Onkohan mulla anoreksia?
Olen 170cm ja painan 49kg. Olen liiiiiihava! Olen ollut maanantaista asti syömättä mitään,no ehkä leivän päivässä, JA ahmin koulun jälkeen suklaata niin että sen jälkeen kaduttaa. Haluan laihtua 44:n kiloon! Miten mahdollista? Onko edes? Harrastan liikuntaa päivittäin 1-3h kerrallaan,niin että hikoilen! Kouluni terveydenhoitaja on huomauttanut monesti syömisestäni. HÄN ON KAUHEA, en kerro omista asioistani hänelle yhytään mitään,sillä hän juoruaa! Haluaisin saada huomiota. Kun menen koulussa ruokailemaan, kaikki tuijottavat kun otan lautaselleni vain vähän ruokaa,ja en syö sitä. Alan täristä kun menen ruokalaan,ja en voi olla paikallani,mistä johtuu? AUTTAKAA MINUA KILTIT, olen 14vuotta.
Olen 170cm ja painan 49kg. Olen liiiiiihava! Olen ollut maanantaista asti syömättä mitään,no ehkä leivän päivässä, JA ahmin koulun jälkeen suklaata niin että sen jälkeen kaduttaa. Haluan laihtua 44:n kiloon! Miten mahdollista? Onko edes? Harrastan liikuntaa päivittäin 1-3h kerrallaan,niin että hikoilen! Kouluni terveydenhoitaja on huomauttanut monesti syömisestäni. HÄN ON KAUHEA, en kerro omista asioistani hänelle yhytään mitään,sillä hän juoruaa! Haluaisin saada huomiota. Kun menen koulussa ruokailemaan, kaikki tuijottavat kun otan lautaselleni vain vähän ruokaa,ja en syö sitä. Alan täristä kun menen ruokalaan,ja en voi olla paikallani,mistä johtuu? AUTTAKAA MINUA KILTIT, olen 14vuotta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kerro missäpäin asut niin voin kertoo paikkoja mihin kannattaa mennä. Ja tiiän yhen tosi hyvän lääkärin/terapeutin joka voi auttaa, jos asut lähellä. Nimittäin ittekkin parannuin kun kävin siellä.
Siis silmä käteen nyt tyttö hyvä! Mittojesi mukaan olet jo alipainoinen! ja haluat siis laihtua? Etkö tosiaan löydä helpompaa tapaa kiduttaa itseäsi!!? Et ansaitse kehoasi!
Nii-i, ei tuosta parane enää laihtua. Jos pudotat vielä painoasi, tulet vain huonomman näköiseksi. Näet vain itsesi lihavana, mutta todellisuudessa olet laiha.
noh... jos oot noin pitkä ja kevyt ei mielestäni ole terveellistä laihduttaa enempää... olen katsellut vierestä ku läheinen ystäväni sairasti anoreksian..ja joutuikin loppupeleissä sairaalaan.. kannattaa vaan miettiä että onko nättiä jpos luut näkyy.. eikä minkäänlaisia muotoja kehity... katsoppa seuraavalla kerralla peilistä että oletko oikeesti liha... se on vaan sellainen kuvitelma joka tulee usein 14 vuotiaille tytöillä... kannattaa mennä jollekkin yksitytiselle terapeutille juttelemaan.. niistä on luultavammin enemmän apua kun kouluterkkarista .. :)
Kuule, näen itteni sun tilanteessa.
Itse olin kesällä 45/163. Itelläni alkoi syömishäiriöt kun olin 11-v eli 7 vuotta sitten.
Vuosien varrella olen oppinut jotain.
Suklaa, jäätelö jne antaa hetkellisen hyvän olon tunteen; mässäilin niitä kerralla katumispisteeseen asti. Nautinnon tunne ei kestäny pitkään.
Huomiota hain väärällä tavalla ja oma itsetuntonikin alkoi perustua ulkoiseen. Kaipasin katseita ihmisiltä, varsinkin pojilta, ja tarvitsin tuntea itseni kauniiksi, jotta pystyin hyväksymään itteni.
Olin vuosia puhumatta asiasta kenellekään, kunnes vasta viime kesänä kerroin äidilleni, ja siitä paraneminen alkoikin. Myönsin itelleni, että en ole täysin terve ja että olen sairastunut anoreksiaan jo vuosia sitten.
Sitä en tosin hyväksynyt, että sairaus saisi pilata elämäni. Vajosin siihen pisteeseen asti, ettei elämässä ollut enää iloa. Ystävät, harrastukset, elämän ilo, terve ajattelu, huumorintaju jne kaikki katos. Sillon päätin että nythän se loppu, mähän en anna sairauden voittaa ja pilata elämää.
Siitä alko parantuminen, kun pakotin itteni syömään vaikka kädet tärisi ja tuntu psyykkisesti tosi raskaalta. Vaikka söin, täytyi päästä kuluttamaan. Mutta se alko vähitellen ja pikkuhiljaa, sentään pystyin syömään. Ekat kuukaudet oli vaikeat, silti ajatukset piti vankinaan ja syöminen tuntui vaikealta ja elämä oli urheilupainotteista. Näin unta herkuista, aamulla heräsin miettimään mitä syön, en voi syödä, illalla ahdistuneena mietin miten jaksan seuraavan päivän.
Tilannetta pahensi äidin suunnalta tuleva syyllistäminen, ihmisten ymmärtämättömyys ja koko tilanteen uskomaton ahdistus.
Se mikä mua auttoi tilanteissa oli se, että huusin ja itkin Jumalalle etten jaksa enää. En halua elää jos elämä on tällasta.. ja siinä sain avun! Sain selittämättömän ilon sisältäpäin ja tunsin miten joku eheytti mua, tajusin myös, ettei oma arvoni perustu ulkoiseen ja mullahan on kaikki oikeus ja etu nauttia elämästä ja ruoasta ja rakastaa itteäni. Kun olen oppinut rakastaa itteäni ja hyväksymään itteni sellasena kun olen (ihmisenä, en ulkonäkönä), olen kykenevä rakastaa muita.
Silti vain muutamassa kuukaudessa olen nyt päässyt jaloille, saanut ELÄMÄN takasin, ilon, huumorintajun, ystäviä, paremman suhteen poikaystävään ja terveen ajattelutavan takaisin.. KIITOS JUMALALLE!!!!!!!! :)
Kesästä olen lihonut nyt yli 10kg. Muutama ekstra kilo sitä paitsi tuntuu kivemmalta penkillä istuessa, ei heti häntäluu ala jomottaa :D Kumma miten paljon itsetunto kohonnut Jumalan läsnäolossa ollessa ja salliessani itteni herkutella siten, etten edes ajattele miten sen voisin päästä kuluttaa.
Tosi asiaksi olen vaan todennut sen, että kun tarpeeksi pohjalle vajoaa, sieltä vain Jumala voi nostaa.