Meidän

uusio-isänpäivänä

Lapseni isä katosi kuvioista jo vuonna -98. Itse lähdin. Hän piti vielä hetken yhteyttä lapseemme, mutta kun pappi sanoi aamen hänelle ja uudelle vaimollensa. Hän unohti lapsemme kokonaan. Ei tule kuin joulukortti ja siihenkään hän ei kirjoita isä vaan oman nimensä. Lapselleni en opettanut, että isää pitää inhota. Koskaan en hänen kuullen isäänsä moittinut. Olisin halunnut, että he tapaisivat toisiaan. Joka vuosi lähetän kuvan hänelle lapsestansa, mitään ei kuulu takaisin. Aluksi lapseni piirsi isänpäiväksi kortin, mutta muöhemmin hän ei enää halunnut. Isä oli hylännyt hänet hän sanoi.

Löysin uuden elämänkumppanin ja pian lapseni pyysi, että hän saa sanoa häntä isäksi. Aluksi se tuntui hyvinkin oudolta, mutta nyt siihen on jo tottunut. Hän on se joka on ollut lapseni kasvattaja. Hän on siis lapseni uusio-isä ja on ehdottomasti ansainnut isänpäivän ja saa myös sen.Heillä on erittäin hyvä suhde ja oudompi ei edes tiedä, että hän ei ole biologinen isä.

Hyvää isänpäivää kaikille isille, myös lapseni isälle.

1

524

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • teille!

      Jostain luinkin kommentin,
      ettei siittäjä ja kasvattaja ole aina sama henkilö.
      Mutta isänä (tai sen roolissa) voi molemmat toimia,
      joko huonosti tai erittäin hyvin!

      Ei se veriside aina mitään sano...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      73
      1213
    2. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      81
      1109
    3. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1075
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      945
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      898
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      60
      844
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      73
      714
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      672
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      652
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      632
    11. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      537
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      90
      520
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      36
      485
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      480
    16. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      109
      470
    17. 43
      457
    18. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      19
      426
    19. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      38
      425
    20. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    Aihe