Olkapää murtunut

Olin tapaturmassa työssä, ja minulta painui vähän olkapään luu sisään ja murtui. Olen ollut reilun kuukauden kotona, ja käsi on parantumaan päin,mutta en vieläkään kärsi kannatella kättä kunnolla. Onko kenelläkään kokemusta kauanko olkapään vaivat kestää parantua? koska tapaus sattui työssä, niin kauan kun olen sairaslomalla kaikki tutkimukset ja hoidot menee vakuutukseen. Se on hyvä, mutta mietin vain, kauanko tälläinen parantuminen kestää.Olkapää on ilmeisesti hankalampi kun vaikka ranne.
21095
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Dislokaatio on hyväasentoinen, annetaan parantua konservatiivisesti eli hiljalleen n. 12 vko. Mutta millaista mitellaa tai muuta sidettä käytettiin. Mitellaa on monenlaista. Jos otat hakusanan mitella, löydät sellaisen vartaloa tukevan mallin, jota pitäisi pitää heti alkuun viikon toista.

Minulle laitettiin vastaavanlaisessa tapauksessa, tosin repesi supraspinatusjänteetkin ja lihasta, mutta ohut kaulan ympäri oleva lenkki, johon ranne pujotettiin. Luutumine hidastui, koska käsi eli olka sai vapaasti liikkua ???, oli hirvittävää, ja luutumispinnat lähtivät hylkimään.

Teen parastaikaa korvaushakemusta potilasvakuutuskeskuksesta kivusta ja särystä, koska vakuutusyhtiö ei sitä korvaa. Syytän heitteillejätöstä, hoitamattomuudesta ja kivun pitkittymisestä yli 4 kk, mitä pidetään max-rajana krooniseen kipuun ajatellen eli kipureseptorit vaurioituvat ja se on sitten pitkä juttu.

Kerro, käytettiinkö tuota kapeaa lenkkimitellaa vai oikein kolmioliinaa tai vartalosidosta. Olen melkoinen anatomiaan perehtynyt ja lakikiemuroihinkin, mutta jatketaan.

Äänestä

Minulta ei olkapää sentään murtunut ole, mutta kaaduin viime vuonna työmatkalla, ja olkapäästä repesi jotain? Se leikattiin ja repeämähän sieltä löytyikin. Laitettiin joku muovinen ankkuri. Tämä kuntoutus kesti n.10 viikoa(saikulla tuon ajan) mutta käden ja olkapään normaaliksi tuleminen vei n. vuoden.Töissä en vielä tuon 10 viikon jälkeen saanut nostella mitään(2kk:n) eli aika vaikeaa se oli....Mut, kyllä se siitä. Aika parantaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tapaturma kirjoitti:

Olin tapaturmassa työssä, ja minulta painui vähän olkapään luu sisään ja murtui. Olen ollut reilun kuukauden kotona, ja käsi on parantumaan päin,mutta en vieläkään kärsi kannatella kättä kunnolla. Onko kenelläkään kokemusta kauanko olkapään vaivat kestää parantua? koska tapaus sattui työssä, niin kauan kun olen sairaslomalla kaikki tutkimukset ja hoidot menee vakuutukseen. Se on hyvä, mutta mietin vain, kauanko tälläinen parantuminen kestää.Olkapää on ilmeisesti hankalampi kun vaikka ranne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu