I
Kylmässä huoneessa höyryää hengitys, ehkä minun.
En osaa vetää verhoja oikean ikkunan edestä sinut nähdäkseni.
Niin nuolaisee yö poskeani kai tunnistaen omansa.
Tuskin jaksan rapsuttaa sitä korvalliselta, pimeää säikkyväisin sormin.
Kuule painajaisteni pedot,
ota kantaaksesi ohimoilta raskas pää.
Astu sisään, jos vain tahdot:
sun heikkouttas minä pelkään vähiten.
Järkevät sanat eivät lohduta vapisevaa mieltä.
Todellisuus näyttäytyy liian petollisena siihen hukkuneelle.
En tosin kaipaa yhtäkään unelman irvikuvaa.
Unohtuneet tahdon löytää, vaikka putoavat merkitysten teiltä
Näkisinkö kuvasi piirtyneen
silmäluomieni kuumeisille kalvoille?
Käperry vierelle nukahtaneen.
Silloin minun vain on helpompi herätä.
II
Minä kuiskaan sinulle kirkkaista vesistä,
kun kaupungin pölyiset seinämät yskivät keuhkonsa piloille.
Minä hyräilen korvaasi hetkiä hentoja
hyökyvän massan syyttäessä sinua ihmiskunnan virheistä.
Aina kun katson, aina kun nään
tapaan sinut ja hymyilen.
aina kun viivyn, aina kun jään
sun luoksesi tulen, olen.
Emmekö milloinkaan väsy käsiin käsissä,
tai niihin kirkassilmäisiin optimisteihin taputtamassa myrskyille?
Ei milloinkaan. Hölmön sydämen vaiennan,
sillä tänään on niin helppo uskoa, että murheemme ovat pieniä.
Hei, pikkuinen. Olethan rakas.
Ihoni muistaa sun sormes
Kupeesi kertaavat naurun takas:
puhumme kosketuskieltä.
Kokoan riudutetuille kasvoille ilmeen,
hyväilen uupuneen kehon lapsen rauhallisuutta.
Lomittain vajaat täyttyvät kivuttomasti.
Otamme, mitä annetaan ja annamme pois menneen.
Kylmässä huoneessa höyryää hengitys, ehkä minun.
En osaa vetää verhoja oikean ikkunan edestä sinut nähdäkseni.
Niin nuolaisee yö poskeani kai tunnistaen omansa.
Tuskin jaksan rapsuttaa sitä korvalliselta, pimeää säikkyväisin sormin.
Kuule painajaisteni pedot,
ota kantaaksesi ohimoilta raskas pää.
Astu sisään, jos vain tahdot:
sun heikkouttas minä pelkään vähiten.
Järkevät sanat eivät lohduta vapisevaa mieltä.
Todellisuus näyttäytyy liian petollisena siihen hukkuneelle.
En tosin kaipaa yhtäkään unelman irvikuvaa.
Unohtuneet tahdon löytää, vaikka putoavat merkitysten teiltä
Näkisinkö kuvasi piirtyneen
silmäluomieni kuumeisille kalvoille?
Käperry vierelle nukahtaneen.
Silloin minun vain on helpompi herätä.
II
Minä kuiskaan sinulle kirkkaista vesistä,
kun kaupungin pölyiset seinämät yskivät keuhkonsa piloille.
Minä hyräilen korvaasi hetkiä hentoja
hyökyvän massan syyttäessä sinua ihmiskunnan virheistä.
Aina kun katson, aina kun nään
tapaan sinut ja hymyilen.
aina kun viivyn, aina kun jään
sun luoksesi tulen, olen.
Emmekö milloinkaan väsy käsiin käsissä,
tai niihin kirkassilmäisiin optimisteihin taputtamassa myrskyille?
Ei milloinkaan. Hölmön sydämen vaiennan,
sillä tänään on niin helppo uskoa, että murheemme ovat pieniä.
Hei, pikkuinen. Olethan rakas.
Ihoni muistaa sun sormes
Kupeesi kertaavat naurun takas:
puhumme kosketuskieltä.
Kokoan riudutetuille kasvoille ilmeen,
hyväilen uupuneen kehon lapsen rauhallisuutta.
Lomittain vajaat täyttyvät kivuttomasti.
Otamme, mitä annetaan ja annamme pois menneen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Näissä runoissasi on niin paljon aineksia, jotka
koskettaa, ihoa pitkin menee väristyksiä, kun
niitä lukee. Minä kopsasin ne nyt, luen
ajatuksella ja kommentoin myöhemmin.
Näihin ei pysty kommentoimaan " tuosta vain "
vaan ajatuksella pitää keskittyä.
Ja sen minä todella haluan tehdä.
Tapani on, että kun runo antaa ajattelemisen
aihetta, kopioin sen itselleni, tulkitsen sitä
kaikessa rauhassa, ja palaan kommentteineni.
Jo vain, mukavampaahaan on, jos oikein vielä erikseen runoihini keskityt. *myhäilee hämillään* Teki tosiaan mieleni tehdä pari tuolle aikaisemmalle, eli runolle II, ja tuollainen syntyi. Ehkä hivenen liian mahtipontinen? Kiitokset sinulle. Kumarrellen jään odottamaan paluutasi kommentteinesi päivinesi.
I
Tässä on kylmä kaipaus ( siis taas mun ajatusmaailma ! )
" on niin kylmä, enkä näe sinua, en "
Yö on kolea ilman sinua, en saa unta ja yön siipi koskettaa
poskea, olen väsynyt.
Jos siellä jossain tunnet jotain outoa,
se on minun ikäväni, joka kiirii luoksesi.
Jos tulet, minuun laskeutuu rauha.
Olen vieläkin ilman sinua, ja pelottaaa katsoa kaikkea
ympärilläni, kuunnella sisäistä ääntä,
romuttaa unelmia, joissa olen elänyt.
Yritän nukahtaa kuvaasi
sinua kaivaten.
Kun olisit vierelläni,
saisin unen
ja olisi niin onnellisen autuasta
herätä viereltäsi.
II
Tämä on hieman vaikeampi tulkittava, mutta yritän
omalla, öö - haaveilijan ajausmaailmalla tulkita *naur*
Tämä maailma on niin raikas kanssasi,
on niin helppoa hengittää.
Aistini ovat herkimmillään
sinusta,
käteni haluaa unohtua käsiisi
tänään, huomenna.
Sydämeni tykyttää levottomana sinulle,
ihoni kaipaa sinua,
kosketuksiasi.
Mutta
näissä hetkissä ilman sinua,
on niin orpo ja kivulias olo.
Omistamme vielä toisemme
- ikuisissa hetkissä.
***
Toivottavasti et nyt kovasti pety, etten sanalli-
sesti kommentoinut runoasi, vaan tein sen tulkkaa-
malla, ei nyt runomuotoon, mutta siten, että
voit niistä päätellä, mitä olen poiminut ajatuk-
sistasi runoissasi.
Simmottii näistä.
Miten voisin pettyä noin hienoon tulkintaan? Kiitos ajatuksistasi.
(Itse ajattelin runot ikkään kuin kahden vuoropuheluksi: toisen, joka on joutunut suuren hlö.kohtaisen kriisin keskelle ja kivussaan kaipaa rakkautta, jota ei osaa etsiä; toisen, joka haluaa rakkaudestaan antaa, tuudittaa läheisyydellään uneen. Ja tietenkin paljon paljon muuta, joka nyt jätetään omaan arvoonsa. Lukija on aina oikeassa.)
Muutkin saisivat kernaasti kommentoida tätä. En ole turhan kranttu ja arvostan jokaisen mielipidettä, tai vaikka vain mielikuvaa runostani. Kommenttien toivossa minä näitä tänne laitan. :) Haluan tietää, mikä on hyvää, mikä huonoa. Kehittymisen varaa on, mutten tiedä mihin suuntaan lähtisin. Näissä lukijoiden mielipiteet olisivat suureksi avuksi.