moi. haluisin vaan kertoo että e-epa on auttanut mua monella tapaa. oon syöny sitä 500mg tai 650mg 2-4 kapselia per päivä nyt reilun puolen vuoden ajan.
vuosi sitten olin melko paskana huumeitten takia, piriä ja savuja tuli vedettyä aika reippaasti. subuja ja teemuja tuli käytettyä myös jonkin verran. bentsoja ja alkoholia käytin puolen vuoden ajan melkein joka päivä. tai oikeastaan vieläkin menee bentsoja melkein päivittäin mut reilusti pienemällä annostuksella (0,5mg).
nyt reilun vuoden aikana oisko tullu 10 kertaa vedettyä jotain,piriä tai savuja lähinnä. söin ahdistuneisuushäiriöön cipralexia 4kk viime keväänä,lisäksi mulle on määrätty seroquel 25mg*3 sekä opamox ja tenox samoin annoksin. oon huomannut selvän eron psyykkiseen kuntoon tai sen paranemiseen e-epan käytön aikana. cipralexinkaan lopetus seinään ei aiheuttanut oikeastaan mitään oireita. lähinnä huimausta.
nykysin otan yhden 25mg seroquelin nukkumaan mennessäni ja päivällä tarvittaessa joko 0,5mg xanoria tai 30mg opamoxia. tai riippuu vähän mitä on taskun pohjalla. toiset päivät on parempia kuin toiset, vielä puoli vuotta sitten olisin käyttänyt sanaa "pahempia":) hehejee...
uskallan väittää että ilman e-epaa ja itsekuria olisin jollain osastolla ottamassa telepaattisia yhteyksiä tai sitten olisin tehnyt jotain muuta ratkaisevaa harhojen poistamiseksi.
tietysti ihmissuhteet, jonkinlainen urheilu yms. mut eritoten toi e-epa-lääkitys on auttanut mua todella paljon. kiitti rohtori tolonen että toit nää hyvän mielen doupit suomeen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
hieno oli messagesi.
Minäkin olen aloitellut syömään noita kapseleita
kun on noita juttuja mulla kanssa.
Odottelen vaan että alkaisi tehoaa muitten lomasta..