Suomen halutuin auto

on eittämättä Lada. Tämän osoitti viimeinen työpaikkatutkimus. Halutuimman auton äänestys suoritettiin suljettuna lippuäänestyksenä. Otos oli 100 henkilöä. Ladan asetti ykköstilalle peräti 48 henkilöä ja kakkostiloja tuli lähes saman verran. Negatiivisesti Ladaan suhtautui vain 4. Hekin ovat myöhemmin muuttaneet mielensä.
Muut ykköstilat jakautuivat monen eri automerkin kesken.
19957
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Taisi olla kysymys päinvastoin.Ladaa ei halua kukaan edes koeajaa vaikka saa kahvipaketin

Äänestä

olla kirjoittamatta tänne noita idioottimaisia valheitasi. Pidä lupauksesi.

Äänestä

ReiskaS sekoita Ladaa ja autoa keskenään. Auto on se millä ajetaa ja Lada se mitä korjataan.

Äänestä
  • Toveri voisi vastata yhteen kysymykseen: miksi autokorjaamoilla ei tapaa juurikaan Ladoja, mutta sitä vastoin kasapäin muita automerkkejä.

    Jää luultavasti vastaamatta.

    Äänestä

  • tov.wiljami kirjoitti:

    Toveri voisi vastata yhteen kysymykseen: miksi autokorjaamoilla ei tapaa juurikaan Ladoja, mutta sitä vastoin kasapäin muita automerkkejä.

    Jää luultavasti vastaamatta.

    Ovat omistajansa pihassa konepelti pystyssä, koska Ladamiehet korjaavat viat itse. Näin tuli tehtyä aikoinaan itsekin.

    Äänestä

  • tov.wiljami kirjoitti:

    Toveri voisi vastata yhteen kysymykseen: miksi autokorjaamoilla ei tapaa juurikaan Ladoja, mutta sitä vastoin kasapäin muita automerkkejä.

    Jää luultavasti vastaamatta.

    Vielä, onneksi oli silloin lyhyt matka työpaikalle, kun korjaus jäi joskus kesken.

    Äänestä

  • tov.wiljami kirjoitti:

    Toveri voisi vastata yhteen kysymykseen: miksi autokorjaamoilla ei tapaa juurikaan Ladoja, mutta sitä vastoin kasapäin muita automerkkejä.

    Jää luultavasti vastaamatta.

    Ladan korjaaminen merkkikorjaamolla maksaisi useimmiten enemmän kuin auton käypä arvo. Siksi vanhat Ladat korjataan ihan itse. Tosin tilanne on muuttumassa maahantuojan takuumuutoksen myötä. Muutaman vuoden sisällä jälleenmmyjien pihat notkuvat korjausta vaativista Ladoista. Uskon, että ongelma ei ole kuitenkaan suuri, koska uusi Lada-kanta on marginaalinen ja luonnollisen poistuman myötä vanhatkin Ladat poistuvat nopeasti autokannastamme.

    Äänestä

  • tov.wiljami kirjoitti:

    Toveri voisi vastata yhteen kysymykseen: miksi autokorjaamoilla ei tapaa juurikaan Ladoja, mutta sitä vastoin kasapäin muita automerkkejä.

    Jää luultavasti vastaamatta.

    Toveri viljamin kysymys on hieman erikonen ja se vaatii hieman tarkennusta.

    Ensinnäkin hän selkeästi kertoo nähneensä korjaamoilla muita automerkkejä kun ladoja.

    Mutta koska toveri viljami on tunnustanut omistavansa ladan pitää kysyä miksi hän ylipäätään on joutunut ladansa kanssa korjaamolla käymään?
    Ja hänen kysymyksestään selviää sellainenkin asia, että hän on joutunut vierailemaan useammallakin korjaamolla.
    Jos hän on korjaamoille ladallaan mennyt, niin miten hän voi olla näkemättä ladaansa siellä?

    Jää luultavasti vastaamatta.

    Äänestä

  • Topi Toijalasta kirjoitti:

    Ei tullut ladaukolta vastausta

    Äänestä

skpd nuorten arvonnassa vuonna 1972?

Äänestä
  • Aloittaja

    se, että et tiedä autoista etkä politiikasta. Et ole edes elänyt 1970-luvulla. Puoleuetta nimeltä skpd ei ole ollut edes olemassa.

    Äänestä

  • UPDATE_8104815 kirjoitti:

    se, että et tiedä autoista etkä politiikasta. Et ole edes elänyt 1970-luvulla. Puoleuetta nimeltä skpd ei ole ollut edes olemassa.

    ja olen elänyt 70-luvulla.

    Äänestä

Kumma juttu, että lada, joka on noinkin suosittu Reiskan 'tutkimuksissa' (48%), on silti markkinaosuudeltaan ollut koko alkuvuonna vain 0,34% ja lokakuussa 0,48%.
http://www.ake.fi/AKE/Tilastot/Ensirekisteröinnit/Henkilöautomerkit/Lokakuu+2006.htm

Miksi ladoja ei myydä enempää jos se kerran on niin hyvä ja haluttu kun Reiska täällä väittää?
Ei suomessa ole automyynnille valtion asettamia kiintiöitä eikä markkinaosuuksia, kutakin merkkiä saa täällä myydä jokaiselle jolla vaan rahat riittävät.

Äänestä
  • Aloittaja

    on vaikea uskoa tuollaisiin taulukoihin. Mielestäni en näe uusia korollia niin usein. Ladat osuvat silmään tuon tuostakin.Taulukot ovat propagandaa. Uskon omiin silmiin!

    Äänestä

  • UPDATE_8104815 kirjoitti:

    on vaikea uskoa tuollaisiin taulukoihin. Mielestäni en näe uusia korollia niin usein. Ladat osuvat silmään tuon tuostakin.Taulukot ovat propagandaa. Uskon omiin silmiin!

    Käy joskus muuallakin kuin siellä kaupungin vuokrakasarmislummissasi niin näet autoja etkä Ladoja.

    Äänestä

  • UPDATE_8104815 kirjoitti:

    on vaikea uskoa tuollaisiin taulukoihin. Mielestäni en näe uusia korollia niin usein. Ladat osuvat silmään tuon tuostakin.Taulukot ovat propagandaa. Uskon omiin silmiin!

    Olen kuullut puhuttavan että ladan omistaminen heikentää näköä karvojen kämmeniin kasvamisen lisäksi, mutta nyt siihen taisi tulla vahvistus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_8104815 kirjoitti:

on eittämättä Lada. Tämän osoitti viimeinen työpaikkatutkimus. Halutuimman auton äänestys suoritettiin suljettuna lippuäänestyksenä. Otos oli 100 henkilöä. Ladan asetti ykköstilalle peräti 48 henkilöä ja kakkostiloja tuli lähes saman verran. Negatiivisesti Ladaan suhtautui vain 4. Hekin ovat myöhemmin muuttaneet mielensä.
Muut ykköstilat jakautuivat monen eri automerkin kesken.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu