mä oon 17v. oon poika. tää toinen tyyppi josta kerron on 15 vee tyttö ja asuu musta 350 kilsan päässä.
täs vuosi sit näin eräässä kirjekamupalstalla ilmotuksen joka pisti silmään ja vastasin siihen.
tää oli mukava tyyppi tää jolle mä mailasin. se ymmärsi mua ja sillä oli hyviä juttuja. sit yks päivä mä huomasin et mä olin koko päivän ajatellu sitä. koulussa tunnit vieri ja joskus opettaja havahdutti minut, ja sitten vaivuin taas transsiin. ihmettelin, että miten voi olla ikävä jotain henkilöä jota ei edes ole nähnyt. kyllä, se oli ikävää jota tunsin. sit seuraavassa mailissa minkä sain siltä oli jotain mitä en ollut odottanut. hän oli mailannut ekaks kerran sit viikonlopun jälkeen toisen mailin. ja oli kertonu siinä et se oli oottanu et mä olisin mailannu. minä tyhmänä tietysti ajattelin heti hätiköiden et jes se tykkää musta. ja siit lähtien mä oon kirjottanu vähän semmosia vihjailevia juttuja, melkein näkymättömiä. en tiiä huomasko se niitä. mä ymmärrän nyt kuinka tyhmää se oli. nimittäin sain sit siltä normaalia postia jossa oli sen kirjottama novelli. se oli semmonen päiväkirjan tapanen joka perustu tosiasioihin pienin lisäyksin. sit siihen se oli kirjottanu et sillä oli ollu vaikeeta joku toinen jätkä oli kirjotellu sille just semmosia ällötyksiä: elämäni ainoa valo jne... sit mulle tuli paska olo ku olin kirjotellu niitä piilojuttuja. ja nyt näyttää et se on ottanu vähän etäisyyttä. mut silti, silti mä tunnen vieläkin tätä outoa ikävää, vaikka en oo koskaan nähnyt häntä.
ei tarvi kommentoida jos ei huvita.
mut saa jos haluaa.
kunhan purin tunteitani....
täs vuosi sit näin eräässä kirjekamupalstalla ilmotuksen joka pisti silmään ja vastasin siihen.
tää oli mukava tyyppi tää jolle mä mailasin. se ymmärsi mua ja sillä oli hyviä juttuja. sit yks päivä mä huomasin et mä olin koko päivän ajatellu sitä. koulussa tunnit vieri ja joskus opettaja havahdutti minut, ja sitten vaivuin taas transsiin. ihmettelin, että miten voi olla ikävä jotain henkilöä jota ei edes ole nähnyt. kyllä, se oli ikävää jota tunsin. sit seuraavassa mailissa minkä sain siltä oli jotain mitä en ollut odottanut. hän oli mailannut ekaks kerran sit viikonlopun jälkeen toisen mailin. ja oli kertonu siinä et se oli oottanu et mä olisin mailannu. minä tyhmänä tietysti ajattelin heti hätiköiden et jes se tykkää musta. ja siit lähtien mä oon kirjottanu vähän semmosia vihjailevia juttuja, melkein näkymättömiä. en tiiä huomasko se niitä. mä ymmärrän nyt kuinka tyhmää se oli. nimittäin sain sit siltä normaalia postia jossa oli sen kirjottama novelli. se oli semmonen päiväkirjan tapanen joka perustu tosiasioihin pienin lisäyksin. sit siihen se oli kirjottanu et sillä oli ollu vaikeeta joku toinen jätkä oli kirjotellu sille just semmosia ällötyksiä: elämäni ainoa valo jne... sit mulle tuli paska olo ku olin kirjotellu niitä piilojuttuja. ja nyt näyttää et se on ottanu vähän etäisyyttä. mut silti, silti mä tunnen vieläkin tätä outoa ikävää, vaikka en oo koskaan nähnyt häntä.
ei tarvi kommentoida jos ei huvita.
mut saa jos haluaa.
kunhan purin tunteitani....
Vastaukset 1
Vanhimmat
350 km on tosi pitkä matka muijalle...muijan pitää tuntee joskus läheisyyttä, ei pelkkä kosketus mailinkautta riitä, se vain särkee sydänmen...älä rakasta niin on helpompaa, luota muhun