Hei!
Olen vasta rekisteröitynyt tänne palstalle, enkä selannut kaikkia keskusteluja läpi, mutta olisin tiedustellut, onko kenelläkään kokemuksia lapsen pelko- ja ahdistushäiriöstä?
Meillä on kohta 10-vuotias tyttö, joka keväällä sairastui kyseiseen häiriöön tai alkoi oireilla. Noin kuukausi sitten aloitettiin lääkitys. Välillä meni melko hyvin, mutta nyt taas on otettu huima takapakki. Kouluunmeno on vaikeaa, kuten kaikki muutkin lähtemiset. Tyttöä ei myöskään voi yhtään jättää yksin kotiin. Nukkumaanmeno on illalla vaikeaa. Myös kaikki muutokset normaaleissa arkirutiineissa tuntuvat ylitsepääsemättömiltä olivat ne sitten positiivia tai negatiivisia muuoksia.
Jos jollakin on kokemusta vastaavasta diagnoosista tai oireista, niin kaikista kokemuksista olisin kiitollinen.
Olen vasta rekisteröitynyt tänne palstalle, enkä selannut kaikkia keskusteluja läpi, mutta olisin tiedustellut, onko kenelläkään kokemuksia lapsen pelko- ja ahdistushäiriöstä?
Meillä on kohta 10-vuotias tyttö, joka keväällä sairastui kyseiseen häiriöön tai alkoi oireilla. Noin kuukausi sitten aloitettiin lääkitys. Välillä meni melko hyvin, mutta nyt taas on otettu huima takapakki. Kouluunmeno on vaikeaa, kuten kaikki muutkin lähtemiset. Tyttöä ei myöskään voi yhtään jättää yksin kotiin. Nukkumaanmeno on illalla vaikeaa. Myös kaikki muutokset normaaleissa arkirutiineissa tuntuvat ylitsepääsemättömiltä olivat ne sitten positiivia tai negatiivisia muuoksia.
Jos jollakin on kokemusta vastaavasta diagnoosista tai oireista, niin kaikista kokemuksista olisin kiitollinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minulla oli tuota kolme vuotta ja on vieläkin vähäsen. Minä en uskaltanut mennä kouluun. Kun menin niin puhuin koko matkan äitin kanssa puhelimessa, jotta en miettitsi ikäviä asioita. Tunneilla alkoi aina hieman pyörryttämään ja terkkarilla tuli käytyä joskus jopa 3 kertaa päivän aikana, vaikka oikeasti ei ollut mitään hätää.
En uskalla olla vieläkään yksin yöllä kotona. Ennen päivällä jos olin yksin kotona niin soitin kerran jopa ambulanssin, koska iski hirveä paniikki. Jos mietti kerrankin jotain ikävää asiaa niin heti tuli paniikki. En uskaltanut edes mennä yli vuoteen isäni luokse, koska siellä oli lääkäri niin kaukana niin ajattelin, että jos tulee hätä niin olisin kerkenyt, vaikka kuolla. Tälläisiä asioita mietin. Sitten minä aloin käymään koulu kuraattorilla. Minä en ole onneksi lääkkeitä tarvinnut, mutta puhuin aina muille mitkä asiat pelottaa ja se auttoi.
Kun kävimme isossa kaupassa niin sielläkin tuli paniikki ja silloin jopa oksensin ja en ole varma, että pyöryinkö. Sitä eivät välttämättä muut ymmärrä miltä se tuntuu. Menetin sen takia jopa muutaman kaverinkin. Sitten aloin miettimään, että eihän tästä mitään tule. Olen tuhlannut 2- vuotta elämästäni sen takia, koska pelkään, että jotain käy tai mietin, että onko minulla joku sairaus.
Aloin voittamaan pelkojani menin isäni luokse ja siellä tietty tuli paniikki. Sitten isi sanoi, että ei ole mitään hätää oikeasti. Isi antoi minulle sellaisen c-vitamiini tabletin, koska sitten minä ajattelin, että ei käy mitään jos otan sen. ne toivat turvallisen tunteen. otin niitä jopa kouluun mukaan vaikkei olisi tarvinnut. En soittanu äidillenikään, koska tiesin ettei käy mitään kun on tabletit mukana.
Nykyään olen voittanut kaikki pelot paitsi sen, että uskaltaisin olla yön yli yksin kotona.
Siinä tulee itselleen hyvä mieli, kun tajuaa, että miehän uskalsin mennä kouluun ja isäni luokse eikä käynyt enään mitään. Voisi jo sanoa, että olen ylpeä itsestäni. :)
En tiedä oliko tästä apua, mutta tulipahan kerrottua tämä tarina. :)
T: 14v-poika
Kiitos, että kerroit minulle peloistasi. On hienoa lukea, että olet selvinnyt noin hienosti peloistasi. Saan siitä toivoa, että meidänkin tyttö selviää tuosta.