monella tavalla ja kyllä se sieltä tulee tuntuu vain ketävän ja kestävän.
Ohessa Sinikan aloite eteenpäin rahakirstun vartioille.
TALOUSARVIOALOITE
Määrärahan osoittaminen valtatie 6 sujuvuuden kehittämiseen välillä Lappeenranta-Taavetti
Eduskunnalle
Valtatie 6 on osa liikenne- ja viestintäministeriön runkotieverkkoa ja yleiseurooppalaista TEN (Trans-European Network)-verkkoa. 6-tie kuuluu myös kustannustehokkuudella mitattuna Suomen tärkeimpien teiden joukkoon ja se muodostaa tärkeän osan Etelä-Karjalan ja sen lähimaakuntien metsäteollisuuden ulkomaankaupan vientikuljetusreitistä Suomenlahden itäisimpiin satamiin.
Koko vuoden keskimääräinen vuorokausiliikennemäärä 6-tiellä vuonna 2005 oli noin 11 900 kevyen liikenteen ja noin 1600 raskaan liikenteen avoneuvoa Lappeenrannan mittauspisteessä. Luumäen mittauspisteessä vastaava luku oli noin 6800 kevyen liikenteen ja 1900 raskaan liikenteen ajoneuvoa.
Etelä-Karjalan pääväylien tavaraliikenneselvityksen mukaan seudun suurimpien teollisuusyritysten raskaan tieliikenteen määrä tulee kasvamaan Lappeenranta-Luumäki tieosuudella noin 10 % aikavälillä 2003–2008. Hälyttävää on, että valtatie 6:n Lappeenranta-Luumäki tieosuuden onnettomuustiheys oli yli kaksikertainen verrattuna muun maan keskiarvoon vuonna 2003. Koko tieyhteys palvelee myös kansainvälisen tavara- ja henkilöliikenteen yhteyksiä länsirannikolta Etelä-Karjalaan ja edelleen Luoteis-Venäjälle ja Pietariin.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille 31.24.21 lisäyksenä 40 000 000 euroa Lappeenrannan ja Luumäen välisen tieosuuden sujuvuuden kehittämiseen valtatie 6:lla.
Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006
Sinikka Hurskainen /sd
"kuutostie"
7
1286
Vastaukset
- Kuutostietä paljon ajava
Niitä alotteitahan tehdään,mutta aina tulee jotain paljon tärkeämpää, työnnetään vaikka nekin rahat ulkomaille johonkin apuihin ja unohdetaan oman maan tärkeät asiat. Ja se tärkeysjärjestys on jotain mitä ei maalaisjärjellä ymmärrä.
Eihän siellä eduskunnassa yhden ääni mihinkään kuulu,niitä vaan sitten lupaillaan ja siirrellään pöydältä toiselle.
Surullista että siitä kärsii tavallinen kansa. - viestintäministeriöstä
Viisi tiehanketta budjettikehyksen ulkopuolella
Liikenne- ja viestintäministeriö esittää, että ensi vuonna käynnistettäisiin viisi sellaista tiehanketta, jotka eivät sisälly budjettikehykseen. Näiden hankkeiden arvo on 265 miljoonaa euroa. Vuonna 2007 rahoitukseksi esitetään 21,5 miljoonaa euroa.
Kehyksen ulkopuoliset tiehankkeet ovat Kemin kohta ja sillat nelostiellä, osuus Kirkkonummelta Kivenlahteen kantatie 51:llä, Lusi–Mikkeli viitostiellä, Lusi–Vaajakoski nelostiellä sekä Savonlinnan keskusta valtatie 14:llä.
Budjettikehyksen mukaan vuonna 2007 käynnistyvät tiehankkeet ovat Lappeenranta–Imatra kuutostiellä ja väli Turunväylä–Vallikallio Kehä I:llä. Hankkeiden arvo on yhteensä 217 miljoonaa euroa. Ensi vuodeksi niille esitetään kahdeksan miljoonan euron määrärahaa.
Kehyspäätöksen mukaisina uusina ratahankkeina aloitettaisiin ratojen Seinäjoki–Oulu ja Lahti–Luumäki parannustyöt sekä Keski-Pasilan muutokset. Yhteisarvoltaan hankkeet ovat 334 miljoonaa euroa. Vuoden 2007 rahoitustarve on 10 miljoonaa euroa.
Valtiovarainministeriö puoltaa omassa budjettiehdotuksessaan muita hankkeita paitsi Lusin ja Mikkelin välistä osuutta viitostiellä.
Liikenne- ja viestintäministeriön esitys Vaalimaan raja-aseman tiejärjestelyjen rakentamisesta ja Haminan meriväylähankkeen aikaistamisesta sisältyy myös valtiovarainministeriön ehdotukseen. Hankkeiden tarkoituksena on helpottaa Kaakkois-Suomen rakennemuutosalueiden tilannetta.
Satamaväylähanke toteutettaisiin niin, että Hamina ja alueen kunnat hoitaisivat kustannukset nyt, ja valtio maksaisi ne takaisin vuonna 2010. Hankkeen arvo on kahdeksan miljoonaa euroa.
Lisätietoja
valtiosihteeri Perttu Puro, puh. (09) 160 28325 tai 040 779 3436
kansliapäällikkö Harri Pursiainen, puh. (09) 160 28389 tai 0500 787 742
osastopäällikkö Liisa Ero (viestinnän tuet), puh. (09) 160 28461 tai 050 555 0072
rakennusneuvos Mikko Ojajärvi (liikenneväylät), puh. (09) 160 28574 tai 0400 438 520
rakennusneuvos Juhani Tervala (liikennepalvelut), puh. (09) 160 28482 tai 050 552 7260
talousjohtaja Marja Heikkinen-Jarnola, puh. (09) 160 28466 tai 0400 470 005 - kolme vuotta sitten
Etelä-Saimaa 25.02.2003
Kuutostie on koko maan raskaimmin kuormitettu valtatie
Kuutostie kovilla. Metsäteollisuuden raskaat kuljetukset kuormittavat kuutostietä.
MARTTI HYTTI
Lappeenrannan ja Imatran välinen osuus kuutostiestä on maamme raskaimmin kuormitettu valtatie. Myös koko Lappeenrannan ja Kouvolan välinen tieosuus kuuluu raskaimmin kuormitettuihin.
Tiehallinnon Kaakkois-Suomen tiepiirin mittausten mukaan Lappeenrannan ja Imatran välillä kulki vuonna 2000 jopa 1 822 raskasta kuorma-autoa vuorokaudessa. Kaikkein korkeimmat ajoneuvomäärät mitattiin Lappeenrannan Mustolassa.
Etelä-Suomen kaksikaistaisilla valtateillä raskaiden kulkuneuvojen määrä jää yleensä selvästi alle tuhannen ajoneuvon vuorokaudessa.
Yli tuhannen ajoneuvon määriä on mitattu kuutostien lisäksi vain Kouvola-Lahti -valtatiellä ja valtatie seitsemällä Koskenkylän ja Kotkan välillä.
Tiepiirin liikenneasiantuntija Kari Halme korostaa, että tilastot eivät todennäköisesti kuvaa tarkasti raskaan liikenteen todellista rasitusta tiestöön.
- Meillä on tarkat luvut ajoneuvomääristä, mutta meiltä puuttuvat teiden kautta kulkevat tonnimäärät.
Valtaosa kuutostiellä kulkevista rekoista on hänen mukaansa hyvin raskaasti kuormitettu.
- Tukki-, kemikaalit- sellu- ja paperirekat on kuormattu yleensä maksimipainoon. Ne ovat meillä enemmistönä.
- Sen sijaan kappaletavaraa kuljettavat rekat ovat yleensä paljon keveämpiä kuin metsäteollisuuden kuljetuksia hoitavat kuorma-autot.
Halme myöntää, että tiehallinnolla ei ole riittävästi tietoa tieverkolla kulkevista tonneista.
- Se on päätöksentekijöille melkoinen ongelma. Tieinvestoinnit tehdään helposti väärillä perusteilla. Todennäköisesti kuutostien parantaminen on kärsinyt vääristä tilastoista.
Tonnimääristä
luvut puuttuvat
Hän totesi, että tonnimääriä eli kuljetussuoritteita on yritetty selvittää, mutta luotettavia lukuja ei ole käytettävissä.
- Rautatie- ja vesiliikenteestä nämä tiedot ovat käytettävissä, mutta ei ole valitettavasti tieliikenteestä.
Teillä kulkevia tonnimääriä yritettiin hänen mukaansa viime vuonna selvittää, mutta luotettavaa tilastoa ei saatu aikaan.
- Tilastokeskus tutki kuljetussuoritteita kyselemällä kuljetusliikkeiden volyymejä. Kuljetuksia katsottiin kunnasta kuntaan, joten tiekohtaiset luvut ovat epätarkkoja.
- Toisaalta ulkomainen liikenne oli tilastoinnin ulkopuolella. Tieverkolle ei pystytty tällä tutkimuksella sijoittamaan tonnimääriä. Tarkoitus on kuitenkin tulevaisuudessa selvittää maantieverkon kautta kuljetettavat tavaratonnit.
Halme arvioi, että raskas liikenne on vain lisääntynyt niillä teillä, missä se oli kaksi vuotta sitten kaikkein vilkkainta.
- Kun esimerkiksi Etelä-Karjalan metsäteollisuuden selluinvestoinnit on otettu käyttöön, raskaan liikenteen määrä on koko ajan lisääntynyt. - Talous lehdestä
kopsattua
Ensi vuoden budjetti sysää isoja tiehankkeita liikkeelle
[Harri Repo 10.8.2006]
Valtion ensi vuoden budjetti on tierakentajille ja -käyttäjille poikkeuksellisen antelias. Vm:n ehdotuksen mukaan ensi vuonna käynnistyy peräti kuusi uutta tiehanketta.
Keskeisten valtatieosuuksien parantamisia lähtee liikkeelle kolme. Kuutostie Lappeenrannan ja Imatran välillä parannetaan moottoritieksi, kuten myös työmatkaliikenteessä herkästi tukkeutuva kantatie 51 Kivenlahden ja Kirkkonummen välillä. Nelostielle rakennetaan eritasoliittymiä ja ohituskaistoja Päijänteen itäpuolella Lusin ja Vaajakosken välillä.
Muut kolme hanketta aukovat taajamien liikenteellisiä umpisolmuja. Kehä ykköselle tehdään puolen kilometrin pituinen Mestarin tunneli Leppävaaraan. Kemin ja Savonlinnan ohitusteiden rakentaminen alkaa niinikään ensi vuonna.
Ensi vuonna jatkuvat myös Turun ja Helsingin välisen moottoritien työt Lohjan ja Muurlan välillä. Tampereen ohikulkutien ensimmäinen seitsemän kilometrin moottoritiepätkä aukeaa syksyllä. Tämän jälkeen työt jatkuvat välittömästi 14 kilometrin jatko-osuudella. Koko Tampereen läntinen kehätie saadaan moottoritieksi vuonna 2008.
Tulevat tiehankkeet
Lisää aiheesta
Valtio kitsastelee Helsingin tiehankkeissa [18.4.2006]
Suomen tiestö rappeutuu tasaiseen tahtiin [6.4.2006]- parannetaan
Tokihan niitä suunnitelmia ja jopa aikatauluja on,ja se on hyvä että on tekeillä korjauksia. Joskus vaan tuntuu että ne korjaukset viipyy liian kauan ja vaatii liikaa uhreja se odotteluaika.
Ja kun ei ihmiset ikinä opi, samassa paikassa aina samanlaisia onnettomuuksia,voisiko pitää taaskin vähemmän kiirettä,pääseehän sinne tielle niinkin että näkee mihin väliin lähtee. - ensivuonna
parannetaan kirjoitti:
Tokihan niitä suunnitelmia ja jopa aikatauluja on,ja se on hyvä että on tekeillä korjauksia. Joskus vaan tuntuu että ne korjaukset viipyy liian kauan ja vaatii liikaa uhreja se odotteluaika.
Ja kun ei ihmiset ikinä opi, samassa paikassa aina samanlaisia onnettomuuksia,voisiko pitää taaskin vähemmän kiirettä,pääseehän sinne tielle niinkin että näkee mihin väliin lähtee.Etelä-Karjalan Radio 08.11.2006
Selkäharjun risteykseen voi tulla muutos jo vuoden päästä
Mikkelintien ja valtatie kuuden risteysjärjestelyt Selkäharjussa saattavat muuttua jo vuoden kuluttua.
Kun valtatie kuuden levennys alkaa Selkäharjun kohdalla, liittymäjärjestelyt menevät väliaikaisesti uusiksi, kertoo hankintapäällikkö Reijo Kukkonen Kaakkois-Suomen tiepiiristä.
Alustavien suunnitelmien mukaan valtatie kuudelle rakennetaan rinnakkaiskatu nykyisen Helsingintien jatkeeksi ja sitä käytettäisiin tietöiden aikaisena kiertotienä Mikkelintielle.
Valtatie kuuden parantamisen välillä Kärki-Mattila on tarkoitus alkaa ensi syksynä. Parannukseen kuuluu eritasoliittymän rakentaminen Mikkelintieltä valtatie kuudelle.
Uusi liittymä olisi käytössä aikaisintaan vuonna 2008, mutta todennäköisemmin vasta vuonna 2009. - ,.,.,.
ensivuonna kirjoitti:
Etelä-Karjalan Radio 08.11.2006
Selkäharjun risteykseen voi tulla muutos jo vuoden päästä
Mikkelintien ja valtatie kuuden risteysjärjestelyt Selkäharjussa saattavat muuttua jo vuoden kuluttua.
Kun valtatie kuuden levennys alkaa Selkäharjun kohdalla, liittymäjärjestelyt menevät väliaikaisesti uusiksi, kertoo hankintapäällikkö Reijo Kukkonen Kaakkois-Suomen tiepiiristä.
Alustavien suunnitelmien mukaan valtatie kuudelle rakennetaan rinnakkaiskatu nykyisen Helsingintien jatkeeksi ja sitä käytettäisiin tietöiden aikaisena kiertotienä Mikkelintielle.
Valtatie kuuden parantamisen välillä Kärki-Mattila on tarkoitus alkaa ensi syksynä. Parannukseen kuuluu eritasoliittymän rakentaminen Mikkelintieltä valtatie kuudelle.
Uusi liittymä olisi käytössä aikaisintaan vuonna 2008, mutta todennäköisemmin vasta vuonna 2009.Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että risteyksessä tulee vielä kuolemaan noin yksi ihminen... Rauha hänen muistolleen, kuka ikinä meistä sitten tulee olemaankaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 856284
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303783törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283130Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3691696- 331388
- 271320
Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11936Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46929Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11870- 42849