kahdessa tapauksessa on näin käynyt. Tyttyvätkö ihmiset koskaan tuomioihinsa?
Onko se kikkailua?
Onko se kikkailua?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
kahden tapauksen perusteella ei varmasti pysty johtopäätöksiä tekemään... ei ole automaattista, suurimmassa osassa rikosjutuista tyytyy. Tosin, jos tuomitaan ehdotonta vankeutta, hoviin valittaminen on tavallisempaa. Mutta valituksen tekeminen tarkoita sitä, että jutun lopputulos siitä välttämättä miksikään muuttuu. Hovi voi seuloa valituksen niin, ettei sitä edes oteta tarkempaan käsittelyyn. Hovi voi tutkia asian ja todeta, ettei syytä tuomion muuttamiseen ole (näin useimmissa niissä joissa valitettu ainoastaan rangaistuksen mittaamisesta), tai sitten vielä suullisen pääkäsittelyn jälkeen voi päätyä samaan kuin käräjäoikeus.
Totuushan on se, että valtaosa hoviin valittajista tietää, ettei KO:n päätös tule muuttumaan, mutta sillä pelataan aikaa. KO:n päätöshän tulee 30 vrk:n kuluttua lainvoimaiseksi, ellei siitä valiteta. Kun valitetaan hoviin, saadaan lainvoimaiseen päätökseen lykkäystä hyvinkin vuoden verran.
Jos ei ole tehnyt esim. rikosta, josta on saanut tuomion, niin hoviin valitus ja edelleen korkeimpaan oikeuteen.
www.finlex.fi - sivuilta näette, että kumotaan niin hovin kuin käräjäoikeuden päätöksiä aivan solkenaan. Valitus on tehtävä aina, jos katsoo jotuneensa väärän tuomion kohteeksi.
Tuttavani oli aivan äskettäin hovioikedessa suullisessa istunnossa ja kun tuomio tuli, niin suurin osa käräjäoikeudessa tuomituista kulusta ja vahingonkorvauksista poistettiin. Samoin voidaan vankilatuomioita alentaan KäO:n tuomioista.