V70 2002

vuosimalli 2002, ajettu n. 90 000 km. Paikalta lähdettäessä ykkönen ei tahdo mennä päälle kuin suurella voiman käytöllä tai käyttää vaihdetta ensin kakkosen kautta. Muuten vaihteet toimivat moitteettomasti. Kytkimessä vähän mekaanista kitinää. olisiko rasvan puutetta. Toiminnasa ei muuten vikaa. Mikähän lie vikana tuon ykkösvaihteen kanssa?
2905
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Oli samanlaisia ongelmia myös V 70 vm.-02 kanssa, mutta jo 35.000 km. kohdalla.

Merkkihuollossa kerrottiin, että tehtaalla kytkinakselille laitettu rasva oli vääränlaista ja keräsi likaa, josta johtuen ilmeni kuvaamiasi ongelmia. Minulla ilmeni myös kytkimessä ravistusta.

Vaihdoin myöhemmin autoni uuteen samanlaiseen, joka oli vm. -04 Siinä toistui tismalleen sama homma n. 40.000 km kohdalla.

Toki vika voi olla muuallakin, mutta tuskimpa selviää muuten, kuin kytkimen avaamisella ja tarkemmalla tutkimuksella.

Äänestä
  • Tuo on valitettavasti V 70 tyyppivika, joka omassa autossani vm 03 ilmeni sään kylmentyessä niin ettei pakki mennyt päälle. Vuoden päivät olen korjauksen jälkeen ajellut eikä vika ole ainakaan vielä uusiutunut, ja toivottavasti ei uusiudukkaan, koska takuuta ei ole enää jäljellä ja tämän kytkinakselin puhdistus on huollossa yhden päivän työ, joten siitä voi laskeskella tyyppivialle hintaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


naiskuski kyselee kirjoitti:

vuosimalli 2002, ajettu n. 90 000 km. Paikalta lähdettäessä ykkönen ei tahdo mennä päälle kuin suurella voiman käytöllä tai käyttää vaihdetta ensin kakkosen kautta. Muuten vaihteet toimivat moitteettomasti. Kytkimessä vähän mekaanista kitinää. olisiko rasvan puutetta. Toiminnasa ei muuten vikaa. Mikähän lie vikana tuon ykkösvaihteen kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu