Psykoosin

Tahtoisin kuulla oman mielipiteenne hoidoista,paranemisesta,tai paremmista jaksoista,jos yhä sairastatte!Ei siis ammatilaisten yleistyksiä "tehokkaimmasta lääkityksestä,tai hoitomuodosta",vaa itsenne kokemana mikä on ollut parasta,eniten auttavaa ja oloa helpottavaa,kuka tai ketkä ovat teidän kohdallanne tehneet parhaat oivallukset teitä tukiessaan??Ts mikä on ollut toipumisen tie???
6667
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vaihtelee.

Esim. psykedeelisillä huumeilla saaduista päihdepsykooseista toivutaan ajan kanssa likimain 100% varmasti kunhan käyttöä ei jatketa. Alkon kanssa pelleilleillä ei yhtä hyvä ennuste koska aivovauriot mahdollisia ja todennäköisiä.

Elimellisissä sairauksissa parantuminen voi olla mahdollista tai olla olematta. Jopa ruokamyrkytys voi johtaa psykoositilaan; silloin tila purkautuu tietenkin syyn hoidon myötä.

Psyykkisissä syissä sitten ihan trauman ja sen elämään kokonaisvaltaisesti vaikuttamisen mukaan. Jos koko ihmisen itse on rakennettu pettävälle pohjalle niin aina menee huonompaan suuntaan teki mitä tahansa. Jos taas mieli on pohjimmiltaan kelpoisa niin paraneminen on vain tilaisuudesta kiinni.

Itselläni päihdepsykoosi josta ei jäänyt mitään merkkejä jäljelle, ei itselleni eikä sosiaaliseen ympäristöönikään. Parantumisen käännekohta oli neuroleptidien siirtäminen roskakoriin lääkärin ohjeista huolimatta kunhan akuutit psykoottiset oireet oli saatu kuriin.

Äänestä
  • Parannuit pillereillä?Mutta mikä sai sut suostumaan niihin tabuihin,joku tuttu tai läheinen,vai joku ammattilainen ,oma oivallus??????Minä olen siinä luulossa (koska en todella tiedä)että se minkä laukaisemana siihen psykoosiin putoo,ei ennusta paranemista,vaan ainoastaan se psyyken perusta,miten se on rakentunu!!Joillakin on voimaa,joillakin ei!!

    Äänestä

  • kerrot että... kirjoitti:

    Parannuit pillereillä?Mutta mikä sai sut suostumaan niihin tabuihin,joku tuttu tai läheinen,vai joku ammattilainen ,oma oivallus??????Minä olen siinä luulossa (koska en todella tiedä)että se minkä laukaisemana siihen psykoosiin putoo,ei ennusta paranemista,vaan ainoastaan se psyyken perusta,miten se on rakentunu!!Joillakin on voimaa,joillakin ei!!

    Jep. Sanoit, ettet tiedä, olet oikeassa: et todellakaan tiedä.
    Esellinen kirjoittaja oli oikeassa siinä, että neuroleptit pysäyttävät useimmat tripit kuin seinään.

    Äänestä

  • kerrot että... kirjoitti:

    Parannuit pillereillä?Mutta mikä sai sut suostumaan niihin tabuihin,joku tuttu tai läheinen,vai joku ammattilainen ,oma oivallus??????Minä olen siinä luulossa (koska en todella tiedä)että se minkä laukaisemana siihen psykoosiin putoo,ei ennusta paranemista,vaan ainoastaan se psyyken perusta,miten se on rakentunu!!Joillakin on voimaa,joillakin ei!!

    "Parannuit pillereillä?"

    En, vaan psykoottiset oireet saatiin kuriin pillereillä. Allaoleva terve psyykeeni pääsi siten voittamaan taudin harhan. Hyvin nopeasti pillerit alkoivatkin olla syy pahoinvointiin; lääke jota ei tarvita on haitallinen.

    Lääkkeillä siis pääsin irti psykoosista, sensijaan "tervehtymisessä" ne eivät auttaneet. Toisaalta en ole todellakaan skitsofreeni psykootikko vaan päihdepsykootikko jolla ei ole skitsofreniaa; tämän vuoksi en tarvinnut pysyvää estolääkitystä (mieleni ei mene pyskoosiin tai oirehdi alkuunkaan skitsofreenisesti selvinpäin). Tavallaan siis mitään sairautta ei olekaan, vaan psykoosi on minulla oire vääristä elämäntavoista ja päihteiden väärinkäytöstä.

    "Mutta mikä sai sut suostumaan niihin tabuihin"

    Lepositeet pakkohoidossa on melko pätevä suostuttelukeino. Lääkkeitä söin sittemmin hiukan järkiini päästyäni koska pelkäsin psykoosin uusivan, se psykoosikokemus ei todellakaan ollut hieno ja mukava...

    "Minä olen siinä luulossa (koska en todella tiedä)että se minkä laukaisemana siihen psykoosiin putoo,ei ennusta paranemista,vaan ainoastaan se psyyken perusta,miten se on rakentunu!!Joillakin on voimaa,joillakin ei!!"

    Mikä on tämä "voima"?

    Minusta tarvitaan kaksi asiaa ehdottomasti:

    1) Normaalitilainen aivokemia
    2) Kunnossa oleva pohjapsyyke

    Nuo kriteerit täyttävä voi kärsiä mielenterveydellisistä ongelmista, jopa vakavista psykooseista ja silti palata normaaliksi. Itse rakensin oman arkipsyykeeni oikeastaan alusta asti uudestaan psykoosin jälkeen. Nyt se on yhtä stabiili kuin aikaisemminkin.

    Sellainen jolla ei ole kunnossa olevaa psyykettä (toimivaa metodia) tai toimivaa aivokemiaa (työkalua) ei ole mahdollista parantua, vain hallita oireet.

    Äänestä

Mahdollisimman lyhyt sairaalakäynti: lääkkeet käteen ja ulos.
Mielestäni paras.

Äänestä

Moikka!

Oon parikymppinen tyttö ja mua on askarruttanut paljon seuraava asia. Pari vuotta sitten sain ns. epämääräisen paniikkikohtauksen (siksi se nimettiin kun menin lääkärin puheille...) mutta näin jälkeenpäin (kun oon miettinyt asiaa enemmän ja nyt kävin pari kertaa psykiatrian erikoislääkärillä..) epäilen että vaivuin psykoosiin/olin psykoottinen...Mulla oli ennen tätä "kohtausta" ollut sellanen tunne että "kohta tapahtuu jotain", oli aavistus että mieli pettää kohta...Olin lukion vikalla ja meillä oli "kohtausta" edeltävänä iltana 100 aamun bileet, joita ennen (siis ennen kuin lähdin sinne...) mulla oli jotenkin sekava/outo tunne, että luhistun jotenkin...Join normaaliin tapaan siinä "alottelujuomia" ja lähdettiin sinne...Mulla oli outo olo jotenkin siellä, alkoholi ehkä alkuun vähän rauhoittu/rentoutti mutta oli erilainen tunne mitä aiemmilla juomiskerroilla...Oli outo olo. Seuraavana aamuna pikkuhiljaa sekoamisen tunne vahvistui, ja päivän mittaan ajatukset harhaili päässä ja sydän hakkas, ajatukset ikäänkuin romahti mun päässä ja ajattelin että "nyt se tapahtui"...Ja siis kun pääsin lääkäriin, lääkäri (tai oisko ollut myöhemmin mielenterveyshoitaja) sanoi että kysymyksessä oli varmaankin tälläinen paniikkikohtaus...Olin aika sekaisin, ja kun en ollut kokenut aiemmin mitään vastaavaa, uskoin itsekin että mulla oli nyt tullut tälläinen kohtaus...Kuitenkin epäilin koko ajan että tässä on jotain muutakin..Koska nimenomaan sekoamisentunne oli valtava! Sain alkuun rauhoittavia, joita söin vain muutaman, ja sitten mulle määrättiin cipralexia (ssri-lääke) joka oli kuulemma uusi tehokas mm.paniikkihäiriön hoitoon...Mä lamaannuin lääkkeestä aika lailla, se väsytti ihan sairaasti ja tunteet latistui...Olin kuin kävelevä zombie, oli maanista/estotonta oloa jne...Mutta kun ns.paniikki oli poissa niin jatkoin syömistä, pelkäsin uutta "kohtausta"...Kuitenkin tuntui koko ajan että olen seonnut lopullisesti, en tiennyt enää kuka olen jne. En sinänsä pelännyt uutta "kohtausta" mutta en tiennyt mitä muutakaan olisin tehnyt kuin syönyt lääkettä joka ei ilmiselvästi sopinut alkuunkaan! Aloitin myös terapian...Itkin lähes joka päivä hirveetä, sekavaa oloani...Söin cipralexia noin vuoden (!) ja sen jälkeen kokeiltiin vielä joitakin muita ssri-lääkkeitä (aika hakuammuntaa, mistään en hyötynyt niistä, enkä edes pahemmin hinkunut syömään niitä...).

Kysynkin teiltä nyt seuraavia...

a) miltä tarinani kuullostaa, onko tutunkuuloinen..tms.??

b)mitä lääkkeitä ootte syöneet psykoosiin/psykoottisuuteen? ja kuinka kauan?

c) ootteko käyneet terapiassa, jos niin minkälaisessa?

d) onko teillä ongelmakäyttöä alkoholin kanssa (ollut) ?

e) pitäisikö olla kokonaan juomatta kun on altis psykoosille/psykoottisuudelle?

f) mistä tietää että on toipunut psykoosista...?
kuinka kauan se yleensä kestää (jos noin voi kysyä...?)?

g) entä jos on saanut väärän lääkityksen ja syönyt pitkään, oonkohan seonnut lopullisesti...!!!?

Oon miettinyt asioitani pääni puhki...Tämä psykiatri jolla olen nyt muutaman kerran käynyt (yksityinen...) määräsi mulle ekalla kerralla cymbaltaa ja illaksi seroquelia (60mg ja 25-50mg seroa..). Kuitenkin kun mulla on niin huonoja kokemuksia noista lääkkeistä ja tuntuu ettei millään ole enää ollut pahemmin väliä, ehkä asenteeni on ollut jo valmiiksi se etten hyödy lääkkeistä. Söin nyt siis kolme viikkoa (vai neljä..?) cymbaltaa, ja kahtena iltana otin 25mg seroquelia, josta jo valmiiksi luin ns. kauhutarinoita tai "outoja oloja". Seuraavina päivinä olo oli jotenkin "tutkalla" ,oli vaikea muodostaa puhetta ja muutenkin jotenkin löysä ja outo olo...siis kahden illan jälkeen...? Sen jälkeen päätin etten tarvitse kyseistä lääkettä ja lopetin sen...Lopetin myös cymbaltan koska tarkkailin itseäni ja siitäkin tuntui tulevan jotenkin lattea olo, ja lihakset tuntu veteliltä (?). Miten teillä muilla, alotukset ja lopetukset lääkkeiden kanssa!?

Ehkä tuli sekava teksti mutta oon todella kiitollinen jos joku vastaa!!! Oon edelleen aika hukassa itseni kanssa, en aina tiedä mistä tässä on kysessä, liiasta mielikuviksesta vai mistä!!?
Oon nyt siis jo parisen vuotta käynyt terapiassa, osittain ehkä auttanut mutten siihenkään varmuudella osaa sanoa...En osaa sanoa mihinkään oikeen mitään... Mutta KIITOS jo etukäteen vastauksista!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokeneille.. kirjoitti:

Tahtoisin kuulla oman mielipiteenne hoidoista,paranemisesta,tai paremmista jaksoista,jos yhä sairastatte!Ei siis ammatilaisten yleistyksiä "tehokkaimmasta lääkityksestä,tai hoitomuodosta",vaa itsenne kokemana mikä on ollut parasta,eniten auttavaa ja oloa helpottavaa,kuka tai ketkä ovat teidän kohdallanne tehneet parhaat oivallukset teitä tukiessaan??Ts mikä on ollut toipumisen tie???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu