Jotenkin on pakko laittaa tämä tänne ylös. Ehkä tämä valaisee jotakin, ehkä jopa lohduttaa, mutta toivottavasti ei ainkaaan herätä vihaa, koska sitä en todellakaan halua. Viimeiseksi sitä!
#1, itse olen normaalipainoinen. Olen aina ollut. Mutta jostain syystä olen aina yrittänyt ymmärtää muiden ihmisten tunteita ja myötäelää. Siksi yritän aistia muiden ihmisten tunteet herkästi. Yksi asia, joka minuun voimakkaimmin vaikuttaa, on toisen henkinen pahoinvointi.
Kerronpa yhden itselle "lohduttoman tilanteen". Olin noin 17-vuotias ja olimme kaveriporukalla ryyppäämässä. Meillä oli kuski ja olimme erään auton kyydissä. Olin juonut jonkin verran, kun näin ikkunasta ohi pyöräilevän melko lihavan lapsen, jolla oli kypärä päässä, luultavasti ala-aste ikäinen. Välittömästi sen lapsen nähtyäni minut valtasi kamala suru, siis lapsen puolesta. Enkä ole vielä tänä päivänäkään unohtanut sitä (aikaa kulunut noin 4 vuotta).
Minä tulen silloin kaikista surullisemmaksi ja sen jälkeen niin vihaiseksi, kun näen lihavan lapsen. Vaikka en ole ollut itse ikinä lihava. Sieluni silmin voin aistia niin monenlaisia tunteita tällaisen (lapsen) ajatusmaailmasta ja elämästä. Mitä kaikkea pahaa niin pieni lapsi joutuukaan kohtaamaan ja miettimään?? Minusta lapsen ei edes kuulu miettiä omaa vartaloaan!! mutta olen 98% varma siitä, että lihavalle lapselle oma vartalo tulee nopeammin "tutuksi", kuin ns. normaalivartaloiselle. Ja siis negatiivisena asiana.
Mutta toisaalta sitten minussa herää toisenlaisiakin ajatuksia. Olen nähnyt joitakin dokumentteja lihavista ihmisistä. Esim. yksi pieni dokkarin pätkä oli heitetty tuohon alas Texasin lihavimmasta naisesta. Tässä taas minulla ei hirveästi herännyt mitään surun tunteita. Se nainen, Diana, oli jatkuvasti vain puolustuskannalla eikä nähnyt asiassa missään mitään väärää. Minusta tuo on jo oma valinnainen päätös. Eikä minulla hirveästi herää auttamisenhalu-ajatuksia. Mutta jos näen etenkin nuoria ihmisiä ylipainoisena, minusta tuntuu niin pahalta.
Ja ylipainoisille: ei kaikki todellakaan naura teille tai ajattele pahasti! Ja sori jos tämä tekstini tuntui ihan järjettömältä tjn. Jotenkin oli pakko laittaa vaan ajatuksia ylös..
#1, itse olen normaalipainoinen. Olen aina ollut. Mutta jostain syystä olen aina yrittänyt ymmärtää muiden ihmisten tunteita ja myötäelää. Siksi yritän aistia muiden ihmisten tunteet herkästi. Yksi asia, joka minuun voimakkaimmin vaikuttaa, on toisen henkinen pahoinvointi.
Kerronpa yhden itselle "lohduttoman tilanteen". Olin noin 17-vuotias ja olimme kaveriporukalla ryyppäämässä. Meillä oli kuski ja olimme erään auton kyydissä. Olin juonut jonkin verran, kun näin ikkunasta ohi pyöräilevän melko lihavan lapsen, jolla oli kypärä päässä, luultavasti ala-aste ikäinen. Välittömästi sen lapsen nähtyäni minut valtasi kamala suru, siis lapsen puolesta. Enkä ole vielä tänä päivänäkään unohtanut sitä (aikaa kulunut noin 4 vuotta).
Minä tulen silloin kaikista surullisemmaksi ja sen jälkeen niin vihaiseksi, kun näen lihavan lapsen. Vaikka en ole ollut itse ikinä lihava. Sieluni silmin voin aistia niin monenlaisia tunteita tällaisen (lapsen) ajatusmaailmasta ja elämästä. Mitä kaikkea pahaa niin pieni lapsi joutuukaan kohtaamaan ja miettimään?? Minusta lapsen ei edes kuulu miettiä omaa vartaloaan!! mutta olen 98% varma siitä, että lihavalle lapselle oma vartalo tulee nopeammin "tutuksi", kuin ns. normaalivartaloiselle. Ja siis negatiivisena asiana.
