9000 Puhaltimen toiminta ?

Onkohan puhaltimen moottori menossa vai voisiko johtua jostain muusta?
Saab 9000 vm.88 autom.ilmastointi puhallin toimii enää suurimmaksi osaksi ykkösnopeudella välillä se innostuu hetken puhaltamaan isommalla. Ensin meni kolmos nopeus, sitten nyt meni jo kakkonen.
Onkohan moottori menossa ja voisikohan korjata jotenkin tuon vanhan moottorin että ei tarvi uutta ostaa ?
3445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vaihdoin itselleni juuri puhaltimen moottorin.
Viat samanlaiset kuin sinulla eli moottori
lopussa.
Voit vaihtaa moottorin erikseen tai sitten
koko kompleksin muoviosineen päivineen (ilman-
jakoläppä tulee mukana).

Minä vaihdoin koko hökötyksen. Sain käytetyn
50 eurolla. Uusi pelkkä moottori olisi maksanut
kaksinverroin enemmän.

Kylläpä vaihto oli hirvittävä homma.
Tuntuu kuin auto olisi rakennettu puhaltimen
ympärille. Näkee ettei se ole ihmisen
suunnittelema vaan ruotsalaisen.
Varaa runsaasti aikaa ja hermoja.

Merkkiliikkeessä luultavasti irrottavat ilmas-
toinnin pois joten tulee lisäkustannuksia.
Moottori lähtee sieltä ulos ilman ilmastoinnin
purkamista sitä täytyy vain nostaa ylöspäin
eli vähän lievää väkivaltaa.

Mieti kuitenkin kaksi kertaa. Eli ei kannata
ryhtyä itse vaihtamaan jos ei ole varma osaako.

Äänestä

Kyllä se on moottori sökö.
Itse vaihdoin juuri kun viat oli samanlaiset.
Voi vaihtaa moottorin maksaa 100 euroa.
Minä vaihdoin koko muoviosineen päivineen käytettynä 50 euroa. Hyvin toimii.

Työ on aivan hirvittävä.
Pitää varata paljon aikaa ja hermoja.

Merkkiliikkeessä irrottavat luultavasti ilmastoinnin pois, joten lisäkustannuksia.

Moottori lähtee ulos kun ilmastointia nostaa
ylöspäin livällä väkivallalla.

On kyllä suunniteltu niin pirulliseen paikkaan
ettei jokapoika viitsi/osaa sitä vaihtaa.

Äänestä
  • Samaa hommaa itsekin joutunut tekemään.
    Mutta miksi helvetissä pitää tehdä noin vaikeasti??
    Itse tein asian helpoksi koska huomasin että sen puhaltimen pois saaminen vaatii aika suurta purkamis työtä!
    Eli halkaisin sen muovin dremelillä siististi siitä puhaltimen kohdalta jotta sen puhaltimen sai helposti pois. Itselläni meni ekan kerran hiilet(ne korjattiin)toisella kerralla lopullisesti hiilet meni ja hommasin vähemmän käyttetyn puhaltimen ja laitoin kiinni.
    Se muovin pala jonka siitä päältä irroitin on kiinni ruuvilla sekä sitä saumaa suojaamassa ilmastointi teipillä!
    Tämä ihan asennuksen helpoitukseksi, koska koskaan ei tiedä jos jotain joutuu viel tekemään..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jore kirjoitti:

Onkohan puhaltimen moottori menossa vai voisiko johtua jostain muusta?
Saab 9000 vm.88 autom.ilmastointi puhallin toimii enää suurimmaksi osaksi ykkösnopeudella välillä se innostuu hetken puhaltamaan isommalla. Ensin meni kolmos nopeus, sitten nyt meni jo kakkonen.
Onkohan moottori menossa ja voisikohan korjata jotenkin tuon vanhan moottorin että ei tarvi uutta ostaa ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu