Olen sairastanut pitkään masennusta ja nyt vihdoin saan siihen toimivaa hoitoa ja apua. Elämä hymyilee jälleen. Niimpä tässä taannoin kysyin mieheltäni että "haluatko sinä koskaan naimisiin minun kanssani?", en aivan odottanut seuraavaa vastausta... "kyllä minä naimisiin haluan!" Mies ei senkään jälkeen korjannut sanomistaan kun kyyneleet silmissä käänsin kylkeä ja sanoin, että kylläpä kauniisti sanoit. Seuraavana päivänä hän sitten korjasi sanomisiaan, että kyllähän minun kanssa naimisiin haluaa jos meinasin joskus parantua... Eipä juuri tunnelmaa kohottanut... Entäpä jos en koskaan parannukaan täysin? Jos joudun käymään terapiassa ja popsimaan lääkkeitä ja kärsimään hurjista mielialan muutoksista lopun ikäni? Olisikohan minun syytä alkaa katsella omaa asuntoa itselleni ja pojallemme? Olemme mieheni kanssa olleet neljä vuotta yhdessä ja hän on käynyt kuuntelemassa terapeuttini yhteenvedon minun kunnosta, joten tietää tasan tarkkaan, missä mennään ja kuinka minua hoidetaan. Mutta silti, pienoiset paineet heitti niskaan, et muutosta olisi tapahduttava nyt eikä viikon päästä...
tämmöstä meillä...
kuinka reagoida?!
81093
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
edes kirjoittaa.
Masennus on hankala asia ja rasittaa myös miestäsi. Vaikutushan on molempien elämään. On täysin mahdollista, että myös miehesi on allapäin raskaassa tilanteessa.
Tusikin hän on iloinen ja rempseä jos on koskaan ollutkaan..
Koita nyt olla jumiutumatta tuohon erotako vai mitä ajatukseen.
Tarvitset positiivistä ajattelua. Tulevaisuutta pitäisi kyetä ajattelemaan myös niin, että kyllä se tästä vielä paranee.
Enpä nyt osaa tämän enempää. Itse olin kotiäitinä aika väsy ja mustasukkainen ja roikkuva ja epäitsenäinen. Työelämään takaisin pääsy ja oma raha ja sen käyttäminen antaa raamit omalle itselleni.
Ei se mieskään osaa aina niin positiivisesti sanoa. Toisaalta aika tärkeää on myös miehellesi uskaltaa ääneen sanoa totuus. Eli kyllä hän kovasti toivoo sinun parantumistasi. Mutta huomaa, hän odottaa sinua :). Hän ei ole juuri nyt jättämässä sinua kun olet niin toivoton ja plaa plaa. Moni muu olisi tuossa tilanteessa jo lähtenyt perävalot vilkkuen.
Ota kiinni siitä ajatuksesta, että hän haluaa jatkaa kanssasi. Tämä vain on hänellekin rankkaa. Onko teillä myös lapsia? Kaikkea mahtuu elämään.
Tsemppiä!
ei se raha nyt mulle mikään perusta ole mutta eipä tarvitse mieheltä pyytää rahaa kun kengät hajoaa.
Minä unelmoin mieheni kosinnasta ja olen myös kysynyt häneltä haluaako hän koskaan kanssasi naimisiin. Hän vastaa ettei se ole hänelle tärkeää ja että ei ole ajankohtaista jne. Minulle se olisi tärkeää! Minulle se loisi turvallisuuden tunnetta! Meillä on noin vuoden ikäinen lapsi. Minä olen lapsen syntymän jälkeen ollut masentunut ja väsyksissä. En syö lääkettä mutta käyn terapiassa ja ehkä lääkekin olisi tarpeellinen. Mieheni kanssa sanoo aina, että kyllä tämä tästä kun tilanne rauhoittuu ja saat itsesi kuntoon. Minäkin pelkään..ehkä voin olla välillä parempi mutta ei kai kukaan lupaa että lopun elämäni olisin yhtääkkiä tasapainoinen ja hyvinvoiva..elämässäkun tulee kolhuja. Ratkesin itkemään lääkärin odotushuoneessa, kun siinä istuin onnellisen näköinen pari sormukset sormissa, naisella oli kaunis vatsa, viimeisillään raskaana. Niin hullua kuinka se yksi sormus..ja kuinka se ajatus, että pääsisi naimisiin ja että joku haluaisi kanssasi naimisiin, on ihana tunne! Ja kuinka jo SE rauhoittaisi mieltä että joku on rinnalla tapahtui mitä tapahtui..hän on tukenani. Ja kun toinen ei ole valmis siihen..tulee turvaton olo. Minäkin ole n miettinyt muuttoa pois. Mutta se on vaikea päätös ja vielä vaikeampi toteuttaa ja elää sen kanssa, kun kuitenkin rakastaa toista. Voimia sinulle! :)
Masennus, sitä sairastin enemmän tai vähemmän 10 vuotta.Osa parisuhdeongelmista johtui siitä, jotkut aiheutti sitä.
