3 vuotta olen nyt kärsinyt erikoisista oireista mihin lääkärit eivät ole syytä keksineet (olen nyt 27v). Luin sattumalta ms-taudista ja nyt tuli muutama kysymys mieleen omista oireista:
- Virtsaamisvaivat on suurin ongelma. 3h välein vessaan vuorokauden ympäri. Jäännösvirtsaa jää kun ultralla tutkittu. Tämähän on aika yleinen oire ms-taudissa? Tätä on kestänyt koko 3v ajan.
- Viimeisen 3kk aikana on näkö hämärtynyt hetkellisesti molemmista silmistä ja toista silmää särkee "silmän takaa". Välillä näkyy valopisteitä
- Lihaskivut nukkumaan mennessä. Varsinkin polvia särkee aika paljon. Välillä kädet puutuvat ja alkaa sormia pistellä, tätä tapahtuu päivisinkin. Pystyn kuitenkin urheilemaan aktiivisesti, kivut vaan ei ole mukavia. Mitä tarkoitetaan MS-taudin lihasoireilla ja kivuilla. Osaisiko joku kuvailla?
- Väsymys. Työpäivän jälkeen päiväunet lähes pakolliset. Pitkätkään yöunet ei tunnu riittävän. Fatiikista olen lukenut mutta omat oireet ei ole niin voimakkaat...
- Suolen toiminta on huonoa. Ei tyhjene kunnolla
- Epämääräistä lämpöilyä (38> astetta) 3-4 kertaa vuodessa. Syytä ei löydy labrakokeista. Lasko on hivenen koholla
Diagnoosina on tullut stressiä ja eturauhastulehdusta. Kummallista on se että eturauhanen ei ole kipeä ja en mielestäni ole stressaantunut. Kuulostaako ms-taudilta?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mene/soita neurologille? taikka maskuun, yksityiselle lääkärille yms, joka voisi lähettää sinut vaikka ihan käymään neurolla?
meistä diagnosoiduista ei kukaan voi antaa sinulle tuomiota kuulostaako vaiko eikö.
henkilökohtaisesti sanon että enemmän kuulostaa vääriltä ravintotottumuksilta ja liikunnan puutteesta sekä liiasta stressistä nuo.. MUTTA (aina on se mutta..) mikään ei sulje pois MäSääkään.
suosittelen lämpimästi skitsomaista kinuamista neuron vastaanotolle, ja jos et pääse, koita hoitaa vaivojasi luonnonmenetlemin (liikunta, 35g kuituja per day yms.)
Mikään ei ole ikuista, paitsi ms diagnoosi ;P joten sitä en suosittele odottelemaan innolla..