rintarangan jumissa? Itselläni on puolisen vuotta ollut ei-niin-kovin-pahaa huimausta, tai siis "huojuttaa" seisoessa ja välillä kävellessä. Kesällä kävin lääkärissä, jolloin otettiin liuta verikokeita, kävin neurologilla, sydänfilmissä, silmä- ja hammaslääkärissä.. kaikki ok siltä puolelta. Oireet lakkasivat joksikin aikaa, mutta nyt niitä on taas alkanut ilmetä. Ja nyt käydessäni lääkärissä sain diagnoosiksi lievän masennuksen.
Totta on, että mieli on ollut viime aikoina maassa (ja samoin silloin kesällä), mutta kun en tiedä, oliko ensin fyysiset oireet ja sitten tämä "masennus" vai päinvastoin? Luulisin, että nimenomaan näin päin, että ensin oli nämä fyysiset, ja sitten tulivat ajatukset, että mikä ihme vaivaa, jatkuva olon kuulostelu ym..
Mulla on jo muutamia vuosia ollut aika ajoin "aaltoilevaa" kipua kyljissä ja selässä, välillä hengitysvaikeuksia. Ja kerran, kun kipu oli melkoisen kovaa, venytin voimakkaasti hartioita taaksepäin jolloin rintalastan kohdilta kuului kova paukahdus ja kipu loppui kuin seinään. Lienee jokin jumi, mikä aukesi? Oon yrittänyt samaa nyt, mutta ei mitään.. eikä kipua ole ollut jokuseen aikaan.
Eli: voiko rintaranka aiheuttaa tätä "huojutusta"? Vai tyydynkö vaan kohtalooni, että korvien välissä se vika taitaa sittenkin olla..

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ongelmasi ovat todellisia eikä todellakaan kuvittelua.
Kun rintaranka on jumissa, niin se vaikuttaa hengitykseen, sydämen toimintaan, lihaksireyteen sekä niskassa, lapojen välissä että lavan alle ja kyljissä. Kokemusta on...
Välillä on parempi välillä huonompi. Mutta kyllä noista voi eroon päästä. Löytyy vain hyvä auttaja, joka avaa rintarangan kunnolla sekä korjaa sen syyn, että miksi se rintaranka menee jumiin...
Mikähän se olisi se hyvä auttaja? Kun tuntuu, etteivät lääkärit ota enää tosissaan, vaan tarjoilevat nappeja ensiavuksi.
Voiko kiropraktikolle (vai kuka hoitaa?) varata itse ajan, vai pääseekö ko. hoitoon ainoastaan lääkärin lähetteellä? Entä voiko hoidoista olla haittaa, jos kyse ei sitten kuitenkaan ole ko. vaivasta?
Sori tyhmät kysymykset, mutta vallan olen noviisi näissä asioissa..
Hei!
Niin, lääkärit ei tällaisissa asioissa osaa auttaa. Ainakaan minun kohdalla ei ole voinut.
Kiropraktikot ainakin hoitavat rintarankaongelmia. Olen nyt itse käynyt yli kuukauden noin kolme kertaa viikossa, ja vasta nyt ollaan siinä vaiheessa, että selkä alkaa parantua, pää kääntyä ja hengittäminen sujua. Tämä kiropraktinen hoito on sellaista, että mennään kaksi askelta eteen ja yksi taakse, eli välillä näyttää siltä että selkä tulee käsittelystä vaan kipeämmäksi ja muutkin oireet pahenee, mutta se kuuluu asiaan. Se vie aikaa, että rankaan saadaan liikettä, jos se on ollut vuosikausia jumissa ja lihakset on betonia. Varsinkin just rintaranka on vaikea tapaus! Mulla on vielä skolioosi.
Huono puoli on tietysti hoidon hintavuus. Se on kallista, mutta ei siinä ole muita vaihtoehtoja kuin maksaa kun selkä on jumissa ja sen takia koko terveys menee alamäkeä. Kokeilepa tollaista linkkiä: http://www.mattsholmstrom.com/?alue=ihmiset&resurssi=ikartta.html
Sieltä näkee hyvin mihin kaikkeen nikamien toimintahäiriöt voi vaikuttaa ihmisen kehossa.
Voisi ajatella, että vaikka hoito on kallista, tulee todennäköisesti myöhemmässä elämässä säästämään lääkärikuluissa. Mulla esim. epäillään astmaa, kun keuhkotutkimuksen tulokset oli huonot ja mulla on hengenahdistusta, vinkuvaa hengistystä. Todellisuudessa ne oireet johtuu selästä, koska hengitysoireet on helpottaneet nyt kun selkä on alkanut olla parempi. Viikon on ollut tosi hyvä olo. Tosin viime kerran jälkeen selkä tuli taas tosi kipeäksi ja henki alkoi vähän pihistä.
Kiropraktikolta voi varata ajan suoraan. Lääkäriltä voi saada lähetteen kiropraktikolle, mutta ne yleensä antaa vain noin 5 hoitokerraksi, mikä ei riitä mihinkään jos selkä on todella jumissa! Kannattaa mennä ns. koulutetulle kiropraktikolle.
Tuosta ensimmäisestä viestistäsi tunnistin itseni. Minullakin taitaa olla jonkinasteinen masennus. Väsyttää koko ajan, ei saa mitään aikaiseksi, mistään ei saa mielihyvää jne. Tuntuu ettei pysty ajattelemaan mitään muuta kuin omia oireitaan ja tarkkailee itseään koko ajan. Näitä selkään ja siihen liittyviä oireita on ollut nyt muutaman kuukauden, enkä minäkään tiedä kumpi on ollut ensin, fyysiset oireet vai psyykkiset. Ehkä sitten alan piristyä kun hengitys ei ole vinkunut kuukauteen. Sitten voin ainakin olla jo täysin varma, että olen paranemassa. Nämä takapakit aina masentaa vähän lisää.
Toivottavasti löydät ratkaisun omiin ongelmiisi. Jos haluat, niin kirjoittele vaikka tänne kokemuksiasi jos käyt kiropraktikolla tai jonkun muun ammattilaisen luona. Olisi kiva kuulla miten kohtalotovereiden paraneminen edistyy.
Jos oikein vaadit, niin saatat saada lähetteen lääkäriltä kiropraktikolle. Tällöin voit saada niitä kelakorvauksia...
Mutta oli lähetettä tai ei, niin mille tahansa manipulaatiohoitomuodon edustajalle mennään yleensä ilman lähetettä...
Hoidosta voi olla haittaa siinä missä mistä tahansa muustakin hoidosta tai vaikka kadun ylittämisestä suojatietä pitkin... moni on siilläkin matkalla halvaantunut.