Mutta toisaalta sitten minussa herää toisenlaisiakin ajatuksia. Olen nähnyt joitakin dokumentteja lihavista ihmisistä. Esim. yksi pieni dokkarin pätkä oli heitetty tuohon alas Texasin lihavimmasta naisesta. Tässä taas minulla ei hirveästi herännyt mitään surun tunteita. Se nainen, Diana, oli jatkuvasti vain puolustuskannalla eikä nähnyt asiassa missään mitään väärää. Minusta tuo on jo oma valinnainen päätös. Eikä minulla hirveästi herää auttamisenhalu-ajatuksia. Mutta jos näen etenkin nuoria ihmisiä ylipainoisena, minusta tuntuu niin pahalta.
Ja ylipainoisille: ei kaikki todellakaan naura teille tai ajattele pahasti! Ja sori jos tämä tekstini tuntui ihan järjettömältä tjn. Jotenkin oli pakko laittaa vaan ajatuksia ylös..
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jos aina yrität asettua toisen asemaan, siinä käy niin, että sinulla on itselläsi melkein aina huonot fiilikset. On hyvä olla empaattinen, mutta rajansa kaikella.
Mitä kirjoitit lihavista lapsista ja nuorista, olen kanssasi samaa mieltä. Mutta tämä Diana, sillä ei tainnut olla enää mitään muuta mahdollisuuksia kestää oma olemuksensa kuin puolustella sitä.
Vaikka olen itse ylipainoinen, en todellakaan ajattele, että kaikki nauraa mulle. Miksi ne mulle nauraisi? Olenko minä jotenkin huvittava, jos olen ylipainoinen? Miksi kukaan ajattelisi pahastikaan? Sehän ei ole ylipainoisen vika, vaan se on sen korvien välissä, joka nauraa tai ajattelee pahasti. Sellainen ihminen luultavasti nauraa monille muillekin ihmisille, mutta onko sellainen sitten itse täydellinen? Siinäpä miettimistä!
Palstalla pyörii useampi roolipeliä pelaava koululainen. Tämä ei ole ainoa pelauspalsta.
Peli aletaan sopimuksella ja ainakin kaksi vastakkaista puolta pelissä on siis kaksi pelaaja, täällä siis; lihava, ilkkuja tai ymmärtäjä. Pelin voittaa hän, jolle tulee useampi seuraaja (samanlainen kaveri) tai kannustus viesti Roolipelin ulkopuolisilta kirjoittajilta.
Pelaajat erottuvat aidoista kirjoittajista, kielikuvista, muusta kielenkäytöstä, sekä asia sisällöstään; ei tajua puhumastaan olotilasta; lihavuudesta.
Rooleina ovat mm.; ”Normaali ja kaunispelastaja” ”Ymmärtävä ja empaattinen” ”Aikaisemmin lihava nyt muiden pelastaja” ”Naista ohjaava ja rakastava mies” JNE. roolia pelaavan, erottaa epäjohdon mukaisuudesta ja asiana estettävistä luuloista, jotka jotain ”faktaa” pelaajan korvien välissä. Pelaajina on muutama todella napakymppi, samalla nimimerkillä käyvä kirjoittaja, luovat uskottavuutta toistuvalla nimimerkillä.
Tietysti; onhan tämä nykyajan ihmissuhde kanssakäymistä: Netissä ja yksin kotona, eikä päässä liiku kuin silmät. Roolipeli kehittää ilmeisemmin loogista ajattelukykyä.
Moraalitonta ovat nuo ihmisen psyykkiset herjaamiset, joita pelaajat käyttävät. Oikeasti sairaita ihmisiä on, kyse on tässä vain tunteettomasta pelistä, sairaus saattaa edetä pelinappulana olosta.
Tämä on rasismin uusi muoto ja pelit kukoistavat, kun pelaajapari saa ulkopuolisten kommentteja roolihahmoilleen. Sielultaan sairas roolipelaaja rypee muiden huonossa olossa ja sielun tuskassa.
Rooli peliin voit yhtyä, mutta omalla elämälläsi tai totuudella et peliä muuta, peli on vain peli ja pelaajalla vain rooli.
Roolipeli on ajankulua ja fiktiota.
Ainoa tarkoitus on loistokaspeli, jolloin pelaaja saa useamman vastauksen, roolipelin ”uhreilta” lihavilta. Avautuminen luottamuksella antaa lisää aseita. Pelinroolihahmo kerää arat kohdat ja sorvaa niistä uusia ruoskia lihavalle vastustajalle. Moraalia tai sääliä ei ole.
Tämän peli mahdollisuuden ja tavan tarjoaa netti, elämme kolmatta vuosituhatta, näin yhteiskunta kehittyy.
Olen itse 175 cm, 109 kg, pian kuusi kymppinen, ja VÄHÄLAHJAINEN. (Koska pelin huomaamisen meni useampi kuukausi. Selitys vaan ei puolustus; Roolipelaajia on useammalla palstalla.) Omat poikani pelasivat peliporukassa huoneessaan Roolipelejä 1990-luvulla, eivät siis netissä, vastustaja oli paikalla konkreettisesti.
Pelaajat eivät poistu, ennen kuin kyllästyvät tai löytävät muuta ajankulua, mutta pelaatko mukana omalla elämälläsi, vastassa on vain roolihahmo?
Lohdutukseksi voi vain todetta Roolipelaajia on säälittävä. Henkilön oma sielun köyhyys, pitää hänet aina köyhänä: tarvitsemansa arvostus muilta, puuttuu aina ja ikuisesti; vanhemmat, koulu, kaveripiiri tai mikä tahansa konkreettinen kontakti arkipäivässä.
Muut eivät ole PEILISSÄSI: et hahmota itseäsi katsomalla minua.
”Jos minä olen minä koska minä olen minä ja
sinä olet sinä koska sinä olet sinä
Minä Olen ja Sinä olet olemassa.
Jos sinä olet sinä koska minä olen minä ja
Minä olen minä koska sinä olet sinä
Minä En ole, etkä Sinä ole olemassa.”
Iloista aurinkoista päivää.
kuten sinut, erottaa yleensä ontuvasta oikeinkirjoituksesta. Huomaa erityisesti yhdyssanavirheet. Tämä ei ole ihme, onhan se jo todistettu asia, että lihavat ovat hidasjärkisempiä kuin hoikat. Hienoa, että itsekin tiedostat vähälahjaisuutesi.
Ensimmäinen osuma
läskeihisi tukehdu riemuissasi samaa näppäintä takoessasi.
Toinen osuma
Olettepa te outoa sakkia! Miksi aloittajan kirjoitus ei voisi pitää paikkansa? Ja tämä ei sitten ole "osuma"!
Viime yönä kirjoitin viestini. Nyt se oli saanut 7 vastausta, joista jokainen oli toistaan omituisempi. Mutta sen ymmärsin, että joku/jotkut epäilevät viestiäni ja sen tarkoitusta. Mitään pahaa viestilläni EN halunnut tehdä.
Mutta ihmeelliset 'keskustelut' se kyllä toi! o.O huh..
Kolmas pudotus
Sakki ja Matti
täällä ovat hyvin vainoharhaista ja outoa porukkaa. Tänne kirjoittavien perusteella ei kuitenkaan voi leimata kaikkia lihavia. On otettava huomioon, että täällä on syrjäytynyt porukka, jolla on valtavia ongelmia ja komplekseja painostaan ja ovat siksi sulkeutuneet neljän seinän sisään märehtimään painoaan (ja tietenkin myös ruokaa) kehittäen samalla täysin harhaisen kuvan ympäröivästä maailmasta ja ihmisistä. Heitä on varmaan pilkattu jo koulussa niin pahasti, että he eivät pysty enää muuta ymmärtämään, vaan aina kuvittelevat lähimmäistensä vilpittömyyttä. Korostan, että valtaosa ylipainoisista on henkisesti yhtä terveitä kuin ihmiset keskimäärin. Täällä ovat ne terapian tarpeessa olevat. Joittenkin lihavien kirjoituksista huomaa heti, että lihavuus johtuu lääkityksestä.
Neljäs pudotus