Öykkäröivä Tallink-johto antoi jo potkut? Olisiko syytä seisottaA laivoja siinä määrin, että johto SAA POTKUT?
Silja aloittanut
YT-neuvottelut?
61114
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
voinut pistää koko öykkärijengin putkaan, miksi päällystö ei tehnyt mitään? Kapteeni vaihtoon!
Olisi pitänyt
laittaa putkaan koko paskasakki.
Ei yökerhossa kukaan muukaan saa henkilökuntaan käydä käsiksi.
Ainahan ne pellet lopputileillä uhkailee.
Antaisivatkin joskus eivätkä vain puhuisi.
Olisi pitänyt olla työsopimus antaa heti purettavaksi niin olisi saanut helvetinmoiset
korvaukset laittomasta irtisanomisesta.
Ja koska päällikkö ei puuttunut tapahtumiin voidaan kai päätellä että lehtikirjoittelu on taas kerran ollut lievästi värjääntynyttä.
kaikella paskalla vaivata.
Olkaa nyt jo hemmetin laitureilta kuseskelijat
hiljaa.
Ei munaton kippari niille mitään olisi sanonut.
Sen lauluja laulelet jonka leipää jne.....
Perustelevat kulttuurieroilla räyhäämisiään.
Pitäisi skandinaaveilla olla sen verran munaa
ja yhteisvoimaa paskiaisia kohtaan ettei koko
paska varustamon palveluksia käytettäisi.
Vetäiskää Takkinkin korsteenimerkki suoraksi ja pankaa viereen itänaapurimme lippu, niin alkaa avautumaan, mistä johdon kulttuuri ja Tallinkin rahoitus on peräisin. Mitä nyt pieni sivujuonne Kyproksen pankin kautta.