ST1 ala-arvoinen

"palvelu"

Kävinpä viime torstaina tankkaamassa ST1-asemalla. Rahaa ei ollut kuin 10€, mutta töihin oli päästävä. Kuinkas ollakaan, automaatti oli rikki ja laiska asemanhoitaja jättänyt mittarin huputtamatta ja tiedotteet viasta laittamatta, joten sinne meni koko kymppi.

Soitin sitten samantien asiakaspalveluun ja pyysin asemanhoitajaa tulemaan antamaan joko kymppini takaisin tai saamatta jääneet polttoaineet, näin toimittiin aikoinaan JETillä vastaavassa tapauksessa. Vaan eivät suostuneet, se että matkani katkesi, oli asiakaspalvelun mielestä aivan sama, ei ole heidän ongelmansa.

Nyt kun vihdoinkin sain ilmoitettua heille suomalaisen tilin numeron (Osuuspankki), jonne rahat on helppo/edullinen/nopea maksaa niin torvelot ovat vittuillakseen maksaneet sen rahan jonkun helv..tin Nordean tilitä, mikä tarkoittaa taas parin päivän ylimääräistä viivettä. Olisivat voineet ilmoittaa maksavansa ainoastaan Nordean tililtä, niin olisin sellaisen käynyt heti kättelyssä avaamassa, mutta sekös paskaakaan heitä liikuttaa.

Lain mukaan myyjäosapuolen on palautettava rahat asiakkaalle välittömästi kaupan purkautuessa, oli syy sitten tekninen vika tai joku muu. Näin ei kuitenkaan toimi ST1, vaan vitkuttelee maksujen kanssa, asiakkaan ongelmat eivät heitä kiinnosta. Paskinta "palvelua" jota olen pitkään aikaan saanut...

Harmittaa oikein, kun sattuneesta syystä on vähän heikko rahatilanne juuri nyt, muuten olisi voinut antaa koko asian olla ja olisi säästynyt kosolti aikaa ja vaivaa. Tekisi mieli käydä syöttämässä se 10€ vallitsevan rahoituskoron kera pääjohtajan kurkkuun!!!

10

1582

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Auto--Antero

      Ja vetänyt hinausköydellä mittarin irti jalustalta.
      Oppisivat kusipäät, että asiakas on AINA oikeassa!

    • pelleltä

      Onkoha sinulta loppumassa valittamisen aiheet. Tilille rahan maksaminen on ok, joten siitä on turha valittaa ja pankkiviive on ihan kaikissa pankkitoiminnoissa. Vai olisiko st1 pitänyt avata uusi tili takiasi sinun pankkiin. Ja jos ihmisen elämä on 10 eurosta kiinni, niin olet joka tapauksessa konkurssissa. KAnnattaa lopettaa autoilu.

      • "Pelle"

        Eiköhän sitä valittamisen aihetta nuorelle miehelle ehdi vielä pitkän elämän aikana tulla, joten älähän huolehdi siitä asiasta.

        Tilille maksaminen voi olla sinulle OK, muttei minulle. Kuten sanoin, tarvitsin rahan peruuntuneesta kaupasta heti, en kahden pankkipäivän kuluttua. Siihen minulla pitäisi olla laillinen oikeuskin.

        Ja kuten sanoin, olisin voinut avata itse Nordeaan tilin, mikäli heillä ei ole Osuuspankin tiliä, mitä tosin suuresti ihmettelen tuon kokoluokan firmasta.

        Tjaah, joutunen ilmeisesti käymään kirjanpitäjällä, sillä tietoni tulevasta osingonjaosta on ilmeisesti virheellinen, jos kerran konkurssi on tulossa. Tarvitsen siihenkin autoa, joten en voi lopettaa autoilua.


      • paas
        "Pelle" kirjoitti:

        Eiköhän sitä valittamisen aihetta nuorelle miehelle ehdi vielä pitkän elämän aikana tulla, joten älähän huolehdi siitä asiasta.

        Tilille maksaminen voi olla sinulle OK, muttei minulle. Kuten sanoin, tarvitsin rahan peruuntuneesta kaupasta heti, en kahden pankkipäivän kuluttua. Siihen minulla pitäisi olla laillinen oikeuskin.

        Ja kuten sanoin, olisin voinut avata itse Nordeaan tilin, mikäli heillä ei ole Osuuspankin tiliä, mitä tosin suuresti ihmettelen tuon kokoluokan firmasta.

        Tjaah, joutunen ilmeisesti käymään kirjanpitäjällä, sillä tietoni tulevasta osingonjaosta on ilmeisesti virheellinen, jos kerran konkurssi on tulossa. Tarvitsen siihenkin autoa, joten en voi lopettaa autoilua.

        vedä ittes hirtee....on pienestä kiinni!


    • 3==0

      Kohta vuosi sitten tankkasin autooni reilun 100 litraa ja sen jälkeen huomasin hinnan olevan kalliimpi kuin mitä tienvarsi tolpassa oli..no soitto numeroon ja kertomaan että väärä hinta mittarilla.
      Puhelimessa otti tilinumeron ja kertoi maksavansa erotuksen tilille..menee pari viikkoa..jep reilun 10 kk mennyt mutta siirryimpä tankkaamaan muualle..
      On se kumma jos 40-50 tonnia vuodessa ajava asiakas eii kiinosta sen vertaa että soittaa ja kertoo viasta ja ei sitten perkele tule sitä hyvitystä..no enpä ole asiassa hävinnyt vaan veikkaan myyjän hävinneen pitkän sentin tässä hommassa..

      • Peketsu

        Itse tankkasin kesäkuussa autoni (vw polo) 45 litran tankkiin jetiltä 55 litraa bensaa. Jet ei myöntänyt vikaa ja väitti että mittariin oli jäänyt vanha lukema tai jotain. Vaadin 10 litran hyvitystä Jetiltä, mutta eivät luvanneet ja jos en olisi maksanut he uhkasivat laittaa perinnän päälle ja luottotietoihin olisi tullut piakkoin merkintä, ei siinä auttanut muuta kuin maksaa. En ole sen jälkeen Jetiltä tankannut, vaan viereiseltä Nesteeltä, jossa bensa tosin on aina vähän kalliimpaa, mutta enpähän syydä rahojani amerikkalaisille huijareille!


    • Automiäs

      JET:llä aikoinaan mulla meni 50 mk automaattiin joka oli viallinen.

      No asemalta löytyi kaavake jolla voi vaatia rahojaan takaisin, siinä oli myös kohta jossa oli haluttu korvaus.

      Noo kirjottelin siihen liirumilaarumia, että joku tärkeä tapaaminen ja nyt tarvitsee lainata jostain rahaa, että pääsee perille ja haluttu korvaus summa 100 mk.

      Ei siinä mitään viikko meni ja 100 mk kilahti tilille. Sieen myöhemmin tosin laitoin boikottiin JET:n kun seuraavassa autossani ilmeni käyntihäiriöitä JET bensalla.

    • Jos siis kymppisi meni sinne koneeseen mutta automaatti oli rikki, niin mitä sillä kympillä olisit siinä tehnyt? Et olisi kuitenkaan polttoainetta saanut.

      Seuraavalla asemalla voi joka tapauksessa maksaa luottokortilla (Suomessa ei American Express käy automaatteihin) tai kotimaisella pankkikortilla, joten yhden kympin merkitys on olematon.

      En ole käteistä rahaa käyttänyt ainakaan vuosikymmeneen enkä edes tunnistaisi näitä euroseteleitä. Ihminen on jo käynyt kuussakin, miksi siis kanniskella mukanaan lumppupaperisia värillisiä lappuja osoittamassa maksukykyä?

      Kesällä tuli kotiin American Expressin Platinum -kortin tarjous. Vain kutsutuille. Otin tietysti heti. Tämän kanssa maksaessa ei tarvitse työntää kympin lappuja rikkinäiseen automaattiin.


      Master Eq

    • Aikoinaan

      samanlainen tilanne.Otti sen pannuun että täräytin,vetokoukulla bensamittariin siihen hajos koko paska.Toinen mikä nykyaikana vaivaa jakelumittareita on kun,ne ei malta putsata kortin lukupäätä.Aina tulee teksti kortti viallinen,vaikka on uusi kortti perk...

    • ota yhteyttä

      Ilmoita kyseisen "asiakaspalvelijan" toiminnasta hänen pomolleen tai jos sitä ei löydy niin joko kysyt tai otat yhteyttä vielä isompaan pomoon. Asiakaspalvelija ei saa olla tyly. Toivottavasti itse käyttäydyit asiallisesti häntä kohtaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Duunarit hylkäsivät vasemmistoliiton, siitä tuli feministinaisten puolue

      Pääluottamusmies Jari Myllykoski liittyi vasemmistoliittoon, koska se oli duunarien puolue. Sitä samaa puoluetta ei enää
      Maailman menoa
      233
      5307
    2. Olen väsynyt tähän

      En osaa lopettaa ja koen huonoa omaatuntoa tästä. Kaikki on muutenkin turhaa ja tekemisesi sattuvat. Tunteita on vain hy
      Ikävä
      46
      5180
    3. Oppiiko vasemmistolaiset valehtelun jo kotonaan?

      Sillä vasemmistolaiset/äärivasemmistolaiset valehtelee ja keksii asioita omasta päästään todella paljon. Esim. joku vas
      Maailman menoa
      220
      2854
    4. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      145
      2430
    5. Olenko mies sinun mielestä outo?

      Saat vastata rehellisesti.
      Ikävä
      65
      2032
    6. Millasia unelmia sulla on?

      onko unelmia...?
      Ikävä
      70
      1840
    7. Miten usein toivot

      Tai olet toivonut että olisimme lähekkäin vai toivotko ollenkaan?
      Ikävä
      208
      1704
    8. Miksi et voi tutustua minuun irl?

      Vastaa yleisellä tasolla/ympäripyöreästi, jos pelkäät tunnistamisia.
      Ikävä
      184
      1343
    9. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      8
      1234
    10. Martina tienaa itse rahansa

      Ei tarvitse anella elättäjältään rahaa, ruokaa ja laukkuja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      320
      1191
    Aihe