Nyt kun

En syö epi lääkettä, huomaan olevani, kuin eri ihminen. Kipuileva kylläkin. Muuten eilen tuli aamulla televisiosta lääkäri ohjelma, jossa sanoi lääkäri, että epilepsialääkkeet jotkin, pitävät kivut pois. Vaarmaankin kipuni tulivat nyt sitten takaisin, mutta asiaan. Mielestäni valvojan, kuka sitten lieneekin, pitää myös ymmärtää, että tilanteemme on päätä, aivoja koskeva sairaus ja lääkitykset päällä, jotka saavat ihmisissä aikaan mitä kummallisimpia tilanteita. Kemiallisesti vaikutetaan aivoihin. Meille monelle tämä kanava on ollut hyvä. Mielestäni, pitäisi lisätä neuroille, missä päin vain Suomea, tämä mahdollisuus internetin välityksellä kertoa tilanteestaan asiantuntijalle, ammattihenkilölle,ja saada apua.Kyse kun on koko kehon toimintaan vaikuttavasta sairaudesta. Silloin tämä internetyhteys olisi jotain muuta aihetta varten, eikä meidän tarvitsisi purkaa pahaa oloa julkisesti. Tämä ei niin kovin paljon vaatisi yhteiskunnalta. Työttömiä on tyrkyllä töihin. Meidän lääkärissäkäynnit tulevat yhteiskunnalle paljon kaliimmaksi, kuin internetyhteys, siinä tilanteessa, kun aivosairautta kärsivä haluaa kiperästi tietoa ja turvaa asiantuntijalta.Epilepsialiitostakaan ei saa apua kun kysyy, viittaavat lääkäreihin.Päivystysluonteisena tätä voitaisiin yhdistää johonkin muuhunkin sairauteen. Parkinssonliitossa lääkäri vastaa potilaiden kysymyksiin kerran viikossa 2 tuntia. Tätä samanlaista systeemiä, voitaisiin kehittää kattamaan useampaa sairautta koskevaa tuntimäärää. Se antaisi turvaa potilaille ja omaisille ja säästäisi yhteikunnan varoja. Lääkärit huom, Otan mielelläni ideapalkinnon vastaan, eli terveyden. : )) Eli Valvoja. Viepä tämä asia eteenpäin, niin saat tuhat halia : )T. Piikitön
3194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ajattelin tuota samaa ja puhuin
siitä ystäväni kanssa =)
Onnea ja jaksamista !

Äänestä

Olen ollut tauolla pitkään eli
olen selaillut näitä vanhimpia, siis et syö epi lääkkeitä enää!

Hienoa.

Hyvää jatkoa.

Äänestä
  • Tulehdus, johon söin kortisonia viikon kuurit, kolmen kuukauden välein, on se lääke joka pitäisi saada. Kouristelen edelleen, kuin ennenkin ja kuten epilepsiaa. Eivät anna sitä. Eli kai , kun veremkierto aivoissani tulehduksen vuoksi vielä vähenee, ei, se ilo, että ei lääkettä. Työtä ei pysty tekemään ja yölläkin kramppaan. Eli otetaan tästä ilo : (
    Uuttavuotta kumminkin. Leivätön päytä, kun ei mitään diaknoosia. Hullun papereitakaan en saa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


p-tön kirjoitti:

En syö epi lääkettä, huomaan olevani, kuin eri ihminen. Kipuileva kylläkin. Muuten eilen tuli aamulla televisiosta lääkäri ohjelma, jossa sanoi lääkäri, että epilepsialääkkeet jotkin, pitävät kivut pois. Vaarmaankin kipuni tulivat nyt sitten takaisin, mutta asiaan. Mielestäni valvojan, kuka sitten lieneekin, pitää myös ymmärtää, että tilanteemme on päätä, aivoja koskeva sairaus ja lääkitykset päällä, jotka saavat ihmisissä aikaan mitä kummallisimpia tilanteita. Kemiallisesti vaikutetaan aivoihin. Meille monelle tämä kanava on ollut hyvä. Mielestäni, pitäisi lisätä neuroille, missä päin vain Suomea, tämä mahdollisuus internetin välityksellä kertoa tilanteestaan asiantuntijalle, ammattihenkilölle,ja saada apua.Kyse kun on koko kehon toimintaan vaikuttavasta sairaudesta. Silloin tämä internetyhteys olisi jotain muuta aihetta varten, eikä meidän tarvitsisi purkaa pahaa oloa julkisesti. Tämä ei niin kovin paljon vaatisi yhteiskunnalta. Työttömiä on tyrkyllä töihin. Meidän lääkärissäkäynnit tulevat yhteiskunnalle paljon kaliimmaksi, kuin internetyhteys, siinä tilanteessa, kun aivosairautta kärsivä haluaa kiperästi tietoa ja turvaa asiantuntijalta.Epilepsialiitostakaan ei saa apua kun kysyy, viittaavat lääkäreihin.Päivystysluonteisena tätä voitaisiin yhdistää johonkin muuhunkin sairauteen. Parkinssonliitossa lääkäri vastaa potilaiden kysymyksiin kerran viikossa 2 tuntia. Tätä samanlaista systeemiä, voitaisiin kehittää kattamaan useampaa sairautta koskevaa tuntimäärää. Se antaisi turvaa potilaille ja omaisille ja säästäisi yhteikunnan varoja. Lääkärit huom, Otan mielelläni ideapalkinnon vastaan, eli terveyden. : )) Eli Valvoja. Viepä tämä asia eteenpäin, niin saat tuhat halia : )T. Piikitön

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu