Auttakaa =o(

Voisivatko oireeni johtua diabeteksestä? Kaukonäköni on heikentynyt nopeasti, ja välillä maailma näyttää muutenkin jotenkin oudolta. On ikäänkuin hämärää, vaikka onkin ihan yhtä valoisaa kuin ennen, ja näkymä on jotenkin savuinen. Saan kamalan päänsäryn, jos joudun menemään esim. kauppaan ja katsomaan lähelle, kauas, lähelle...

Päähän on koskenut nyt jo monta päivää putkeen. Kipu ei ole kovaa, mutta omalla tavallaan hyvin lamaannuttavaa. Tuntuu, että voisin jopa menettää tajuntani. Pää tuntuu kireältä ja täydeltä, tunne on pahimmillaan päälaella ja kallonpohjassa. Välillä päässä käy sellainen outo aaltomainen tunne, että menetän itseni hallinnan, pää tuntuu toosi oudolta.

Väsyttää koko ajan. Nämä pelottavat oireet taas aiheuttavat paniikkikohtauksia ja ahdistusta, kun pelkään, että minulla on jokin vakava tauti, johon kuolen, ja lapseni jäävät ilman äitiä. Minulta on otettu laajat verikokeet, joissa ei näkynyt mitään. Verensokerikin oli normaali aamulla otetuissa kokeissa.

Voiko minulla silti olla diabetes, vaikka verensokerit olivat normaalit, eikä minulla ole ylimääräistä virtsaamisen tarvetta tai janoa? Janoa en ole koskaan tuntenut kunnolla, ja olenkin ollut aina tosi huono juomaan.

Nyt olen yrittänyt juoda riittävästi, liikkua paljon ja nukkua hyvin omaa oloani helpottaakseni, mutta se vain pahenee. Lääkärille en uskalla mennä, kun pelkään leimautuvani ihan vauhkoksi ja vainoharhaiseksi, jolloin minua ei ainakaan otettaisi tosissaan enää ikinä =o(. Odotan vain, että saan niin pahan kohtauksen, että pääsen suoraan ambulanssilla sairaalaan, tai että nämä oudot oireet yksin häviäisivät.

Olen niin peloissani ja yksin tämän asian kanssa, enkä enää tiedä, miten tässä jaksaa ja jatkaa eteenpäin...
185392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

voi olla vielä vakavampaa. Eli kyllä sinun pitää uskaltaa mennä lääkäriin ja aika pian eli suunnilleen heti.

Oireesi voivat johtua esim. alkavasta aivoverenvuodosta, jonka kanssa ei kyllä sovi leikkiä. Valititko lääkärillesi tuosta pääkivusta, koska onhan sinun lääkäriäkin tarvinnut tavata, jotta noita kokeita on saatu otettua?

Niin tai näin, pitkäaikainen pääkipu vaatii kuitenkin aina tutkimuksia ja kuvauksia, jne.
eli pois turha murhe siitä mitä muut ajattelevat.
Se ei nyt ole relevanttia. Ja saa sen ambulanssin tilata ennen kuin joku muu joutuu sen tilaamaan.

Pistähän asioihin liikettä:)

Äänestä
  • Lääkärimme on vähän sellainen, että:"Mikäs sinua vaivaa? Mitäs me nyt tehtäisiin?" Enhän minä tiedä, mitä pitäisi tehdä, tai sitä, mikä minua vaivaa! Olisin toivonut, että lääkäri olisi osannut auttaa...

    Äänestä

  • Oireita ilman diaknoosia kirjoitti:

    Lääkärimme on vähän sellainen, että:"Mikäs sinua vaivaa? Mitäs me nyt tehtäisiin?" Enhän minä tiedä, mitä pitäisi tehdä, tai sitä, mikä minua vaivaa! Olisin toivonut, että lääkäri olisi osannut auttaa...

    edelleen huolestuttaa tuo sinun pääsi tilanne.

    Minulta on kuollut aivoverenvuotoon sukulainen. Ja se tapahtui todella nopeasti. Tuollainen pääkipu, jota kuvaat ei edes ole normaalia ohimopäänsärkyä. Et myös kerro olevasi migreeniin taipuvainen. Aivoverenvuodossa on kyllä yleensä oireena myös tunnottomuutta ja osittaisia halvauksia toisella puolella kehoa tai kasvoja. Plus pahoinvointia. Mutta silloin tila on jo aika vakava.

    Mitä tuossa alhaalla puhutaan noista silmälasiasioista, on kyllä myös aivan totta. Samaa minunkin piti höpöttää, mutta se sitten unohtui. Mutta oireesi tuntuvat aika rankoilta (kuitenkin) ollakseen vain näöstä johtuvia, vaikka nekin voivat kyllä olla tosi hankalia.

    Minusta sinusta pitäisi ottaa aivokuva ja sitten tutkia nuo silmät ja muutakin, jos ei ala syytä löytymään. Erikoissairaanhoidon juttuja siis.

    Lääkärille vaan edelleen, sairaudet eivät yleensä poistu itsestään, kun on tultu tiettyyn pisteeseen. Ota toinen lääkäri, jos se nykyinen on toivoton tapaus:D

    Eikä mitään liikuntaa / urheilua saa tehdä kipeenä. Höh ja huh sun kanssas:)

    Äänestä

  • vaan kirjoitti:

    Niin mun piti vielä sanomani, että jos oireet kiusaavat, niin niille pitää hakea syy, koska vaiva voi olla vakavakin. Minulla se parani lasien vaihdolla, mutta se oli vain minun tilanteeni.
    Optikko näkee tietty sen, jos näkö on ihan persiillään, silmälääkäri on aina parempi jos vain on sellaiselle mahdollisuus mennä. Itse aloitin optikosta, koska se on niin halpa :o)

    Äänestä

  • vaan kirjoitti:

    edelleen huolestuttaa tuo sinun pääsi tilanne.

    Minulta on kuollut aivoverenvuotoon sukulainen. Ja se tapahtui todella nopeasti. Tuollainen pääkipu, jota kuvaat ei edes ole normaalia ohimopäänsärkyä. Et myös kerro olevasi migreeniin taipuvainen. Aivoverenvuodossa on kyllä yleensä oireena myös tunnottomuutta ja osittaisia halvauksia toisella puolella kehoa tai kasvoja. Plus pahoinvointia. Mutta silloin tila on jo aika vakava.

    Mitä tuossa alhaalla puhutaan noista silmälasiasioista, on kyllä myös aivan totta. Samaa minunkin piti höpöttää, mutta se sitten unohtui. Mutta oireesi tuntuvat aika rankoilta (kuitenkin) ollakseen vain näöstä johtuvia, vaikka nekin voivat kyllä olla tosi hankalia.

    Minusta sinusta pitäisi ottaa aivokuva ja sitten tutkia nuo silmät ja muutakin, jos ei ala syytä löytymään. Erikoissairaanhoidon juttuja siis.

    Lääkärille vaan edelleen, sairaudet eivät yleensä poistu itsestään, kun on tultu tiettyyn pisteeseen. Ota toinen lääkäri, jos se nykyinen on toivoton tapaus:D

    Eikä mitään liikuntaa / urheilua saa tehdä kipeenä. Höh ja huh sun kanssas:)

    Mummollani oli nuorena joko aivoverenvuoto tai joku muu juttu, josta toipui kyllä, ja itselläni on ollut veritulppa jalassa sitä ennen selittämättömiä verenpurkaumia jaloissa, joten toisaalta alttiutta vakavammillekin ongelmille olisi =o(.

    Voi ei... Kai sitä on huomenna yritettävä päästä lääkärille käymään, vaikka inhottaa mennä sinne "häiritsemään". Tunne päässä ei ole helpottanut, mutta toisaalta ei se pahentunutkaan, kun kävin jumpassa.

    Kun nyt mainitsit nuo tuntohäiriöt, niin minulla on ollut niitäkin, mutta jo pidemmän aikaa. Kasvot ovat olleet turran tuntuiset, jaloissa ja käsissä on ollut heikkoutta ja toisessa silmäluomessa on ollut jatkuva elohiiri jo monta viikkoa. Toispuoleisuutta en ole tuntemuksissa huomannut. Lääkäri laittoi nuo tuntohäiriöt paniikkihäiriön piikkiin kuten myös ajatuskatkokset, jolloin olen joutunut hakemaan joitakin tavallisia sanoja puhuessani. Mutta noita oireita on ollut jo useamman viikon, joten olisin kai kuollut jo, jos aivoissa olisi jotakin suurempaa vialla...

