Mikä oli muuten eilinen uutisointi kopiolaitoksen hoitajasta, joka sai potkut? Voiko se olla totta, että mielivaltainen ajojahti oli kyseessä, kuten hän asian toi julki? Toki, oikeassahan hän oli, että vain hänelle tuli lopputili, vaikka kaupungissa on paljon joitavimpiakin työmiehiä -ja edelleen virassa. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka halpaa kopiointi nyt on. Tuntuu pahalta, jos täällä on joku kopla, joka pelottelulla hiljentää ihmisiä.
kopiolaitos
tottako?
233337
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
hänelle tarjottiin muuta työtä,mutta ei kelvannut,olisi vaan pitänyt pitää virassa vaikka ei ole töitä ja enpä jaksa uskoa mihinkään ajojahtiin. Taitaapi olla enemmän luuloa
oli.
ole kuin ne, ketkä käyttävät julkista valtaa tehtävissään. Irtisanottuja muuten taisi olla myös puhelinkeskuksesta yksi.
eräiden "tärkeiden" päättäjien päähän pinttymä saada henkilö tai kaksi pihalle. Siinä se kaupungin talous pelastuu kun kaksi ihmistä saatiin irtisanottua...
Kopiointi on kyllä sairaan kallista, että en ymmärrä, jos noin tuottavan työn tekijä irroitetaan.
Mitäpä siitäkin tulisi, jos kaikki joutuisivat hommailemaan itse nuo hommat..
Laitappa pomo kopiokonelle.. saattaa mennä sormi suuhun, jos tarvitaan jotain muuta, kuin 1/1 kopiointia.
kun työt loppuu ,eikä uusi duuni kelpaa niin eikun kenk....
että se puhelinvaihteesta loparit saanut otettais takas muihin hommiin. Eli kokonaista 1 henkilö on ollut liikaa..... hienoa siitä laiva kääntyy kun "kallispalkkainen" kopisti hiillostettiin pihalle... Tosiaan tulee mieleen että puhdas ajojahti on ollut tässä kopio hommassa takana, niinkuin ko. henkilö lehtijutussa sanoi..
kun työnteko ei maistu !!!!!!!!!
Mistä sä päättelet että tuolle ei ole työt maistunu? Vai ootko vaan hullu tai humalassa?
, kun työnteko ei maistu. Ei ole kysymys ajojahdista vaan halusta ottaa vastaan työtä, jota tarjotaan
Niin tiedätkö mitä työtä hänelle tarjottiin ja miksi ei ottanut vastaan?
Jos on tietokoneet,niin miksi kopioi papereita...................TÄRKEÄ homma
tästä se iso laiva lähti kääntymään
..niin juuri "laiva" lähti kääntymään ja tuolla palkalla se kääntyykin vaan n. tuhatvuotta :)
Että aika hyvin "tunari veljet" pysty tuon firman kiville ajamaan.....
Kysäseppä paperin myyjiltä onko paperin menekki
loppunut kun tuli tietokoneet?......(TÄRKEÄ homma?)
- niin voi niitä tosiaan nolottaa työntekijoitä yksityisissä mainos- ja kopiopalveluissa!?
mutta, kyllä jotkut jaksaa jauhaa paskaa. Kun ei työnteko kiinnosta ,niin toimenpiteet on aivan oikeita. Tarttes katella peiliin ko.henkilön ja ehkä myös taustojen,jotka täällä puolustelee
..kattele sinä vaan peiliin keskenäs kun et mistään mitään tiedä ja ota opikses että ei sulle vaan käy samoin :)
Henkilön tuntien, kyllä työnteko kiinnosti. Aika outo on väitteesi, tiedätkö jotakin vai heitätkö hatusta?
te olette Varkauden pelastajat. uppista, kun olette hölmöjä
pitäs antaa niin sellaiselle häiskälle joka ei ole tehnyt omia töitään aikoihin vaan huseeraa puku päällä ihan väärässä paikassa: laivaa yrittää kuulema kääntää.
Mutta eihän se lopputili nyt oikeen puolueen miehille tule, ei!
Taitaapi kopistin lähipiiri puolustella täällä,ei muuten tollasesta jaksa jauhaa.Eikä taida olla kuitenkaan kopiointi niitä kaupungin ydin tehtäviä.
vaan mutta eniten tässä vituttaa se kun nämä meidän päättäjät näpertelee pikku asioiden kanssa ja ovat sitten niin jämäkkää päättäjää näissä asioissa mitkä ei heilauta kaupungintaloutta suuntaan eikä toiseen.
Isot ja todelliset rahareiät jää täysin ilman ratkaisuja; ei vaan löydy timpurin pakista tai palopoikien ensiapulaukusta ratkaisuja oikeisiin ongelmiin...
Tais haistelijalle tulla, "menneen talven lumet niskaan"?=)