Meidän

Lapseni isä katosi kuvioista jo vuonna -98. Itse lähdin. Hän piti vielä hetken yhteyttä lapseemme, mutta kun pappi sanoi aamen hänelle ja uudelle vaimollensa. Hän unohti lapsemme kokonaan. Ei tule kuin joulukortti ja siihenkään hän ei kirjoita isä vaan oman nimensä. Lapselleni en opettanut, että isää pitää inhota. Koskaan en hänen kuullen isäänsä moittinut. Olisin halunnut, että he tapaisivat toisiaan. Joka vuosi lähetän kuvan hänelle lapsestansa, mitään ei kuulu takaisin. Aluksi lapseni piirsi isänpäiväksi kortin, mutta muöhemmin hän ei enää halunnut. Isä oli hylännyt hänet hän sanoi.

Löysin uuden elämänkumppanin ja pian lapseni pyysi, että hän saa sanoa häntä isäksi. Aluksi se tuntui hyvinkin oudolta, mutta nyt siihen on jo tottunut. Hän on se joka on ollut lapseni kasvattaja. Hän on siis lapseni uusio-isä ja on ehdottomasti ansainnut isänpäivän ja saa myös sen.Heillä on erittäin hyvä suhde ja oudompi ei edes tiedä, että hän ei ole biologinen isä.

Hyvää isänpäivää kaikille isille, myös lapseni isälle.