia rotu-, heimo -ja perhehenkeen liittyviä asioita, joista Kristus tuli vapauttamaan:
"Nykyinen kristillisyys ei ole edes varjo todellisesta Kristuksen uskonnosta. Se pysyy salattuna, niin kauan kunnes kaikki rotutunne on voitettu.. ..mutta päivää ja tuntia, jolloin se tapahtuu ei kukaan tiedä, sillä sitä ei ole määrätty, vaan se määräytyy sen mukaan, kuinka pian riittävän suuri määrä ihmisiä on alkanut elää veljeydessä ja rakkaudessa, jotka ovat uuden liiton tunnusmerkit."
http://www.teosofia.net/cosmo/cosmo2-14.htm
Annapa huonepostillasta tänne tuo kohta. Kiinnostaa.
Ei ole väliä, onko parannus oikea vai väärä, jos kaverit sen vain hyväksyy.