olen kolmen pienen lapsen äiti, ja minulla on pää ilmiselvästi sekaisin..itsetunto on mennyt kiitos kotona vietettyjen vuosien, kun olen vain hoitanut lapsiani ja lopettanut itse elämisen.kotona miehelleni on aivan sama mitä teen, kiitosta en saa koskaan, vain haukkuja. Kuuden vuoden ajan vain negatiivista palautetta saaneena en uskalla itse enää tehdä mitään. Ystävyyssuhteita en osaa solmia, sillä ystäväni eivät kelpaa miehelleni,(uskonnollinen tausta, josta johtuen minun "normaalit" kristilliset ystäväni poikkeavat). Mieheni kyllä sanoo, että voisin mennä pois, jos haluaisin, mutta nykyään kotiovikin tuntuu niin raskaalta avata, etten pääse siitä ulos, saati lähtisi yksin jonnekkin. Mieheni ei halua viettää kanssani aikaansa, vaan minun pitäisi mennä yksin, mutten pysty/uskalla, sillä en usko myöskään mieheni pärjäävän lastensa kanssa, koska on "unohtanut" nämä ollessaan huoltovastuussa ennen.Jos lähtisin (jos olisi voimia) tietäisin maksavani kalliisti omasta ajastani kun mies haukkuisi taas minua pystyyn. Minä en enää jaksa. Viime yönä mietin oikeasti itsemurhaa, (suvussa monta itsari tapausta muutenkin) kun en löydä pois pääsyä tästä. Mieheni uhkasi soittaa kotiimme sosiaaliviraston, kun minun todellinen luonteeni on paljastunut nyt hänelle. Hänen mielestään minä olen se paha, (näin ajattelee, vaikka itkiessäni sanoi minun olevan vain herkkä..ja paskat)Mistä aloitan tämän vyyhden purkamisen? voiko joku neuvoa, olen aivan hukassa mitä tehdä nyt, tappaa itsensä (pääsisi helpolla) vai yrittääkö vielä olla vahva, ja tehdä jotain. Säälin lapsiani, kun kotona menee kaikki päin helvettiä. Otanko eron miehestäni, auttaisiko se? en tiedä. selventäkää joku minulle..
mitä tehdä?
pelottaa...
4364
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
vaikka ihan eri elämäntilanteissa ollaan.
Olen yksineläjä ja kärsinyt oikeastaan murrosikäisestä asti huonosta itsetunnosta ja sitä kautta masennuksesta. Olen vuosien pohdiskelujen jälkeen saanut varattua ajan psykologille ja toivon, että se auttaa ainakin alkuun omien ajatusten selvittelyssä. Jos aina miettii asioita yksin pienessä päässään (vaikka ystäviäkin olisi), niin totuus on, että ajatukset kiertävät vain kehää.
Jos olet niin poikki, ettet jaksa edes kotoa lähteä (yksin lähteminen on monille vaikeaa), niin kyllä tilanteesi jo todella on sellainen, että tarvitset ammattiapua.
Itseäni on jo piristänyt sekin, että tein sen ratkaisevan askeleen, että hain apua (terapia ei ole vielä alkanut). Hassua, että pöpiläreissustakin voi saada itsetunnon ainakin hetkellisesti kohoamaan.
Tottakai jatkat elämääsi! Sinulla on kolme lasta (ja jonkunlainen mieskin) ja olet korvaamaton heille. Etkö voisi lähteä lastesi kanssa johonkin ihmisten ilmoille? Lastenhoito ei ole mitään "vain lastenhoitoa", voit ilmoittaa ammatiksesi kotiäiti. Ei siinä mitään ihmeellistä ole ja jos joku niin ajattelee, niin väärässä on.
Jos päädyt hakemaan apua, niin varmasti ongelmasi otetaan enemmän kuin todesta. Oman elämäsi lisäksi elämäsi kannattelee kolmea muuta.
