Kumman valitsen?

Tottakai teet lopullisen päätöksen itse, mutta minun mielestäni sinun kannattasi synnyttää tuo lapsi!
Lapsen kasvattaminen on välillä voimiakin vievää, mutta kyllä se avaa sellaisen maailman, jota et tiennyt olevan olemassakaan...
Rakkauden ymmärrät vasta, kun saat lapsen.
Usko pois, minä tiedän.
Hän on luonanne, kun olette vanhoja, tämä on todella ainutkertainen mahdollisuus!
Opiskella ehdit myöhemminkin...varmasti! Tsemppiä! (Et arvaa, miten mukavalta tuntuu, kun lapsi tuo piirustuksen ja sanoo, "siinä olet sinä äiti!"

Jokainen tekee itse oamt valintansa omista lähtökohdistaa käsin.
Kukaan ei voi sanoa toiselle että tee niin tai näin.
Mutta omanmielipiteensä voi ilmaista mutta toisen ei kannata ottaa sitä käskynä vaan korkeintaan yhtenä mahdollisena vaihtoehtona.

Tässä on minun mielipiteeni.

Olen kuullut että endometrioosi voi lisääntyä.
Minulla se on kasvanut.
Sitten ole kuullut että jos joku tulee andosta huolimatta raskaaksi niin seuraava raskaus voi alkaa helpommin, sillä raskaus tekee hyvää endolle.

Mitä jos sinä antaisit raskauden edetä.
Miettisitte vielä että voisitteko pitää lapsen. jos se ei ole millään mahdollista niin voisiko lapsen synnyttää ja antaa sen jälkeen vaikka adoptioon?

Jos annat raskauden edetä niin saatte lisää miettimisaikaa. Ja ei siitä olisi haitta endollekaan...

Mutta mikä olisi sinusta parasta?

Olen äiti, ja olen tehnyt abortin. Siltä kantilta.

Äitinä olemisesta: Ei sitä voi suunnitella, ei siihen voi valmistautua. Se on ihan kaaosta kaikinpuolin, eikä siinä ole oikeastaan jäljellä mitään siitä järestelmällisyydestä, jota lapsettoman elämässä on. On oikeastaan ihan sama, onko kaikki suunniteltua vai ei elämän suhteen, moni saa päähänsä aivan uusia asioita lapsen myötä. Äitiys heittää ihmisen täysin uuteen maailmaan. Ainoa valmius, minkä tarvitsee, on tietynlainen fatalismi, se, että ei odota liikoja vaan katselee uteliaasti eteenpäin. Raha ei pelasta mitään.

Abortista: Keskustelet siitä tällä palstalla, mutta pohdit nyt asioita mukavuus- ja sovinnaisuusnäkökulmista. Minä tein abortin, koska ikäänkuin kuului (elämäntilanne, lapsiluku, ihmisten mielipiteet, ei niin hyvä taloudellinen tilanne jne) ja asiat, mitkä näin jälkikäteen vituttavat, ovat, että tein abortin vääristä syistä, lähinnä toisten takia ja toisaalta en tullut miettineeksi omaa moraaliani tai katsantokantaani elämään ja tällaisiin asioihin, koska ajattelin asiaa itseni ulkopuolelta.

Otin abortin jälkikäteen erittäin rankasti, vaikka minua ei asiasta syylistettykään. Minulla on mennyt parisuhde pilalle siksi, että koin tulleeni painostetuksi ja tehneeni huonot kaupat abortoidessani toisen hyväksi ja kannan siitä nyt katkeruutta. Toisaalta harmittaa se, että vasta sairaalasta kotiuduttuani heräsin ajattelemaan, että mielsin sittenkin abortoidun sikiön omaksi lapsekseni ja itseni sitä kautta, no, lapsenmurhaajaksi.

Jos jo nyt omassa mielessäsi mietit lapsen jalkojen tepsutusta tms sentimentaaliasiaa tai sitä, että kannat geeneilläsi varustettua ihmistä, yritä miettiä se tilanne, kun olet itse pyytänyt kyseisen ihmisenalun poiston. Olen vahvasti edelleen aborttioikeuden kannalla, enkä halua ketään pakottaa pitämään vastentahtoisesti lastaan eli päätös on ja pysyy naisella.

Mutta se, mitä olen oppinut elämäni aikana, on että omille tunteilleen ja arvoilleen ei kannata kääntää selkäänsä, ne eivät välttämättä mene käsi kädessä sen kanssa, mikä on yhteiskunnallisesti järkevää. Abortti on niin helppoa tehdä, niin kätevää ja niin järkevää, että voi tulla yllätyksenä, jos ei jälkikäteen tunnu siltä. Itse menin abortistani aivan sekaisin ja lähinnä lasteni takia sain itseäni niskasta kiinni niin että pystyn jotenkin elämään tavallisesti.

Kuulut samaan kategoriaan: Ihmiset jotka eivät innostu lapsista, mutat ei ole niitä vastaankaan mitään... Niin pitkään ennen kuin huomaat, että sinun lapsesi ovat maailamsi napa, ja se nauru ja tunne minkä lapsi mukanaan tuo...
- Kihelmöi kuin olisit hullu puuroa vailla :)

Eli siis, itse en koskaan ole ollut perso lapsien perään. Hoidin sisareni lapsia, siinä ohessa mutisten etten koskaan ikinä, tee omia lapsia. Nyt niitä mussukoita onkin jo 3, eikä edes tahti hiipuisi, mutta mies sanoo ei.
Endosta en osaa juuta tai jaata sanoa,.,.

Kute on mainittu, sinun päätös, mutta muista että myös sinun menetys :) Tsemppiä päätökseen.

Miten tuo sinulla selvisi, missä tutkimuksissa/kokeissa?

Netissä luki, että selviää ainoastaan leikkauksen yhteydessä??!!

sulle mitä sun pitää tehdä, mutta neuvoja voi antaa kuten tässä. Mieti todella tarkkaan abortin teko. Se voi tuntua helpolta ulos pääsyltä nyt, mutta kaaos voi tulla sen jälkeen. Pitää sanoa, kuten eräs kirjoittaja tällä palstalla, että jos olisin tiennyt kaiken tämän minkä tiedän nyt olisin jättänyt tekemättä. Mieti jos voisit sittenkin pitää lapsen, sillä kuten lääkärisi sanoi,voi olla, ettet enää lasta saakkaan. Kysyit kumman valitsen: neuvoni on, että valitse lapsi, abortista voit masentua vielä enemmmän mitä nyt olet. Voimia sulle.

Hei,

satuin lukemaan viestisi ja koska se oli ajankohtainen, tuntui että on pakko vastata. Olin itse 27- vuotias kun huomasin olevani raskaana. Olin myös työtön, irtisanonut itseni ja elämä "sekaisin". Olimme päättäneet jo erota poikaystävän kanssa, kun huomasin olevani raskaana. En pystynyt ajattelemaan lapsen saamista tai äityttä kohdallani siinä vaiheessa, vaikka olin aina halunnut lapsia. Päätös abortista syntyi nopeasti enkä sitä vakavasti kyseenalaistanut vaikka kärsin jo silloin tunnontuskia. Abortin jälkeen olin helpottunut aluksi, mutta aloin masentua pahemmin pikkuhiljaa ja vuoden päästä hakeuduin terapiaan jossa olen käynyt 7 vuotta. Abortti nosti pintaan syvällä olevia ongelmia. Kukaan ei voi oikein neuvoa toista siinä tilanteessa. Minulla oli liian huono itsetuntemus että olisin itsekään oikein ymmärtänyt tekoni perusteet. Lapseni olisi juuri täyttänyt 7. En ole vielä perustanut perhettä, mutta alan olla toipunut "kaikesta". Suosittelen ammattiauttajaa myös ja omien tuntemusten syvää luotailua. Sitä varmaan teetkin. Kukaan ei voi kyllä oikein neuvoa siinä tilanteessa toista. Aborttia ei voi suositella mutta siitä voi selvitä. Lapsi ei kuitenkaan unohdu koskaan. Eli sanoisin että joka tapauksessa, kun raskaus on alkanut, siitä on seurauksensa, olivat ne sitten sisäisiä tai ulkoisia muutoksia. Onnea sinulle päätöksessäsi!

kysymyksiä ei mielestäni kannata täällä esittää - ei tämä ole tarpeeksi vakavamielinen palsta asian k'äsittelyyn eikä kukaan ulkopuolinen voi antaa vastausta näin henkilökohtaisessa asiassa.

No, möläytän kuitenkin mielipiteeni - mielestäni, jos vähänkin mietit, ettei lapsen pitäminen olisikaan niin paha juttu, sinun kannattaisi se pitää. Kaikki muut asiat kyllä järjestyvät jos tahto ja motivaatio on.

Minulla on kolme vahinkoa, kaksi syntynyttä, yksi kohdussa. Ensimmäisen kohdalla oli sellainen ajatus päällimmäisenä, että nyt vasta oma elämäni on elämisen arvoista kun sain oman lapsen.KAikelle tuli järki ja mielekkyys, työssäkäymisestäkin ihan eri tavalla, kuin ennen lasta. Että leipä on hankittava, jotta lapsi saa ruokaa ja vaatteita. konkretiaa.Toinen meni sillä ajatuksella, että täytyyhän sen ensimmäisen saada kaveri. NO kolmas tuli hankalaan saumaan, kun väitöskirja on vielä pahasti kesken, mutta olen jo sopeutunut ja odotan innolla pienokaiseni syntymää. Jotenkin kummasti ei enää oma urakaan juuri nyt tunnu niin tärkeältä, eli fokus siirtyy pikkuhiljaa omasta navasta sinne toisen napaa kohti. SInä ja minä, me...yhdessä vielä toistaiseksi. miten ihanaa on maata sängyssä ja kuulostella pieniä liikkeitä mahassaan.Aivan käsittämätön tunne miten emäaluksesta irtoaa uusi, itsenäinen ihmisenalku!VAstuu pelottaa, mutta riittää, kun on kyllin hyvä äiti. Ei tarvitse olla täydellinen. Omalle lapsellesi sinä olet ainoa, täydellinen ja rakas äiti.

abortoimaan. Neljästi on abortoitu, eikä mitään jälki morkkiksia oo tullut. Elä omaa elämää ja heitä penskat jätelaariin.

Mä voin kuvitella ne tunteet mitä käyt läpi tällähetkellä. Olin samassa tilanteessa 1,5 vuotta sitten. Henkisesti hajalla, riitaisassa parisuhteessa. Päätimme kuitenkin pitää lapsen enkä ole sitä päivää katunut eläessäni. Jos sulle on annettu diagnoosi siitä, ettet välttämättä saa myöhemmin lapsia miettisin Sinuna kaksi kertaa tosiaan, ettet tosiaan myöhemmin kadu koko ikääsi sitä päätöstä, että teit abortin.

Terveisin
1-vuotiaan pojan äiti :)

Voimia!

Kaksi kertaa olen tehnyt abortin ja molempien kertojen jäljiltä on erilaiset tuntemukset. Tällä hetkellä neuvoisin, että ratkaisuun voi auttaa se, kun miettii millaista elämä olisi raskauden jälkeen. Jos pystyt kuvittelemaan eläväsi lapsen kanssa, suosittelen pitämään sen. Jos taas ajatus elämästä lapsen kanssa tuntuu yhdeltä helvetiltä tai et sitä pysty saamaan ajatuksiisi laisinkaan, ehkä silloin kannattaa abortoida. Tietenkään en voi sanoa varmuudella miltä sinusta tuntuu jälkeen päin, mutta voin kertoa omista kokemuksistani.

Itse tiedän, että ensimmäinen aborttini oli varmasti harkittu ja järkevä teko. Tiesin, että minun sekä lapsen elämä olisi ollut yhtä helvettiä siinä tilanteessa. Ennen ensimmäistä aborttia kävin kerran odottamassa kaavintaa sairaalassa ja peruin sen, kävin äitiysneuvolassa ja päädyin kuitenkin lopulta aborttiin. Osaan perustella ITSELLENI miksi tein sen, enkä kadu sitä niin kuin toista aborttiani.

Toisen aborttini kohdalla minut ennemminkin puhuttiin ympäri, kuin että olisin itse tehnyt ratkaisuni ja ehkä siksi en siitä koskaan ole ylitse päässytkään. Tämän raskauden alussa kuvittelin, kuinka eläisin lapseni kanssa, miten järjestäisin päivähoidon käydessäni seuraavana syksynä kouluani loppuun. Miltä näyttäisin valmistujaisissani pieni vauva sylissäni ym. Joka tapauksessa ajattelin, ettei elämäni siihen kaatuisi vaikka yksin lapseni kasvattaisin. Tämän abortin kuljin oikoreittiä, enkä käynyt tarkistamassa tuntojani äitiysneuvolassa, uskoin selviäväni siitä, koska selvisin ensimmäisestäkin. Nyt kaksi vuotta viimeisen aborttini jälkeen en kulje päivääkään miettimättä aborttia, surematta sitä elämää, jonka olisin voinut lapselleni antaa. En osaa puhua asiasta kenellekään ja toivon jatkuvasti etten syöksy vähitellen hulluuteen mietteideni kanssa.

Toista raskautta tutkittaessa hoitaja oli huomaavinaan ultralla katsoessaan jotain munasarjojen monirakkulaisuuteen viittaavaa, joka voi myös aiheuttaa lapsettomuutta, mutta sanoi ettei sitä voida tutkia sen tarkemmin ollessani raskaana. Tästäkin syntyi sitten mielten taistelu siitä pystynkö enää saamaan myöhemmin lapsia vai en. Se ei kuitenkaan saanut mielestäni olla päätöksessäni ratkaiseva tekijä. Abortin jälkeen selvisi ettei ollut syytä huoleen. Sinun kohdallasi endometrioosi nyt ilmeisesti on varmaa, ja ehkä voi olla hyvä syy synnyttää lapsi, jos sinusta yhtään tuntuu että ehkä joskus vielä haluaisit lapsia.

Suosittelen ainakin kyselemään paljon lääkäreiltä ja tekemään omat mielipiteet erittäin selväksi. En usko kenenkään selviävän abortista olkia kohauttamalla, mutta tapauskohtaisesti selviäminen on erilaista.
Ensimmäisenkin aborttini jälkeen itkin pari kertaa, viikko tapahtuneen jälkeen purkauduin oikein kunnolla koko illan nyyhkyttäen, mutta myöhemmin ei tuntunut enää niin pahalta. Podin lähinnä huonoa omaa tuntoa siitä kun minulla ei ollut huonoa omaa tuntoa teostani. Nyt ymmärrän ettei huonoa omaa tuntoa tarvitse potea jos ei siihen ole syytä.

Mieti siis syysi kunnolla ennen kuin teet ratkaisua kumpaankaan suuntaan. Kannattaa puntaroida molempia vaihtoehtoja. Jos vielä ehdit niin elä ensin päivä siinä ratkaisussa, että aiot pitää lapsen ja kuvittele millaista elämä olisi. Sen jälkeen ota päivä ja mieti elämää ilman lasta. Toivottavasti sen jälkeen tiedät mitä haluat.

Toisaalta lapsihan voisi olla hyväkin ratkaisu tilanteeseesi. Jos sinulla ei tällä hetkellä ole työtä eikä opiskelupaikkaa ja muutenkin elämä tuntuu olevan hukassa, niin lapsihan voisi olla seuraava kiintopiste. Ainakin yhdellä ystävälläni lapsen teko paransi hänen sairauttaan, hän kertoi ettei vuosiin ollut voinut niin hyvin kuin raskaana ollessaan, sekä fyysisesti että psyykkisesti.

Toivottavasti löydät ratkaisun, joka tuntuu hyvältä vielä vuosien jälkeenkin. Olisi kiva tietää myös mihin ratkaisuun päädyit, sillä seuraan aina välillä näitä abortti-keskusteluita ihan vaan selvittääkseni omaa päätäni.

ps.jos sattuu lukemaan joku, joka tietää jostain keskusteluryhmistä, jossa käydään läpi abortin jälkeisiä tuntoja, tukien toinen toistaan, olisin kiitollinen saadessani siitä tietää. Tähän viestiin vastaamalla, voit sen minulle ilmoittaa.

Kiitos sinulle Autiomaa ja kaikille muillekin, jotka vastasitte viestiini. Elämäni on viimeiset viikot ollut yhtä henkistä helvettiä pohtiessani valintaani lapsen ja abortin välillä. Viime tiistaina minulla sitten oli varattuna aika sekä äitiysneuvolaan että raskaudenkeskeytykseen. Viimeiset päivät ennen sitä olivat yhtä helvettiä ja itkua, olin totaalisen romuna enkä pystynyt edes nukkumaan. Kaiken tämän kaaoksen keskellä tajusin kuitenkin lopulta, että tulen olemaan jatkossa enemmän romuna jos valitsen abortin. Peruin ajan sairaalaan ja yritän nyt sopeutua ajatukseen, että minusta on tulossa äiti.

Avomieheni otti asian onneksi hienosti, kun kerroin hänelle päätökseni. Vaikka hän olikin ollut koko ajan abortin kannalla, hän on nyt lapsen tulosta enemmän innoissaan kuin minä. Ja taloudellisetkin ongelmat selviävät varmasti, ihminen pärjää kyllä jos vain haluaa. Toki ajatus äitiydestä pelottaa minua edelleen, mutta kai sekin on ihan normaalia ja varmasti siihen sopeudun ajan myötä.

Raskauteni on nostanut omassa päässäni pintaan paljon omia lapsuuden ja nuoruuden traumoja, joiden vuoksi en ole kai halunnut lapsia hommata (tajuan sen nyt vasta). Oma paniikkihäiriö ja masennus nuoruudessani, äitini masennus ja alkoholisoituminen, joka lopulta johti hänen osaltaan itsemurhaan. Kasvaminen kodissa jossa ei näytetty tunteita tai puhuttu mistään, rakkaudeton ja turvaton olo koko lapsuuteni ajan. Pistää miettimään, onko minusta äidiksi, osaanko rakastaa toista, kun en aina osaa rakastaa itseänikään.

Äitiysneuvolasta sain onneksi ajan mielenterveystoimistoon, jossa voin aloittaa terapian omien asioiden läpikäymiseksi. Se tuntuu todella hienolta juuri nyt ja odotan ensimmäistä käyntiä innolla. Aiemmin en ole terapiaan pystynyt, nyt tunnen vihdoinkin olevani siihen valmis.

Hyvää jatkoa kaikille teille, jotka kamppailette vastaavien asioiden kanssa. Muistakaa kuunnella itseänne ja omaa sydäntänne. Asiat selviävät kyllä parhain päin, niin vaikea kuin sitä onkin välillä uskoa.