Kunnes vuosi sitten sain lääkityksen ja kunnon terapikäynnit. Ja nyt olen ollut puoli vuotta "terve", kuitenkin tietäen sen, että se masennus voi koska vaan iskeä uudestaan.... ...mutta sen hyväksyy..
Milestäni se, että miehesi tahtoo kanssasi naimisiin,kertoo jo hänen tunteistaan paljon. Ja hän on kuitenkin kestänyt rinnallasi tähänkin asti, eikö?
Itselläni on häät vajaan kuukauden päästä. Olen kysynyt lukemattomat kerrat mieheltäni, että onko tämä aivan varma. Hän on vaan todennut, ettei vastaan voi tulla tulla mitään sellaista, mistä ei yhdessä selvittäis.
Sitähän se parisuhde ja avioliitto on, sitä yhdessä selviämistä elämän karikoista.
Miehet eivät vaan ylensä osaa sanoa asioita niinkuin me naiset haluaisimme ne kuulla. Siis he sanovat asiat paljon yksoikosemmin... ... ja varsinkin ei niin hirveen hyvällä mielialalla, niistä otta helpommin itseensä.
En usko, että miehesi tarkoitti sitä, että sun on parannuttava nyt heti. Jos kerran hän tietää tilanteesi, hän tietää myös sen, ettei se parantuminen tapahdu hetkessä.
Ottakaa tähän naimisiinmeno keskusteluun oikein aikaa. Keskustelkaa siitä, mitä kumpikin haluaa ja mitä siltä aviolta kumpikin odottaa. Silloin te pääsette molemmat jyvälle siitä, mitä toisen mielessä liikkuu, eikä homma ole vaan mitään ilmaan heitettyjä kommentteja...
Mutta toivon sinulle voimia ja lämpöä tähän "melkein talveen" ;o ) Asiat selkenee, sittenkun on tarkoitus...
Olen ainoa mies joka tähän viestiin vastaa, mutta kysyn ensin että tuntuuko teistä nyt siltä kuin olisitte miehen kainalossa kun tänne palstalle tulitte? No joo:9) vitsiähän minä.
Ei me miehet oikein osata aina sanoa oikein kaikkia asioita. Miehesi vastasi niinkuin sinä toivoit hänen vastaavan että hän haluaa kanssasi avioitua, mutta se lisäys seuraavana aamuna siitä parantumisesta oli ennemminkin toive sen avioliiton lisäksi. Minulla oli joskus hirvittävä masennus ja minulle sanottiin että joutuisin syömään lääkkeitä lopun ikääni, etten koskaan paranisi masennuksestani. Taiteen kanssa aktiivinen puuhastelu auttoi pääsemään masennuksesta yli. Vaimolta en juurikaan saanut apua masennuksen helpottamiseksi.
me oltiin muuten vaimon kanssa aika kauan aikaa avoliitossa kun vaimo sanoi kerran minulle ettei menisi koskaan kanssani naimisiin. mentiin me sitten kuitenkin. Se tilanne kyllä tulee jolloin kaikki on niin hyvin että haluatte molemmat mennä naimisiin. Jos muutat erilleen, niin masennut vaan lisää.
Kyllähän tuo ihan itsestään selvää on, että mies minun kanssa haluaa jatkaa ja jakaa vastaisuudessakin saman sängyn, vaikeimpina aamuina vain tuntuu ettei mikään onnistu ja että kaikki loppuu.
Kiitos kaikille positiivisista ja kannustavista vastauksista!
Mietipä kuinka vaikeaa miehelläsi on kun sinä kärsit masennuksesta, eli mikään ei kiinnosta?
Jos olet parantumassa, ja hyvä niin, niin voit ruvata miettimään miltä miehestäsi tuntuu...
Mietippä ite mikä sun kommentissa mättää.. Eiköhän kysyjä ymmärtänyt miehensä kärsimykset, mutta mitä hyötyä niiden pohtimisessa on? jos hommat tulee kuntoon niin ei sitä toisen kärsimyksiä kannata ruveta enää miettimään ja masentamaan sillä itseään. Jos homma tulee kuntoon niin elämä palaa raiteilleen eikä mitään ikäviä menneitä enää tuumita. Tulevassakin on tuumimista tarpeeksi.