Itse olen 4 lapsen äiti, asumuseron I-vaihe käynnissä, mies oli (on edelleen) kova alkoholinkäyttäjä, aggressiivinen ja kova tuomitsemaan, arvostelemaan ja nälvimään. Noiden syiden takia lähdin yhteisestä kodista.Olin muuten kotiäiti 7 vuotta. Kaikki näytti menevän hyvin, olin kovin kiireinen, aloitin mm. opiskelun ja vaikka mitä. kunnes.. en enää päässyt aamulla sängystä ylös, töihin menosta puhumattakaan (osa-aikainen työpaikka) jonkun aikaa sitä kestin ja sitten menin lääkäriin, keskivaikea masennus, johon määrättiin lääkkeitä. en kuitenkaan niitä syönyt kuin viikon verran, pelkään lihomista enemmän kuin masennusta, ylipainoa jo on. Mies pommittaa tekstiviesteillä, välillä haluaa meidät takaisin, välillä vain v***ilee. Olen ihan hukassa. Nyt tunnen taas mustien aaltojen ryömivän ylitseni ja ajattelin ruveta syömään niitä lääkkeita, jospas se toisi avun. Mutta se, miksi vastasin viestiisi, on se, että sinun täytyy huoltaa ja hoitaa itseäsi, lapsesi todella tarvitsevat sinua. Ei ole häpeä hakea apua ja kukaan ei voi sinua auttaa jos et sitä hae. Itse olen menossa terapiaan aukomaan solmuja sydämessäni, jospa se auttaa :)
Tsemppiä
Olin suhteessa 5vuotta, josta ei ollut enää muuta tehtävissä kuin erota. Oltiin kummatkin masentuneita, eikä kaksi masentunutta ihmistä tee muuta ku paskaa toisille. Kaksin masennellessa aina kauheampi... Kummatki on niin katkeroituneita elämäänsä, että tekee toisenki olon vielä vaikeammaksi.
Sinun mies vaikuttaa olevan tosi ahdistunut ihminen, joka purkaa oloansa sinuun. Hän tietää, että olet haavoittuvainen ja hänellä tulee voitontunne, kun tietää että saa sulle vähintään yhtä surkean olon kuin mitä hänellä itsellänsä on. Hän pitää sinua otteessa ja selkä seinää vasten, koska on huomannut, että et uskalla pistää vastaan.
Jos et jaksa itsesi, niin eroa edes lastesi vuoksi. Ei niille voi tehdä mitenkään hyvää katsoa, kun isä tekee äidille pahan olon ja äidillä masentaa. Jo pienetki lapset vaistoaa asoita, vaikka niille ei mitään puhuiskaan! Yritä jaksaa, koska voin melkein vannoa että sun olo kohenee kun kukaan ei ole ahdistamassa sinua nurkkaan ja voit rauhassa laittaa lapset hoitoon ja ottaa taas omasta elämästä/työelämästa kiinni! Kyllä se siitä kun et vaan luovuta!
Sinun lapset on joskus itse isoja, niin et kai halua näyttää tuollasta parisuhteenmallia heille? Mikään tai kukaan ei voi kieltää sinua eroamasta! Muista se, että voit ihan itse päättää, haluatko olla siinä liitossa vai et!
Itse olen eronnut eikä lapsia ole.Olen lähtöisin alkoholistiperheestä jossa isäpuoli hallitsi kaikkea eli pelko on jäänyt muistoihini.Teini-iässä seurustelin väkivaltaisen miehen kanssa eli henkinen ja fyysinen väkivalta on tuttua.
Äitini teki 2-vuorotyötä,kulki vanhoissa vaatteissa ja yritti saada lapsille ruokaa.
Minusta silti kasvoi aikuinen ja vahva? nainen.
Et saa antaa miehesi alistaa itseäsi ja itsetuntoasi.Olet varmasti hyvä ihminen ja sinä osaat hallita elämäsi.Maentuneena tuntuu ettei ulospääsyä ole.Kyllä on.Hae apua jos et yksin jaksa.Lasten tekia on tärkeä nyt jaksaa ja ennenkaikkea itsesi takia.Sinä OLET TÄRKEÄ.
Taistelu henkeä ja sisua mistä meidät suomalaiset naiset tunnetaan.Lähde pois, eroa jos ja kun suhde noin ahdistaa.Olet ansainnut onnen jossain muualla.Rohkeasti avaa ovi ja astu tuntemattomaan koska kun vanha väistyy tilalle tulee aina jotain uutta.
Energiaa ja voimia sinulle.