    Äänestä

Onhan joka paikkakunnalla terveyskeskus. Mene heti aamulla sinne enempää miettimättä. Diabetestä tuo ei ole.

Äänestä

Tämä voi kuullostaa mäntiltä neuvolta, mutta milloin olet tarkistuttanut näkösi viimeksi? Minulla oli paljon samankaltaisia oireita, ja syynä oli lopulta liian "vahvat" lasit. Olen likinäköinen, mutta jostain syystä liian vahvojen lasien aiheuttamat oireet pahenivat eritoten näyttöpäätetyössä.

Äänestä
  • Olen tarkistuttanut näköni pari kuukautta sitten, kun se äkisti huononi kaukonäön osalta. Huomasin vaan yks kaks, että en näe enää teiden nimiä kylteistä, ja jouduin siristelemään silmiäni TV:tä katsellessani. Hetkeksi näkö tuntui paranevan, mutta nyt tilanne on huonontunut entisestään.

    Tänään kävin parinkymmenen kilometrin päässä autolla, ja takaisin tullessa iski kamala tunne päähän ja silmien taa. Teki mieli sukea silmät, ja ajaminen oli todella vaikeaa. Nyt kotona istuin katsomatta oikeastaan mihinkään, ja olo hieman helpotti. Vieläkin kyllä koskee päähän, mutta ei enää niin kovaa.

    Näöntarkastus siis antoi uloksen, että kaukonäkö on vähän heikentynyt, mutta niin vähän, että laseja ei kuulemma tarvitse välttämättä hommata. Pitäisikö kuitenkin... Entäpä jos hommaan lasit, jotka kotiäidin budjetissa tuntuvat valtavan kalliilta, ja näkö yhä jatkaa heikkenemistään? Joudunko sitten ostamaan vähän ajan kuluttua uudet =o(?

    Ja sitten vielä sellainen, että näkeekö optikko, onko silmässä jotakin sellaista vialla, että silmälääkärillä käyminen olisi tarpeen? Sekä optikko, että lääkärini olivat sitä mieltä,että silmälääkärille ei ole syytä mennä.

    Kiitos kaikille avusta!

    Äänestä

  • Oireita ilman diaknoosia kirjoitti:

    Olen tarkistuttanut näköni pari kuukautta sitten, kun se äkisti huononi kaukonäön osalta. Huomasin vaan yks kaks, että en näe enää teiden nimiä kylteistä, ja jouduin siristelemään silmiäni TV:tä katsellessani. Hetkeksi näkö tuntui paranevan, mutta nyt tilanne on huonontunut entisestään.

    Tänään kävin parinkymmenen kilometrin päässä autolla, ja takaisin tullessa iski kamala tunne päähän ja silmien taa. Teki mieli sukea silmät, ja ajaminen oli todella vaikeaa. Nyt kotona istuin katsomatta oikeastaan mihinkään, ja olo hieman helpotti. Vieläkin kyllä koskee päähän, mutta ei enää niin kovaa.

    Näöntarkastus siis antoi uloksen, että kaukonäkö on vähän heikentynyt, mutta niin vähän, että laseja ei kuulemma tarvitse välttämättä hommata. Pitäisikö kuitenkin... Entäpä jos hommaan lasit, jotka kotiäidin budjetissa tuntuvat valtavan kalliilta, ja näkö yhä jatkaa heikkenemistään? Joudunko sitten ostamaan vähän ajan kuluttua uudet =o(?

    Ja sitten vielä sellainen, että näkeekö optikko, onko silmässä jotakin sellaista vialla, että silmälääkärillä käyminen olisi tarpeen? Sekä optikko, että lääkärini olivat sitä mieltä,että silmälääkärille ei ole syytä mennä.

    Kiitos kaikille avusta!

    Mulla D2 paljastui siten, että näkö huononi todella nopeasti kamalan huonoksi, muina oireina oli väsymys, väsymys...ja huonokuntoisuus muutenkin. Muita kuvaamiasi oireita ei ollut, joten kannattaa VAATIA lääkäriltä jatkotutkimuksia.

    Sinä tunnet itsesi ja normaalin olosi parhaiten, ei lääkäri. Jos tunnet huolta terveydestäsi, VAADI jatkotutkimuksia ja jos ei onnistu, tee ilmoitus lääkärin esimiehelle ja pyydä toista lääkäriä.

    Lääkäri on aina lääkäri, myös silmäasioissa.
    Optikko on ehkä jossain tapauksissa lähelle lääkäri mutta ei lääkäri. Asiantuntija kyllä, mutta usein (ainakin minun kohdallani) olleet kaupallisia hemmoja. Vaadi siis silmälääkärin tutkimus (kävin juuri itse ja kyllä rauhoittaa kummasti).

    Äänestä

  • d2 yhteydessä kirjoitti:

    Niin siis ennen hoitojen aloittamista eli ennen diagnoosia mulla huononi näkö tosi nopeasti.

    Sitten kun arvot saatiin kohdalleen, jäi 10v käytössä olleet rillit hyllyyn ja siellä ovat pysyneet jo reilut 4v

    :-)

    Äänestä

  • d2 yhteydessä kirjoitti:

    Mulla D2 paljastui siten, että näkö huononi todella nopeasti kamalan huonoksi, muina oireina oli väsymys, väsymys...ja huonokuntoisuus muutenkin. Muita kuvaamiasi oireita ei ollut, joten kannattaa VAATIA lääkäriltä jatkotutkimuksia.

    Sinä tunnet itsesi ja normaalin olosi parhaiten, ei lääkäri. Jos tunnet huolta terveydestäsi, VAADI jatkotutkimuksia ja jos ei onnistu, tee ilmoitus lääkärin esimiehelle ja pyydä toista lääkäriä.

    Lääkäri on aina lääkäri, myös silmäasioissa.
    Optikko on ehkä jossain tapauksissa lähelle lääkäri mutta ei lääkäri. Asiantuntija kyllä, mutta usein (ainakin minun kohdallani) olleet kaupallisia hemmoja. Vaadi siis silmälääkärin tutkimus (kävin juuri itse ja kyllä rauhoittaa kummasti).

    Harmittaa vaan "tuhlata" perheen yhteisiä rahoja lääkärikäyntiin, josta ei ehkä ole mainittavaa hyötyä. Lähetettä en tk:sta saa, sillä omalääkärini on katsonut silmälääkärille menon turhaksi. Korvalääkärille sentään saan lähetteen (pahentuneen tinnitukseni vuoksi), mutta sinnekin lienee viikkojen, ellei jopa kuukausien jonot.

    Äänestä

Huomasin tuolla jonkun pahoittaneen mielensä siitä, että tälle palstalle on tullut turhia, moniongelmaisia keskustelijoita. Minä voinen lukea itseni tuohon joukkoon, joten pyydän anteeksi, että vaivasin täälläkin ihmisten eloa. Juuri tältä minusta tuntuu kun lääkäriinkin menen, että olen turha ja tiellä, käytän turhuuteen yhteiskunnan vähiä resursseja =o(. Ja tiedänhän minä, että tämä purkaus oli täysin turha ja asiaton, lapsellinenkin, mutta en voi mitään, että olo alkaa olemaan toivoton, kun mistään ei saa oikeasti apua!!! Säälittää lapset, jos minulle sattuu jotakin, olen kuitenkin melko tärkeä heille. Muuten olisi vaan helpottavaa, kun sattuisi jotakin niin radikaalia, ettei tarvitsisi enää miettiä, mikä minulla on, onko se harmitonta vai tappavaa.

Kiitos teille asiallisille vastaajille vielä kerran.

Äänestä
  • Täällä liikkuu niin monenlaista tallaajaa, että älä sinä niistä välitä. Jos kirjoituksestasi joku pahoittaa mielensä, niin mielestäni siellä suunnalla on oltava aika isoja ongelmia. Meitä on moneen junaan.

    Huoli myös omasta itsestä kasvaa lasten myötä.
    Kolmen aivan ihanan tytön isänä tiedän sen hyvin.

    Äänestä

  • Keskustelua vartenhan nämä palstat ovat. Jos se jotakuta häiritsee, niin keksiköön muuta ajanvietettä. Sinulla on täysi oikeus kirjoittaa tänne!
    Toivottavasti vaivasi selviää eikä ole lopulta mitään vakavaa.

    Äänestä

voisi olla diet lemonade aspartame myrkytys

Äänestä

Mul On just sama asia kerro jos ootte löytäny tämmöseen apua.. onko Syy näössä tms..?

Äänestä
  • oireita on noin 90 silmissa paassa hermostossa aspartame nutrasweet Diet paljon tai kohtalaisesti kaytettyna on myrkkya

    Äänestä

Migreeniä on kahta eri tyyppiä: aurallinen (noin 15%), jossa kohtausta edeltävät esioireet eli aura (esimerkiksi näköhäiriöt ja väsymys) sekä auraton (noin 80-85 %), joka alkaa suoraan päänsäryllä ilman ensioireita. Migreenikohtauksille tunnettuja altistavia tekijöitä ovat esimerkiksi kirkas valo, uni-valverytmin häiriö, hypoglykemia (alhainen verensokeri), stressitilan muutos ja alkoholi.Kohtausta edeltäen voi esiintyä prodromaali- eli ennakko-oireita, kuten palelu, haukottelu, väsymys, makean himo tai luonteen muutos (esimerkiksi ärtyisyys, aggressiivisuus). Aurallisessa migreenissä esioireet eli aura (laajeneva näköhäiriö, kirkasreunainen värisevä näkökenttäpuutos, sahalaitainen harmaa tai kirkas alue, puutuminen, puheen häiriö, halvausoire) ilmaantuvat ennen kohtausta ja kestävät yleensä 5-60 minuuttia. Esivaiheen lopussa alkaa pulssin tahdissa sykkivä, toispuoleinen, kova tai vähintään kohtalainen päänsärky. Voimakas päänsärky voi aiheuttaa pahoinvointia ja oksentelua, ja estää yleensä normaalin toiminnan. Kohtaukseen liittyy usein myös valonarkuutta ja ääniherkkyyttä.

Auraton migreeni alkaa heti päänsäryllä, muuten oireet ovat samanlaiset. Kohtaus kestää neljästä tunnista kolmeen vuorokauteen. googlaa vaikka aurallinen migreeni tai auraton migreeni :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Oireita ilman diaknoosia kirjoitti:

Voisivatko oireeni johtua diabeteksestä? Kaukonäköni on heikentynyt nopeasti, ja välillä maailma näyttää muutenkin jotenkin oudolta. On ikäänkuin hämärää, vaikka onkin ihan yhtä valoisaa kuin ennen, ja näkymä on jotenkin savuinen. Saan kamalan päänsäryn, jos joudun menemään esim. kauppaan ja katsomaan lähelle, kauas, lähelle...

Päähän on koskenut nyt jo monta päivää putkeen. Kipu ei ole kovaa, mutta omalla tavallaan hyvin lamaannuttavaa. Tuntuu, että voisin jopa menettää tajuntani. Pää tuntuu kireältä ja täydeltä, tunne on pahimmillaan päälaella ja kallonpohjassa. Välillä päässä käy sellainen outo aaltomainen tunne, että menetän itseni hallinnan, pää tuntuu toosi oudolta.

Väsyttää koko ajan. Nämä pelottavat oireet taas aiheuttavat paniikkikohtauksia ja ahdistusta, kun pelkään, että minulla on jokin vakava tauti, johon kuolen, ja lapseni jäävät ilman äitiä. Minulta on otettu laajat verikokeet, joissa ei näkynyt mitään. Verensokerikin oli normaali aamulla otetuissa kokeissa.

Voiko minulla silti olla diabetes, vaikka verensokerit olivat normaalit, eikä minulla ole ylimääräistä virtsaamisen tarvetta tai janoa? Janoa en ole koskaan tuntenut kunnolla, ja olenkin ollut aina tosi huono juomaan.

Nyt olen yrittänyt juoda riittävästi, liikkua paljon ja nukkua hyvin omaa oloani helpottaakseni, mutta se vain pahenee. Lääkärille en uskalla mennä, kun pelkään leimautuvani ihan vauhkoksi ja vainoharhaiseksi, jolloin minua ei ainakaan otettaisi tosissaan enää ikinä =o(. Odotan vain, että saan niin pahan kohtauksen, että pääsen suoraan ambulanssilla sairaalaan, tai että nämä oudot oireet yksin häviäisivät.

Olen niin peloissani ja yksin tämän asian kanssa, enkä enää tiedä, miten tässä jaksaa ja jatkaa eteenpäin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu