Suokoon Eero anteeksi, että siteeraan hänen Ateunumissa erinomaisen luennon.
ienstbare Kunst-filmitrilogi käsittää kolme erillistä dokumenttia, kolmen Kolamnnen valtakunnan vuosina suuruuteen nousseen taiteilijan elämänkerrat.
Vaikka kysymys on kolmesta erillisestä, eri tekijöiden laatimasta elokuvasta, ne muodostavat yhdessä varsin eheän kokonaisuuden yhteisen tematiikan johdosta.
KYSYMYKSET TAITEEN VAPAUDESTA JA TAITEILIJAN VASTUUSTA TULEVAT NIISSÄ KAIKISSA KESKEISESTI ESILLE.
Kaikki taiteilijakuvat luodaan taiteilijaelämän huipuista, taiteilijoista, jotka nousivat Kolmannessa valtakunnassa oman alansa kulttuurinluojina arvostuksessa korkeimmalle mahdolliselle tasolle asti!
KUVANVEISTÄJÄ , professori Arno Breckker (Kuoli 91 vuotiaana 1991) oli näistä kolmesta kiinteimmin yhteydessä yhteydessä kansallissosialistiseen järjestelmään. Hän toimisota-aikana lyhyen aikaa myös Valtakunnan kulttuurikamarin kuvataiteiden kamarin presodenttinä.Maineensa Brecker hankki Kolmannen valtakunnan hovikuvanveistäjänä, Hitlerin Feidias.
Weimarin tasavallassa Breckkeriä pidettiin
ajan lupaavimpana kykynä.
Brecker jatkoi kuvanveistäjänä kuolemaansa saakka.
Hän osasi hyödyntää tilannettta ja loi onttoja Kolmannen valtakunnan monumentteja.
Arno Brecker oli opportunisti.
Kolmannen valtakunnan kulttuurialan merkittävimmistä vaikuttajista on tällä hetkellä elossa vain kourallinen. Näistä ehdottomasti kiistellyin on Saksan maineikkan naisohjaaja LENI RIEFENSTAHL. Monille saksalaisille Leni Riefenstahl on epähenkilö. (Kutsuttiin Suomeen, oliko se Kuopio tanssii ja soi-festivaaleille 90-luvun alussa.)
Hän ei ole koskaan osoittanut halua pyytää mitään anteeksi. Lenillä on oma käsitys menneisyydestä, joka ei käy yksiin historiallisen totuuden kanssa.
Tanssijattaresta vuoristofilimien sankarittareksi kivunnut Leni Riefenstahl näytteli pääosia useissa elokuvissa.
Leni Riefenstahlin maine maailman nerokkaimpana ohjaana perustuu hänen Kolmannen valtakunnan
aikana valmistamiin ei-näytelmällisiin töihin., vuoden 1934 Nyrnbergin puoluepäiviä kuvaavaan elokuvaan TRIUMF des Willen (1935) sekä kaksiosaiseen olympiaelokuvaan Fest der Völker ja Fest der Schönheit (1938).
Asiantuntijoiden mukaan kysymys on vain nerokkaasti tehdyistä propagandaelokuvista.
Taide vallan palveluksessa kolmas persoona trilologiassa on NORBERT SCHULLZE , v.1911 syntynyt säveltäjä.
Saksan kansan tietoisuuteen NORBERT SCHULZE nousi oopperallaan Der schwarze Peter. Se nousi parrasvaloihin useammassa teatterissa kuin mikään muu ooppera. Eistyskertojen määrässäkin se ohitti vanhan mestarin Richard Straussin ARABELLA.
Ehdottomasti kuuluisin NORBERT SCHULZEN sävellyksistä
on Lili Marlen. (Tätä sävelmää, iskelmää suomalaiset ovat innostuneet soittamaan hautajaisssa! Aika kammottava tausta.)
Norbert Schulzen säveltäuran kansallisosialistista järjestelmää tukevista sävellyksistä liittyvät hänen sodanaikaisiin sävellyksiinsä. Schulze loi musiikin kaikkiin tärkeimpiin propagandaelokuviin, myös elokuvaan Ich klage an (1941).
Voidaan sanoa, että Schulze osallistui merkittävällä panoksella Hitlerin sotavankkureiden vetämiseen.
Nyrnbergin oikeudenkäynnissä kaikki vapautettiin, siis kaikki kolme huippu natsipropandistia.
Oliko päätös oikea. Ei varmasti!
Olen hiukan lyhentänyt Eero Kuparisen esitelmää ja loppukaneetti on omani.
ienstbare Kunst-filmitrilogi käsittää kolme erillistä dokumenttia, kolmen Kolamnnen valtakunnan vuosina suuruuteen nousseen taiteilijan elämänkerrat.
Vaikka kysymys on kolmesta erillisestä, eri tekijöiden laatimasta elokuvasta, ne muodostavat yhdessä varsin eheän kokonaisuuden yhteisen tematiikan johdosta.
KYSYMYKSET TAITEEN VAPAUDESTA JA TAITEILIJAN VASTUUSTA TULEVAT NIISSÄ KAIKISSA KESKEISESTI ESILLE.
Kaikki taiteilijakuvat luodaan taiteilijaelämän huipuista, taiteilijoista, jotka nousivat Kolmannessa valtakunnassa oman alansa kulttuurinluojina arvostuksessa korkeimmalle mahdolliselle tasolle asti!
KUVANVEISTÄJÄ , professori Arno Breckker (Kuoli 91 vuotiaana 1991) oli näistä kolmesta kiinteimmin yhteydessä yhteydessä kansallissosialistiseen järjestelmään. Hän toimisota-aikana lyhyen aikaa myös Valtakunnan kulttuurikamarin kuvataiteiden kamarin presodenttinä.Maineensa Brecker hankki Kolmannen valtakunnan hovikuvanveistäjänä, Hitlerin Feidias.
Weimarin tasavallassa Breckkeriä pidettiin
ajan lupaavimpana kykynä.
Brecker jatkoi kuvanveistäjänä kuolemaansa saakka.
Hän osasi hyödyntää tilannettta ja loi onttoja Kolmannen valtakunnan monumentteja.
Arno Brecker oli opportunisti.
Kolmannen valtakunnan kulttuurialan merkittävimmistä vaikuttajista on tällä hetkellä elossa vain kourallinen. Näistä ehdottomasti kiistellyin on Saksan maineikkan naisohjaaja LENI RIEFENSTAHL. Monille saksalaisille Leni Riefenstahl on epähenkilö. (Kutsuttiin Suomeen, oliko se Kuopio tanssii ja soi-festivaaleille 90-luvun alussa.)
Hän ei ole koskaan osoittanut halua pyytää mitään anteeksi. Lenillä on oma käsitys menneisyydestä, joka ei käy yksiin historiallisen totuuden kanssa.
Tanssijattaresta vuoristofilimien sankarittareksi kivunnut Leni Riefenstahl näytteli pääosia useissa elokuvissa.
Leni Riefenstahlin maine maailman nerokkaimpana ohjaana perustuu hänen Kolmannen valtakunnan
aikana valmistamiin ei-näytelmällisiin töihin., vuoden 1934 Nyrnbergin puoluepäiviä kuvaavaan elokuvaan TRIUMF des Willen (1935) sekä kaksiosaiseen olympiaelokuvaan Fest der Völker ja Fest der Schönheit (1938).
Asiantuntijoiden mukaan kysymys on vain nerokkaasti tehdyistä propagandaelokuvista.
Taide vallan palveluksessa kolmas persoona trilologiassa on NORBERT SCHULLZE , v.1911 syntynyt säveltäjä.
Saksan kansan tietoisuuteen NORBERT SCHULZE nousi oopperallaan Der schwarze Peter. Se nousi parrasvaloihin useammassa teatterissa kuin mikään muu ooppera. Eistyskertojen määrässäkin se ohitti vanhan mestarin Richard Straussin ARABELLA.
Ehdottomasti kuuluisin NORBERT SCHULZEN sävellyksistä
on Lili Marlen. (Tätä sävelmää, iskelmää suomalaiset ovat innostuneet soittamaan hautajaisssa! Aika kammottava tausta.)
Norbert Schulzen säveltäuran kansallisosialistista järjestelmää tukevista sävellyksistä liittyvät hänen sodanaikaisiin sävellyksiinsä. Schulze loi musiikin kaikkiin tärkeimpiin propagandaelokuviin, myös elokuvaan Ich klage an (1941).
Voidaan sanoa, että Schulze osallistui merkittävällä panoksella Hitlerin sotavankkureiden vetämiseen.
Nyrnbergin oikeudenkäynnissä kaikki vapautettiin, siis kaikki kolme huippu natsipropandistia.
Oliko päätös oikea. Ei varmasti!
Olen hiukan lyhentänyt Eero Kuparisen esitelmää ja loppukaneetti on omani.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mielestäni taiteilijan vastuu on kummallinen sanapari. Varsinkin jos sillä tarkoitetaan ns. yleistä moraalista vastuuta, mitä se milloin onkin. Ja edellisessä kirjoituksessa vielä jälkikäteen tuomittuna.
Väittäisin jopa, että taiteilijan vastuu on olla mahdollisimman vastuuton ja nimenomaan omana aikanaan hallitsevaa moraalia kohtaan. Kunkin ajan moraalilait ovat pappien ja poliitikkojen keksintöä. Nykyään myös TV-toimittajien.
Ei niitä kukaan täysjärkinen todesta ota.
Taiteilijalla on vastuu työtään kohtaan. Hänen on toteutettava olemassaolonsa tarkoitus, jonka pitäisi olla työn eli taiteen tekeminen. Jos se tarkoittaa vallanpitäjien mielistelyä, niin sitten niin on tehtävä. Tästä on useita esimerkkejä taiteen historiasta, mm. Macchiavelli ja vaikkapa Horatius vanhan Rooman ajalta. Eikä Shakespearekaan ollut mikään puppe, vaikka hänet nykyään mielellään sellaisena nähdään. Karjavaras ja hanttapuli kuvaavat häntä paremmin kuin laakeriseppele ja sana: "nero."
Juopottelun ja ilakoimisen ohessa hän sattumalta tehtaili hienoja näytelmiä.
Tai kuka välittää siitä ketä Macchiavelli mielisteli kirjoittaessaan Ruhtinaan? Kirja tuli tehtyä ja sen voi lukea. Niccolo taisi jonkun viran mielistelyllään saadakin.
Riefenstahl ja kumppanit eivät olleet mitenkään merkittäviä taiteilijoita. He sinetöivät kohtalonsa mielistelemällä väärää vallanpitäjää. Kuvittelivat varmaan toisin. Mutta sitä se on, taiteilijan elämä, nopan heittoa.
Mitä Julius Caesar totesikaan Rubicon-virran rannalla:
"Alea iacta est." Eli Arpa on heitetty.
Mielistelikö Caesar jotakin jumalaa tämän sanoessaan, vai sotilaitaan? Tai ehkäpä hän pyysi apua kirjailija Menandrokselta, jonka alkuperäinen lause tämä oli.
TV:tä hyväkseen- tietenkin.
Mikä on vaikuttavampi aivopesuväline kuin TV?
En usko että mikään väline voittaa TV:tä.
Oli kirjailija, runolija, akateemikko Veikko-Antero Koskenniemen ylistystä ja taustalla soi uusnatsien ylistysmusiikkia.
Ylen teatterin johtajana toimi pitkään
Matti Paavilainen, joka myös oli erittäin innokas
Kolamnnen Valtakunnan ihailija.
Koskenniemä jouduttiin sensuroimaan lehdistössä ja radiossa sodan aikana, koska hän halusi
jatkuvasti ylistää kansallissosialismia.
Koskenmiemikin oli hyvin älykäs ja lahjakas
kirjailija ja runoilija. Arkkiatri Ylppö hyvin lahjakas lääkärä, Leif Wager lahjakas herrasmiesnäyttelijälaulaja, Waltari lahjakas kirjailija, akateemikko (?),
Aulikki Rautavaaralla ja muilla oopperatähdillä sekä Harmony sistersillä oli yli 10 vuoden uraputki Kansallissosialismin valjaissa.
He esiintyivät Hitlerin tukijoina.
Lista myös suomalaisten huippujen natsisympatioista on hyvin pitkä.
Miksi näille voidaan antaa kaikki anteeksi, vaikka ilman tukijoitaan ei Hitler olisi pysynyt niin kauan vallassa.
Lopuksi Suomen kansallisteatteri johtaja Arvi Kivimaa piti palopuheita Hitlerin ylistykseksi käytyään taas kerran Natsi-Saksan herkkupöytien äärellä. Hän on perustanut maailman teatteripäivän!
Eivätkö he kuuluisi tai olisi siis kuuluneet
vankilaan eikä kunniakorokkeelle.
Kekkonen yritti karsia natsimielisiä pois.
Hän otti nimityksissään selvää natsisympatioista , eikä Kekkonen nimittänyt esim. piispoiksi niitä, jotka olivat olleet rähmällään Saksassa syntyneen mylleriläisyyden edessä. Papit vannoivat uskollisuusvalan Hitkerille!
Kekkonen totesi myös , että Suomen akatemia on täynnä natsisympatioistaan tunnetuista henkilöistä.
Esim. Ylppö olisi pitänyt panna vankilaan eikä palkita maan suurimmalla lääkäreille annetuista kunnia-asemasta.