xantia-ohjaus

Hei Kaikille!

Kertokaa uudelle ja tietämättömälle, millainen on toimivan Xantian ohjaus luonteeltaan. Koeajoin 3 vuotta vanhaa ja noin 100t ajettua 1,8-litraista farmaria ostoaikeissa viime viikonloppuna, mutta ohjauksen ominaisuus pani miettimään. Tiellä oli kovaksi jäätyneitä koloja ja pieniä teräviä kumpuja, ja niistä välittyi rattiin hyvin teräviä tärinöitä. Pientä kolinaakin (kenties?) olin havaitsevinani. Nykyiessä autossani ei ohjaustehostimen läpi kantaudu renkaiden aiheuttamaa vikurointia.

Ratti ei pyrkinyt lyömään näpeille tms., mutta ihan kuin siinä olisi ollut väljää jossain tangoissa. Auto oli kuitenkin noin 5tkm/2kk sitten katsastettu eikä papereissa ollut merkintää välyksistä. Ongelma ei tullut esiin kuin terävissä jäätiköissä, esim kiskojen ylitys onnistui ilman mitään ihmellistä.

Muuten auto oli kyllä oikien oikein maukas.. nyt on alla taas oma 10 v omega, eikä se enää tunnu oikein miltään.
3843
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jees eli tuota voisi sanoa Ohjaustuntumaksi.. eli tiedät mitä siellä tiellä on. Se ei koskaan lyö näpeille mutta esim uraisella tiellä ajaminen on helpompaa kun tiedät missä renkaat menee ;=)
Joissain autoissa kun on huonompi ohjaus, rattiin välity mitään..
Xantia Activa CT Turbo...

Äänestä

Kolina tulee todennäköisesti "koiranluista". Ne nimittäin alkavat usein pitää ääntä jo ennen kuin niissä esiintyy suurempaa väljyyttä. Eli äänistä pääset eroon halvalla. Hintaluokka oli muistaakseni alle 200 mk/kpl aikoinaan. Niitä löytyy edestä 2 kpl. Sitikan alusta on parhaimmillaan matka-ajossa (ja loivissa heitoissa). Ikävä kyllä, terävät kuopat saattavat tuntua Xantiassa enemmän kuin muissa samanpainoisissa autoissa. Hydrauliikka ei oikein ehdi mukaan "nimismiehenkiharoissa". Mutta se on ominaisuus, ei vika. Siitä huolimatta kehottaisin hukkaamaan ooppelin ;-)

Äänestä
  • Tällä palstalla koiranluuksi kutsuttu osa on kallistuksenvakaajan ja pyörännavan välinen yhdystanko. Itselläni sellainen uusittiin 120000 km kohdalla. Nyt, kun autolla on ajettu 187000 km, alkaa olla aika uusia alatukivarren kumipuslat. Mitä tulee kolinoihin, mielestäni Xantian etupää on hiljainen myös terävissä hampaissa. Takaa kuuluu terävissä olakkeissa joskus kopsahduksia, minkä tulkitsen johtuvan tukivarren laakereista; ne kun ovat vierintälaakerit, eikä kumipuslat. mitä sitten tulee itse ohjaukseen, se on parhaimmillaan suurilla nopeuksilla. Nopeissa väistöissä kaipaan herkkyyttä, mikä oli BX:n tehostetussa ohjauksessa. Sillä autoa voi vähän heittääkin, mutta Xantia on keskialueella jäykkä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ville kirjoitti:

Hei Kaikille!

Kertokaa uudelle ja tietämättömälle, millainen on toimivan Xantian ohjaus luonteeltaan. Koeajoin 3 vuotta vanhaa ja noin 100t ajettua 1,8-litraista farmaria ostoaikeissa viime viikonloppuna, mutta ohjauksen ominaisuus pani miettimään. Tiellä oli kovaksi jäätyneitä koloja ja pieniä teräviä kumpuja, ja niistä välittyi rattiin hyvin teräviä tärinöitä. Pientä kolinaakin (kenties?) olin havaitsevinani. Nykyiessä autossani ei ohjaustehostimen läpi kantaudu renkaiden aiheuttamaa vikurointia.

Ratti ei pyrkinyt lyömään näpeille tms., mutta ihan kuin siinä olisi ollut väljää jossain tangoissa. Auto oli kuitenkin noin 5tkm/2kk sitten katsastettu eikä papereissa ollut merkintää välyksistä. Ongelma ei tullut esiin kuin terävissä jäätiköissä, esim kiskojen ylitys onnistui ilman mitään ihmellistä.

Muuten auto oli kyllä oikien oikein maukas.. nyt on alla taas oma 10 v omega, eikä se enää tunnu oikein miltään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu