Ihastuin

Siitä on noin vuosi aikaa, kun kävelin sisään erääseen liikkeeseen ja näin Elämäni Miehen. Humahdus kävi lävitse kun katseemme kohtasivat ja hermostuin kertakaikkiaan. Sain hoidettua ostokseni, vaikka en enää uskaltanut katsoa häntä silmiin. Vasta lähtiessä katsoin uudelleen ja näin tähtien tuikkivan myös hänen silmissään. Uskomatonta, mutta en saanut sanotuksi mitään ja jotenkin, en muista miten, olen päässyt liikkeestä ulos. Kävin siellä myöhemmin vielä kerran, mutta hän vaikutti hyvin hermostuneelta ja jotenkin torjuvalta. Muutin työn takia toiselle puolelle kaupunkia ja ajattelin, että jos hänet vielä tapaan pyydän häntä vaikka kahville. Kului muutama kuukausi ja koiraa aamulla ulkoiluttaessani näin hänet yllättäen bussipysäkillä lähellä kotiani. No, tietenkään en saanut sanotuksi mitään, vaikka hetken näytti siltä, että hänkin tunnisti minut. Olen nähnyt hänet nyt kesän jälkeen muutaman kerran kauempaa, joten oletan hänen asuvan lähistöllä tai sitten hänellä on sielläpäin asustava tyttöystävä:( Noloa myöntää, mutta luulempa etten ikinä saa sanottua hänelle mitään. Joten haaveilen vaan..
2808
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ehkä joskus jossain elämässä myös joku nainen jossain päin maailmaa ajattelisi myös minusta tuolla tavalla... huh huh...

*kade*

Äänestä
  • No, sitähän ei tiedä vaikka ajattelisi, kun me tytöt ollaan niin ujoja kertomaan..Olkaa te pojat/miehet rohkeempia, ettei molemmat vaan haaveile ja jää mahdollisesti upeaa kokemusta vaille!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jo vuosi sitten! kirjoitti:

Siitä on noin vuosi aikaa, kun kävelin sisään erääseen liikkeeseen ja näin Elämäni Miehen. Humahdus kävi lävitse kun katseemme kohtasivat ja hermostuin kertakaikkiaan. Sain hoidettua ostokseni, vaikka en enää uskaltanut katsoa häntä silmiin. Vasta lähtiessä katsoin uudelleen ja näin tähtien tuikkivan myös hänen silmissään. Uskomatonta, mutta en saanut sanotuksi mitään ja jotenkin, en muista miten, olen päässyt liikkeestä ulos. Kävin siellä myöhemmin vielä kerran, mutta hän vaikutti hyvin hermostuneelta ja jotenkin torjuvalta. Muutin työn takia toiselle puolelle kaupunkia ja ajattelin, että jos hänet vielä tapaan pyydän häntä vaikka kahville. Kului muutama kuukausi ja koiraa aamulla ulkoiluttaessani näin hänet yllättäen bussipysäkillä lähellä kotiani. No, tietenkään en saanut sanotuksi mitään, vaikka hetken näytti siltä, että hänkin tunnisti minut. Olen nähnyt hänet nyt kesän jälkeen muutaman kerran kauempaa, joten oletan hänen asuvan lähistöllä tai sitten hänellä on sielläpäin asustava tyttöystävä:( Noloa myöntää, mutta luulempa etten ikinä saa sanottua hänelle mitään. Joten haaveilen vaan..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu