kun on paljon asiaa muttei ketään jolle kertoa. Sekin on ärsyttävää kun on joku jolle kertoa muttei tämä ymmärrä tai häntä ei kiinnosta. Turhauttavinta varmaan on kun niille asioille joita haluaisi kertoa ei ole olemassa sanoja. Se tekee jotenkin haikealla tavalla kipeää kun tietää että tällä tasolla tulee ikuisesti olemaan yksin. Niinhän se on että tämä asia pitää vain hyväksyä. Tällainen yksinäisyyden muoto on loputon pimeys, välillä se hellii, välillä se kiduttaa. Ehkä minä kuolen jo huomenna. Ette tiedäkään miten minä kaipaan kuoleman turvaa. Nyt on pakko kuunnella jotain herkkismusaa. Riehunut koko päivän kofeiinihöyryissä, tuskallisten inspisten kourissa. Voisi vähän jo rauhoittua.. Hyvää iltaa kaikille yksinäisille!
Se on ärsyttävää
Malice
221283
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
yksinäistä? Itse koen sen myös hyvin voimakkaana välistä. Olen mensalainen, toisinajattelija, vapaa sielu. Nainen, joka kulkee omia polkujaan! Toki minulla on onni, että minulla on samanhenkinen ihminen vierelläni, jolla samankaltainen ajatus-, ja arvomaailma, omine intresseineen, tahtoine ja haluineen. Kuitenkin vähässä ne ihmiset, joiden kanssa samalla aaltopituudella. Silti olen tyytyväinen elämääni ja aika ajoin koen jopa onnellisuuden tunteita :)!
vaikkakaan en tunne mitenkään huipulla olevani vaan maailman alimmassa kivenkolosessa. Kannattaa arvostaa tosiaan sitä henkilöä jonka olet löytänyt. Ilman on tosi kurjaa, kun ei edes tiedä tuleeko koskaan löytämään etsimäänsä. Onhan ihmisiä aivan riittävästi, valikoimaa riittää, mutta aika ja voimavarat ovat rajalliset. Olen minäkin toisinaan onnellinen, paitsi näin itsemurhaa miettiessä ei ole ilo ylimmillään.
DD. Osittain tämä yksinäisyys on omaa syytäni. Vetäydyin kuoreeni koska todellisuutta oli niin vaikea kestää. Päähäni on pinttynyt ajatus että kaikki haluavat minulle pahaa, eikä tuota pinttymää onnistu järkeillä pois. Kuolema-ajatuksista vielä sen verran että masennus on kokolailla tappava sairaus kun se riistäytyy käsistä.
olla aivan varma. Toisaalta taasen maailma on kova, julma ja osittain kylmäkin paikka, jossa suurimman osan tekoja ja toimintaa ohjaa oman mielihyvä itsekäs tavoittelu, muista välittämättä. Ellet itse huolehdi omasta itsestäsi ja hyvinvoinnistasi, ei sitä tee kukaan muukaan puolestasi. Enää ei kovinkaan paljon löydy sitä yhteishenkeä, lämminhenkisyyttä, eikä kanssaihmisistämme välittämistä ... maailma on minä-, ja suorituskeskeinen ... ja raha on noussut jumalaksi! Sille kumarretaan. Normaaleista elämään liittyvistä asioista, kuten vanhuudesta ja kuolemasta on tullut tabu, joka suljetaan sairaalan kylmien, steriilien tilojen sisäpuolelle ... ilmankos vanhusten itsemurhatilastot ovat nousseet hälyttävän korkealle.
Täälläkin taitaa olla aika monta jotka eivät todellakaan haluaa pahaa sinulle... :)
Aika monet haluavat. Ihmiset vain käyttävät toisiaan hyväksi. Tämän maailman meno saa minut pahoinvoimaan. Minä olen varmaankin sellainen ihminen joka kuolee itsemurhan kautta ennemmin tai myöhemmin. Ei itsemurhallekaan tarvitse niin kummoisia syitä olla. Minun pitäisi päästä vain jonnekin hihhulipiireihin pyörimään. Se on inhottava tunne kun identiteetti hajoaa kuin lattiaan heitetty lasi. Tipahtaa elämältä pohja pois kun minuus särkyy. Taidan mennä nukkumaan. Hyvää yötä kaikille ja kauniita unia! :)
varustettu ihminen on vahva, jonka identiteettiä eivät ulkoiset tekijät pysty myöskään muokkaamaan tai särkemään. Ihmisen pitää saada olla vapaasti juuri sellainen, kuin on, ehdoitta. Toki aina ei ymmärrettävästi pidä olla niin (jotkut sairaudet, joiden kautta ihminen tuhoisa myös kanssaihmisilleen). Eihän se, ettei muut pysy sinun ajatuksen-, tai järjenjuoksusi mukana ole sinun ongelmasi! Ok, se rajoittaa tietyllä tapaa sosiaalista elämää, kuitenkaan se ei ole huonokaan juttu ... ei ihminen tarvitse montaa ystävää, ei ainakaan todellista, aitoa ja vilpitöntä ystävyyttä (tietysti se yksi ainoa olisi parempi, kuin monta), eikä varsinkaan niitä pinnallisia ihmissuhteita (vain itsestään epävarmat ihmiset, joilla omanarvontunto alhaalla tarvitsevat pönkitystä ulkoisten tekijöiden kautta suhteessa omaan identiteettiinsä).
Oletko miettinyt syytä yksinäisyyteesi ja miksi se noin pahaksi on mennyt, että mietit jo sitä kuolemaa?
Onneksi täältä löysin kuitenkin yhden henkilön, jolle voin kertoa ihan kaiken itsestäni ja mitä tahansa asioita. Varmasti sinullekin löytyy jostain (ehkä täältä) sellainen ihminen. Aika mielenkiintoista tekstiä. Mitä sellaiset asiat voisivatkaan olla, joille ei löydy edes sanoja? Kiitos ja hyvää yötä sinullekin!
Aika väsynyt olen vain etsimään. Ei ole tullut vastaan vielä ainuttakaan hengenheimolaista. Ehkei niitä ole olemassakaan? Aika musertavaa, kuin olisin lajini ainut yksilö. Vaikea nyt sanoin niitä asioita sanoa ;) Ne ovat musiikissa ja kuvissa, tuntemuksissa, se on aivan toisenlainen maailma, jonkinlainen virtaus. Ei sitä pysty selittämään. Pää on täynnä asioita jotka haluavat tulla kerrotuiksi ja ymmärretyiksi, ja sitten ei tiedä miten kertoa. Olen todella turhautunut välillä.. mutta ei kai sitä voi kuin sietää..
selittää :)! Ne tuntemukset ... "sanat" saavat muodon pääsi sisällä, luovuudessasi. Maalauksessa, taiteiden eri muodoissa, etc. Otetaan esimerkki vaikkapa jostain maalauksesta, joka saa sinun sisimmässäsi aikaan lähes katarsikseen johtavan olotilan ... ei sinun tarvitsekaan sitä selittää sanoin kellekään, ne asiat TUNNETAAN, ja jotka tulevat myöhemmin esille esim. luovien taitojesi kautta ... ymmärrätkö :)?
Minusta tuntuu etten voi kunnolla kommunikoida sanoin. Se pitäisi tehdä piirtämällä kuva tai soittamalla jotain musiikkia, mutta siten viesti ei mene perille. Vastapuoli ei näe pääni sisälle eikä ymmärrä mitä yritän sanoa. Joskus jotkin asiat saavat minut innostumaan, olen aivan hysteerinen onnessani ja innossani. Sitten kun yritän kertoa mikä niin hyvän olon saa aikaan sitä ei ymmärretä. Ja jostain syystä minulla on tarve selittää itseäni muille. Tai ajatuksiani, kuvia päässäni, haluan että muutkin näkevät ne. Tai oikeastaan tuntuu että kuvat haluavat tulla nähdyiksi, eikä minulla tässä prosessissa ole osaa eikä arpaa. Olen vain "instrumentti" jota joku toinen soittelee. Luovaa hulluutta, mitä lie.
Ja minä haluaisin tuntea sellaista henkistä yhteyttä, todellista yhteyttä toiseen ihmiseen. En mitään pinnallista. Se ei riitä. Se vain hajottaa minua sisältäpäin. Sellaisissa pinnallisissa ihmissuhteissa minun persoonani hetkellisesti kuolee, siltä se tuntuu. Etsin jotain, enkä ole aivan varma edes mitä. Jotakuta tiettyä henkilöä varmaankin. Mutta minä en tiedä etsiikö kukaan minua, jotenkin en usko että etsii.
vai jumalattoman nero :)! Hulluus ja nerous vain kulkevat käsi kädessä, siksi elämä tuntuu välillä todella rankalta. Ajatuksia on hirvittävä määrä päässä ja ne pitäisi saada vielä järjestykseen, sekä luoda niistä jotain. Helpommin sanottu, kuin tehty.
Tiedätkö! Minä ymmärrän erittäin hyvin mitä ajat takaa, kuitenkin minusta tuntuu, että maailmassa on varmasti muitakin, ketkä ymmärtävät ... tuskin olen ainoa. Mieheni lisäksi minulla on myös yksi erittäin hyvä ystävä (myös miespuolinen), jonka kanssa voi jakaa ajatuksia, pohdiskella henkisiä asioita syvällisesti ... muista, että myös hiljaisuudesta saa voimaa, sitä pitää vain oppia kuuntelemaan!
päästä toisten pään sisälle katselemaan miltä siellä näyttää. Koen asioita todella voimakkaasti ja toisinaan taas turrun täysin(masis). Esimerkiksi musiikkia kuunnellessa mieleeni avautuu näkymiä, henkilöitä, olentoja, saatan edetä hurjaa vauhtia, kuvia vain vilisee ja se on ihana tunne :) Elinikäni ei riittäisi siihen että piirtäisin yhden kappaleen asiat ulos päästäni.
Haluaisin niin tietää miten muut ihmiset tuntevat. Ihan miltä aivan tavalliset tuntemukset tuntuvat, tunnenko erilailla vai tuntevatko kaikki samalla tavalla. Ärsyttävää kun monille tunteille ja tuntemuksille ei ole sanoja! Viime yönäkin näin pelottavan unen, elokuvan itseasiassa. Yhdessäkin kohtaa unta näin itseni kopion, tai ei se ollut edes kopio vaan minä. Vieläkin karvat nousevat pystyyn kun muistelen millaista oli katsoa itseäni silmiin. Muuten se oli täydelleen kuten minä, oikea silmä vain oli musta. Ihmeellisiä tuntemuksia tosiaan. Vielä kun se toinen yritti suudella minua. Siinä vaiheessa juoksin ja lujaa. Tuo toinen minä liittynee tuntemukseen että sisälläni on hyvä ja paha minä. Siellä ne sitten tappelevat, koko ajan toistensa kurkuissa kiinni. Nyt toinen puoliskoni sitten näyttäytyi.
Mistähän minä saisin henkilön joka ymmärtää ja jota minäkin ymmärrän. Etsimällä etsiminenkin tuntuu joltain työhaastattelulta. Jospa se vielä joskus vastaan tulee :)
Aika usein sitä on selittänyt jotain ja vastapuoli on hetken hiljaisuuden jälkeen vaihtanut aihetta, tai joskus jopa nauranut... Taidan nähdä maailman aika erilailla kuin ihmiset lähettyvillä. Aina välillä ( tai no useinkin ) se hämää paljon kun ei voi keskustella jostain ajatuksesta tai asioista...
niin tuttua *huokaa*
Minulla ei ole ketään kelle voisin kertoa mistään omista asioistani. Ei ystäviä, ei ketään. On joitakin kavereita, muttei sellaisia joille voisi uskoutua. Olen aivan yksin. Juttelin chatissä yhden mukavan tuntuisen miehen kanssa, tunnettiin jo lapsuudesta ennestään, vaihdettiin mailiosotteita ja kirjoteltiin, ja luulin saaneeni hänestä "ystävän". Nyt hänkin on lopettanut yhteydenpidon. Mitään ei ole kuulunut moneen päivään. Tapasin hänet "sattumalta" chatissä uudestaan tänään, eikä hän paljoa minulle siellä puhunut, vaikka tunnisti minut. Itken melko usein, koska en saa kerrottua asioistani kellekkään, ja jotenkin tunteitaan pitää purkaa. En tiedä löytyykö tähän ratkaisua ikinä. Ehkä minun pitää vain tottua olemaan yksin.
Ei kai siihenkään kannata liikaa tottua. Minä voisin vaikka kirjoitella kanssasi, jos annat sähköpostiosoitteesi.
..tottua.. tuntuu vaan välillä niin raskaalta tämä elämä.. ootko sinä mies vai nainen..?
Mies..
..ilomielin kirjoittaa mulle. osoitteeni on [email protected].. olisi todella mukava jutella jonkun kanssa, joka oikeasti haluaa kuunnella.
Asia selvä. Mä pistän lähiaikoina sulle postia :)
unleashed. kiitos paljon. :)